Mediakritiikki http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/133646/all Sun, 31 Mar 2019 12:52:51 +0300 fi Yle poliitikkojen faktoja tarkistamassa http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273040-yle-poliitikkojen-faktoja-tarkistamassa <p><strong>Yle on vaalien alla julkaissut <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10708028">kaksi </a><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10698451">artikkelia</a>, joissa poliitikoiden faktoja tarkistellaan. En väistele mielipidettäni: pidän Yleä vihervasemmistolaisena, eivätkä monet toimittajat kykene sitä työssään hillitsemään.</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Sorsitaanko tai suositaanko jotain puoluetta? Tältä faktantarkistus näyttää tilastona:</p><p>PS&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; =8<br />KESK =6 (1 todettiin enimmäkseen todeksi)<br />KOK&nbsp; =5<br />SDP&nbsp;&nbsp; =4 (1)<br />KD &nbsp;&nbsp;&nbsp; =2<br />VAS&nbsp;&nbsp; =1<br />SIN&nbsp;&nbsp;&nbsp; =1<br />VIHR =1<br />RKP&nbsp;&nbsp; =1</p><p>Eli<strong> porvaripuolueiden faktoja on tarkistettu 22 kertaa ja vasemmiston faktoja 6 </strong>(jätin RKP:n ulos vertailusta). Lisäksi vasemmiston faktoista vain kolme todettiin vääriksi, kun porvareiden väitteistä 21. Mitä Nykänen tässä kohtaa sanoisi? Lienee useita syitä, miksi näin rajuun epäsuhtaan on päädytty. Ylen faktantarkistajatoimittajat etsivät tarkistettavaa joko itse tai yleisön ilmiantojen avulla. En ylläty jos ilmiannot painottuvat joihinkin puolueisiin, koska aina jos johonkin - kuten ilmiantajiksi - valikoituu vain osa ihmisistä, he ryhmänä poikkeavat muista. Myös ennakko-oletus Ylen toimittajien suosituimmasta puoluekannasta saa vahvistusta yllä olevasta tilastosta. Toisin sanoen vihervasemmisto siellä tarkistelee muiden faktoja.</p><p>Tämän lisäksi on tietysti mahdollista, että nimenomaan porvarit ovat väärässä ja mitä enemmän vasemmalle mennään sitä oikeammassa ollaan. Väittämän relevanssia voi kukin pohtia.</p><p>&nbsp;</p><p>Toimittajien tulkintoja voi myös kyseenalaistaa. Jos ollaan tarkkoja, Sanni Grahn-Laasonen sanoi näin: &quot;[Aktiivimalli on] <em>kiistatta </em>saanut aikaan sen, että Suomessa työllisyysaste on noussut&quot;. Tarkistajat totesivat, että väite on tulkinnanvarainen, koska tietoa ei ole. Huomiotta kuitenkin jätetään, että Grahn-Laasonen sanoi, että on <em>kiistatta </em>saanut aikaan<em>.</em> Niin kauan kuin mallin vaikutuksista ei ole tietoa, mielipiteet ovat aivan varmasti kiistanalaisia toisin kuin ministeri antaa ymmärtää.</p><p>Vastaavasti Li Anderssonin väite lapsiperheiden ennätyksellisestä köyhyydestä todettiin tulkinnanvaraiseksi sillä perusteella, että useiden laskutapojen joukossa on yksi väitettä tukeva tieto. Toimittajat itse totesivat, ettei köyhyys ole ennätystasolla. Niin sanotusti tuomareilla on yllä ollut rouvien suhteen pehmeä käsi.</p><p>&nbsp;</p><p>Mitenkäs homma sitten toimii Halla-ahon väitteen kohdalla: &quot;Tietyt, lähinnä Afrikasta ja Lähi-Idästä saapuneet maahanmuuttajat ovat räikeästi yliedustettuna väkivalta- ja seksuaalirikostilastoissa. Lisäksi he tuovat Suomeen uudentyyppistä rikollisuutta kuten uskonnollista väkivaltaa ja pikkutyttöjen systemaattista jahtaamista.&quot;</p><p>Väite todettiin enimmäkseen vääräksi siksi, että toimittajien mukaan uskonnollista väkivaltaa on ollut ennenkin, kuten myös pikkutyttöjen systemaattista jahtaamista. Kotikutoista uskonnollista väkivaltaa toimittajat perustelivat lestadiolaisten lasten seksuaalisella hyväksikäytöllä, mihin ei artikkelin lähteellä tuotu ilmi, sisältyikö hyväksikäyttöön uskonnollista väkivaltaa. Normaalisti väkivaltaa ja hyväksikäyttöä ei sotketa toisiinsa, elleivät rikoksessa selkeästi liity toisiinsa. Toimittajat käyttivät siis heppoista aasinsiltaa, jotta voisivat nakertaa väitteen uskottavuutta. Helpoin ja yksinkertaisin sekä suorastaan maalaisjärkisin tulkinta olisi ollut, että Halla-aho tarkoitti uskonnollisella väkivallalla erityisesti Turun terrori-iskuja, bussikaappauksia sekä vastaanottokeskusten uskonnollisia tappeluita. Jostain syystä nämä kaikkien tuntemat ilmiöt unohtuivat faktantarkistajilta täysin.</p><p>&nbsp;</p><p>Vastaavasti Huhtasaari väitti, ettei Pauli Vahteran arviota maahanmuuton kustannuksista ole kyetty kyseenalaistamaan. Tarkistelijat väittivät Huhtasaaren olevan yksiselitteisen väärässä ja valtiovarainministeriön kyseenalaistaneen Vahteran arvion, mutta perusteluna toimivassa artikkelin linkissä todetaan, että &quot;ministeriöllä ei ollut esittää omaa arviota asiasta&quot;. VM:n ministerit olivat kyllä perehtyneet arvioon ja epäilivät sitä, mutta saatavilla oli vasta &quot;ensimmäisiä arvioita&quot;, joiden perusteella asiat &quot;näyttivät&quot; olevan sitä tai tätä. Jää nähtäväksi tuleeko tarkempia vastalaskelmia. Perusteltuja kyseenalaistuksia ei ole. Siihen saakka yksiselitteistä väärää asiassa ei ole, toisin kuin tarkistelijat uskottelevat.</p><p>&nbsp;</p><p>Kuten jo ennestään on tullut tunnetuksi, faktantarkistajat ovat yleensä kallellaan vihervasemmistoon. Ylen tarkistelijat vahvistivat tätä näkökulmaa. Vaalivaikuttaminen kiihtyy, kun vaalit lähestyvät. Varokaa mediatalojen piilovaikuttamista.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yle on vaalien alla julkaissut kaksi artikkelia, joissa poliitikoiden faktoja tarkistellaan. En väistele mielipidettäni: pidän Yleä vihervasemmistolaisena, eivätkä monet toimittajat kykene sitä työssään hillitsemään.

 

Sorsitaanko tai suositaanko jotain puoluetta? Tältä faktantarkistus näyttää tilastona:

PS     =8
KESK =6 (1 todettiin enimmäkseen todeksi)
KOK  =5
SDP   =4 (1)
KD     =2
VAS   =1
SIN    =1
VIHR =1
RKP   =1

Eli porvaripuolueiden faktoja on tarkistettu 22 kertaa ja vasemmiston faktoja 6 (jätin RKP:n ulos vertailusta). Lisäksi vasemmiston faktoista vain kolme todettiin vääriksi, kun porvareiden väitteistä 21. Mitä Nykänen tässä kohtaa sanoisi? Lienee useita syitä, miksi näin rajuun epäsuhtaan on päädytty. Ylen faktantarkistajatoimittajat etsivät tarkistettavaa joko itse tai yleisön ilmiantojen avulla. En ylläty jos ilmiannot painottuvat joihinkin puolueisiin, koska aina jos johonkin - kuten ilmiantajiksi - valikoituu vain osa ihmisistä, he ryhmänä poikkeavat muista. Myös ennakko-oletus Ylen toimittajien suosituimmasta puoluekannasta saa vahvistusta yllä olevasta tilastosta. Toisin sanoen vihervasemmisto siellä tarkistelee muiden faktoja.

Tämän lisäksi on tietysti mahdollista, että nimenomaan porvarit ovat väärässä ja mitä enemmän vasemmalle mennään sitä oikeammassa ollaan. Väittämän relevanssia voi kukin pohtia.

 

Toimittajien tulkintoja voi myös kyseenalaistaa. Jos ollaan tarkkoja, Sanni Grahn-Laasonen sanoi näin: "[Aktiivimalli on] kiistatta saanut aikaan sen, että Suomessa työllisyysaste on noussut". Tarkistajat totesivat, että väite on tulkinnanvarainen, koska tietoa ei ole. Huomiotta kuitenkin jätetään, että Grahn-Laasonen sanoi, että on kiistatta saanut aikaan. Niin kauan kuin mallin vaikutuksista ei ole tietoa, mielipiteet ovat aivan varmasti kiistanalaisia toisin kuin ministeri antaa ymmärtää.

Vastaavasti Li Anderssonin väite lapsiperheiden ennätyksellisestä köyhyydestä todettiin tulkinnanvaraiseksi sillä perusteella, että useiden laskutapojen joukossa on yksi väitettä tukeva tieto. Toimittajat itse totesivat, ettei köyhyys ole ennätystasolla. Niin sanotusti tuomareilla on yllä ollut rouvien suhteen pehmeä käsi.

 

Mitenkäs homma sitten toimii Halla-ahon väitteen kohdalla: "Tietyt, lähinnä Afrikasta ja Lähi-Idästä saapuneet maahanmuuttajat ovat räikeästi yliedustettuna väkivalta- ja seksuaalirikostilastoissa. Lisäksi he tuovat Suomeen uudentyyppistä rikollisuutta kuten uskonnollista väkivaltaa ja pikkutyttöjen systemaattista jahtaamista."

Väite todettiin enimmäkseen vääräksi siksi, että toimittajien mukaan uskonnollista väkivaltaa on ollut ennenkin, kuten myös pikkutyttöjen systemaattista jahtaamista. Kotikutoista uskonnollista väkivaltaa toimittajat perustelivat lestadiolaisten lasten seksuaalisella hyväksikäytöllä, mihin ei artikkelin lähteellä tuotu ilmi, sisältyikö hyväksikäyttöön uskonnollista väkivaltaa. Normaalisti väkivaltaa ja hyväksikäyttöä ei sotketa toisiinsa, elleivät rikoksessa selkeästi liity toisiinsa. Toimittajat käyttivät siis heppoista aasinsiltaa, jotta voisivat nakertaa väitteen uskottavuutta. Helpoin ja yksinkertaisin sekä suorastaan maalaisjärkisin tulkinta olisi ollut, että Halla-aho tarkoitti uskonnollisella väkivallalla erityisesti Turun terrori-iskuja, bussikaappauksia sekä vastaanottokeskusten uskonnollisia tappeluita. Jostain syystä nämä kaikkien tuntemat ilmiöt unohtuivat faktantarkistajilta täysin.

 

Vastaavasti Huhtasaari väitti, ettei Pauli Vahteran arviota maahanmuuton kustannuksista ole kyetty kyseenalaistamaan. Tarkistelijat väittivät Huhtasaaren olevan yksiselitteisen väärässä ja valtiovarainministeriön kyseenalaistaneen Vahteran arvion, mutta perusteluna toimivassa artikkelin linkissä todetaan, että "ministeriöllä ei ollut esittää omaa arviota asiasta". VM:n ministerit olivat kyllä perehtyneet arvioon ja epäilivät sitä, mutta saatavilla oli vasta "ensimmäisiä arvioita", joiden perusteella asiat "näyttivät" olevan sitä tai tätä. Jää nähtäväksi tuleeko tarkempia vastalaskelmia. Perusteltuja kyseenalaistuksia ei ole. Siihen saakka yksiselitteistä väärää asiassa ei ole, toisin kuin tarkistelijat uskottelevat.

 

Kuten jo ennestään on tullut tunnetuksi, faktantarkistajat ovat yleensä kallellaan vihervasemmistoon. Ylen tarkistelijat vahvistivat tätä näkökulmaa. Vaalivaikuttaminen kiihtyy, kun vaalit lähestyvät. Varokaa mediatalojen piilovaikuttamista.

]]>
37 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273040-yle-poliitikkojen-faktoja-tarkistamassa#comments Faktantarkistus Mediakritiikki Vihervasemmisto Yle Sun, 31 Mar 2019 09:52:51 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273040-yle-poliitikkojen-faktoja-tarkistamassa
Napakkaa puhetta sananvapaudesta http://jarmokoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269001-napakkaa-puhetta-sananvapaudesta <p>Suomalaisilla menee hyvin. Melkein kaikilla mittareilla. Ikinä ei ole mennyt näin hyvin.</p><p>Sananvapauden puolustajilla riittää kuitenkin työtä: pahin uhka olemme me itse.</p><p>Liberaalin demokratian pitäisi kyetä kertomaan paremmin se, minkä takia tarvitaan kansainväistä yhteistyötä ja minkä takia tarvitaan universaaleja ihmisoikeuksia.</p><p>Kirjailijoilla, tutkijoilla ja toimittajilla on kaikilla syy olla huolestuneita sananvapauden kehityksestä. Suuri osa ihmisistä kokee alkukantaisesti, että ei heillä ole sananvapautta, koska melkein mikä tahansa asia voidaan milloin vaan kiistää, koska sitä pidetään tyhmänä tai loukkaavana.</p><p>-Kritiikkiä tulee eri suunnista, koska on havaittu, että on toisenlaisia intressejä ja kaikki eivät ole pysyneet kyydissä, arvioi viestintäoikeuden dosentti Riku Neuvonen, joka alusti viime viikolla asiantuntijakeskustelua Suomen sananvapauden tilasta.</p><p>Paneeliin osallistuivat Neuvosen lisäksi STT:n päätoimittaja Minna Holopainen, Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen ja Suomen Pen-klubin hallituksen jäsen, tietokirjailija Oula Silvennoinen. Keskustelua veti Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen-osaston puheenjohtaja, toimittaja Jarmo Mäkelä.</p><p>Keskustelu käytiin <a href="https://blogit.apu.fi/koponen/kirja-arvio-riku-neuvonen-sananvapauden-historia-suomessa/">Neuvosen viime vuonna julkaistun Sananvapauden historia Suomessa -kirjan pohjalta </a>Eurooppalainen Suomi ry:n tiloissa Helsingissä.</p><p><strong>Mistä sinun mielestäsi ei pitäisi puhua?</strong></p><p>-Kysymys joka pitäisi jokaisen esittää itselleen, Neuvonen sanoo.</p><p>Sosiaalinen media on tehnyt helpoksi verkottumisen kansainvälisestikin. Sananvapauden perusajatus on rakentunut hyvin käyttäytyvien ihmisten ideaaliin, mutta sananvapauskysymykset liittyvät yhä voimakkaammin radikalisaatioon.</p><p>Keskustelussa kävi ilmi, että panelisteja huolestuttaa vaikeus, joka liittyy älylliseen keskusteluun esimerkiksi uskonnon ja ihmisoikeuksien sekä ilmaisuvapauksien kohtaamispisteessä.</p><p>Media, ylipäätään ja ennen muuta sosiaalinen media, levittää ajatuksia nopeasti ja tuo yhteiskuntaan kysymyksiä, jotka liittyvät sukupuoleen, luokkaan, etnisyyteen ja uskontoon. Aiemmin ne eivät ole olleet yhtä keskeisiä.</p><p>Paneelissa muistutettiin, että on huolestuttavaa, jos emme kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti puolusta sananvapautta, ja valitsemme edustajiksemme poliitikkoja, jotka eivät puolusta sananvapautta.</p><p>Sananvapauden perinteiset kaventamisen vaatimukset ovat nousseet jostain uskonnon ja siveellisyyden kysymyksistä. Nykyisin sellaiset arvot kuten ihmisoikeudet, tai yleensä ajatus yhteisestä todellisuudesta, ovat vähintäänkin koetuksella. Tilannetta pahentaa se, että monet ovat huomanneet, kuinka todellisuutta voidaan helposti jopa muokata.</p><p>Tekninen kehitys mahdollistaa sen, että ihmiset voivat uskoa yhä enenevässä määrin vain oman kuplansa tuottamaan aineistoon.</p><p>-Internetissä on ollut aina samaa tavaraa, massa on vain kasvanut. Ennen ei ollut kolmea miljardia langan päässä, sanoo Neuvonen.&nbsp;</p><p>Internetin alkuaikoina mietittiin, valtaako Bill Gates maailman ja ryhtyy määräämään, mistä puhutaan. Vähitellen on huolestuttu isoista internet-yrityksistä. Aletaan lopulta huomata, että huolta pitäisi kantaa myös kiinalaisista yhtiöistä. &nbsp;</p><p>-Olemme riippuvaisia teknologioista ja alustoista. Se tulee määrittelemään sen, mistä joku yhtiö antaa meidän puhua ja mistä ei.</p><p>Suurinpana uhkakuvana Neuvonen näkee jonkun sellaisen kriisin tai tapahtuman, joka saa ihmiset kaduille partioimaan ja syntyy ns. järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolista liikehdintää.</p><p>-Kuka tahansa voi perustaa soihtupartion, Neuvonen puntaroi.</p><p><strong>Sananvapautta pitää käyttää</strong></p><p>Me elämme Suomessa moneen maahan verrattuna hyvässä tilanteessa, mutta samaan aikaan yhteiskuntaamme haastetaan koko ajan monelta suunnalta.</p><p><a href="http://jarmokoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262678-totuuden-jalkeen">Yksi haaste, jopa uhka, on tapa tehdä politiikkaa, joka perustuu paskanpuhumiseen. </a>Ei ole enää mitään väliä, onko sillä, mitä sanotaan yhteyttä todellisuuteen, vaan sanotaan mitä tahansa, mikä koetaan omalle asialle hyödylliseksi. Tai vääristellään toisten lausuntoja mielivaltaisesti, jos sillä voi edistää omia poliittisia tavoitteita.</p><p>-Iso osa ihmisistä kokee, että kulminaatiopiste on saavutettu. Tästä eteenpäin ei ole odotettavissa muuta kuin rappiota ja tuhoa, jos ei tehdä nopeasti ja radikaalisti jotain muuta kuin, minkä on kuviteltu kuuluvan suomalaisen yhteiskunnan perusarvoihin, arvioi Silvennoinen, joka on itse saanut tietokirjailijana kokea, millaista on julkisuus sosiaalisessa mediassa.</p><p>Silvennoinen muistutti, että asiallinen some-julkisuus on raskasta. Häirintä on jo noussut tasolle, johon on yhteiskuntana keksittävä keinoja, tehokkaita vastatoimia.</p><p>Näkyvin tämän tyylin edustaja on kansainvälinen äärioikeisto, joka oikeastaan hakee keskustelutapansa ja tyylinsä toinen toisiltaan.</p><p><strong>Ilmiöt ylittävät rajoja</strong></p><p>Suomessa näiden piirteiden merkittävin edustaja on Silvennoisen mukaan perussuomalainen puolue. Paskanpuhuja jättää huomioimatta sen, että lainsäädäntöönkin sisältyy ajatus siitä, että sanankäyttöön liittyy vastuu. Mitä tahansa ei voi sanoa. Ei vääristellä, ei loukata &ndash; ei miten tahansa.</p><p>Hänen mielestään tätä haastetaan puhumalla sananvapaudesta lähes pakonomaisesti väittäen, että mikä tahansa yritys suitsia kielenkäyttöä on sananvapauden loukkaus.</p><p>-Viime aikoina on esimerkiksi tehty uutisia kansainvälisen sosiaalisen median yritysten käyttäjilleen jakamista ns. bänneistä eli hetkellisistä käyttökielloista. Se on koetettu saada näyttämään nimenomaan sananvapauden rajoittamiselta, Silvennoinen täsmentää.</p><p>On silti selvää, että jos ylipäätään haluaa tietää jotain yhteiskunnan tilasta, on seurattava sosiaalista mediaa. Silvennoinen muistuttaa, että siellä tapahtuvat ilmiöt &rdquo;vuotavat&rdquo; hyvin helposti muuhun maailmaan.</p><p><strong>Kaikki lähtee meistä</strong></p><p>Media, kirjailijat tai tutkijat eivät suinkaan tarvitse pään silitystä.</p><p>Nykyisin kirjailijaliiton puheenjohtajana toimiva Kähkönen huomasi muutama vuosi sitten olevansa tilanteessa, jossa hän joutui miettimään<a href="http://jarmokoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184096-sananvapautemme-rajat?ref=il"> satiirilehti Charlie Hebdon toimittajien ja pilapiirtäjien kohtaamaa terroria vastavalittuna Pen-klubin puheenjohtajana</a>.</p><p>-Sananvapautta on vaikea puolustaa, koska siinä joutuu puolustamaan myös ihmisvihaajia ja rasistista toimintaa, koska Ranskassa on erilainen käsitys siitä, mikä on rasistista.</p><p>Sananvapaustyössä kysymys on laajemmasta asiasta kuin omista näkemyksistä.</p><p>-Monet niistä pilapiirroksista loukkasivat minua. Siksi oli vaikea puolustaa niitä, mutta sananvapaus oli enemmän kuin minun loukkaantumiseni.</p><p>Nykyajan politiikka on loukkausten politiikkaa.</p><p>Kähkönen pohti paneelissa myös sitä, miten voidaan puolustaa liberaaleja arvoja, ihmisoikeuksia, jotka ovat taanneet Suomessa mahdollisuuden niin monille.</p><p>-Rokkolevää on vain jatkuvasti jynssättävä pohjasta, jotta laivan vauhti ei pysähtyisi, Kähkönen vertasi.</p><p>Kähkösen mielestä Suomessa on iso ongelma siinä, että keskustelua ei synny. Kulttuurimme ohjaa edelleen karttamaan ristiriitoja, jopa vaikenemaan epäselvistä aiheista.</p><p>-Meillä on eletty hyvin siinä suhteessa, että mölyä on ollut niin vähän. Mitenkään kiistämättä sitä, että mölyä on ikävä kuunnella.</p><p>Sananvapaudesta puhuttaessa tulee esiin näkökulmien ero. Se on Kähkösen sanoin epämiellyttävä - &nbsp;asia, koska se tuo esiin, että sinulla on tämä näkökulma ja minulla tämä. Ja niistä keskustelemista suomalaiset haluavat välttää.</p><p><strong>Medialla on vahtikoiran vastuu</strong></p><p>Minna Holopainen vastaa STT:n päätoimittajana julkisuuteen nousevasta aineistosta. Hän muistuttaa, että ei ole montaa vuotta kun keskusteltiin lähdesuojan heikennyksistä.</p><p>-Juuri nyt en osaa sitä kuvitella. Mutta vuoden tai kahden kuluttua silloin eduskunnassa oleva puolue tai ministeri voi saada päähänsä, että siinä on joku ongelma, puntaroi Holopainen.</p><p>Mediakritiikkiä tarvitaan ja julkaistujen tietojen pitää olla oikein. Oikeudellisuuden vaatimus ei ole vähentynyt, mutta vapaus käyttää oikeuksia on kasvanut edellisten 20 vuoden aikana valtavasti. Tässä mielessä Holopainen katsoo suomalaisen journalismin elävän nyt suorastaan upeaa aikaa.</p><p>Holopainen muistuttaa, että julkisuuslaki ei toteudu aina hyvin tai ainakaan helposti. Tietoja on hyvin työlästä saada. Parin vuoden kuluttua voi käydä ilmi, että uutistilanteessa tietoja olisi voitu käyttää, mutta silloin tilanne on ehtinyt jo mennä.</p><p>-Meillä on ihan hirveästi opettelemista median toimintatapojen selittämisessä. Emme ole norsunluutornissa, kuten ennen.</p><p>Hän mietti, kuinka sanavapaushenkisiä suomalaiset ovat &ndash; olemmeko itää vai länttä? Hyvä säädössuoja on lännestä, mutta yksityiselämällä on monelle suomalaiselle suurempi arvo kuin lehdistön vapaudella, sananvapaudella. Ehkä tämä näkyy mm. julkisuuslain noudattamisessa?</p><p>Hän pohti edelleen, että trollit ovat uusi ilmiö, ovat ne sitten puolustamassa Kremliä tai vastustamassa maahanmuuttoa. Mutta liittyisikö tämäkin vanhempaa perua olevaan käsitykseemme yksityisyydestä?</p><p>Monella fiksulla ja koulutetulla suomalaisella on sellainen käsitys, että jostain asioista kirjoitetaan ihan liikaa.</p><p>Media joutuu puolustamaan omaa asemaansa ja miettimään, miksi eri asiat ovat tärkeitä. Siksi sen on myös kyettävä perustelemaan se, miksi kirjoitetaan niistäkin asioista, jotka eivät ihmisiä kiinnosta.</p><p>Vastuullisen median on osattava selittää vaikkapa se, miksi jonkun rikoksen tekijän nimi on mainittu ja toisen ei ole.</p><p>Kaikki ei voi kiinnostaa kaikkia. Kiistelylle on paikkansa, kun sillä estetään esivallan ylilyönnit. Ongelmallista on, jos poliitikko ihmettelee, miksi jostain asioista kysytään häneltä. Sen sijaan on tärkeää, että yleisö kysyy, mistä tämä tai tuo johtuu.</p><p><strong>Vaikenemisen perintö</strong></p><p>Todennäköisesti kulttuuriset syyt määrittelevät vaikenemisen. Vaikenemiseen on myös psykohistorialliset juuret. On varmasti olemassa asioita, joista kukaan ei päätä, mutta niistä vaan ei &nbsp;ikään kuin voida puhua. &nbsp;</p><p>-Olemme hämmentyneitä, sanoo Kähkönen arvioidessaan julkista keskustelua. Vaikenemisen kulttuuri on raskas kantaa.</p><p>Sisällissodan jälkeen Suomessa voidaan Kähkösen mukaan nähdä, että maassa elettiin syvässä kriisissä. Puhuminen oli väkivallan kohtaamisen jälkeen mahdotonta. Oikeushistorioitsijoiden mukaan 1920-luvun alussa 1902-1904 syntyneiden miesten sukupolvi oli kaikkein väkivaltaisimpia: tappoivat ja tappelivat, ottivat yhteen puukoilla ja puntareilla. Itsensä ilmaiseminen oli vaikeaa, jos ajatteli jotenkin toisin kuin, miten kannatti siinä maailman tilanteessa ajatella.</p><p>Professori Jukka Kekkosen sisällissodan toiseksi näytökseksi kutsuma tilanne 1930-luvulla johti siihen, että pyrittiin rajoittamaan poliittista ääriajattelua. Siihen oli tietenkin hyvät syyt, mutta se näkyi koko yhteiskuntapolitiikassa, lainsäädännössä ja oikeuskäytännön vinoutumisessa. Oikeus ei ollut kaikille sama.</p><p>Kähkösen mielestä vaikenemista ei ole vaikea ymmärtää muistettaessa, että vuosisadan alkupuolen kokemusten jatkoksi tuli toinen maailmansota. Se toi sotasensuurin ja kansalaisille julkiset kehotukset miettiä, mitä puhut, koska sillä voi hyödyttää vihollista.</p><p>Kahtiajako heijastui syvänä sotien ohi. Vasta 1960-luvun lopussa puhuttiin sisällissodan molempien osapuolten kohtelusta.</p><p>Historiantutkijana Silvennoinen painotti, että meillä on kaikilla tämä sama kokemus kolmen edeltävän sukupolven ajalta.</p><p>Voittajien päätöksellä Suomessa luotiin yhteinen sopimus, jonka mukaan tietyistä asioista ollaan hiljaa. Ei niin, että sitä oli missään sovittu, vaan kaikki tajusivat, että &rdquo;näistä ei sitten jumankauta puhuta&rdquo;. Hävinneille kävi myös selväksi, että oli asioita, joista piti puhua korkeintaan omassa piirissä.</p><p>Tämän järisyttävän historian perinnön jatkoksi suomalaiset joutuivat suostumaan Neuvostoliiton YYA-aikaan, jonka ytimessä oli sanattomaan sopimukseen perustuva itsesensuuri, että &rdquo;kyllähän sä nyt ymmärrät, että ei mennä tähän, että ei näitä asioita&rdquo;.</p><p>-Ihme etteivät suomalaiset ole pahemmin kieroon vääntyneitä, Silvennoinen totesi.</p><p>TIR:n puheenjohtaja Mäkelä tiivisti tilaisuuden lopuksi vanhan näkemyksensä kylmän sodan aikana kehittämänsä pätevän, mutta provokatiivisen, poliittisen keskustelun kolme lakia.</p><p>-Se, mikä jyrkästi kiistetään, on aina totta.</p><p>-Se, mistä ei koskaan sanota mitään, on aina tärkeää.</p><p>-Ja se, mistä jaksetaan jauhaa loputtomasti, sillä ei ole mitään merkitystä.</p><p>**</p><p>Kirjoittajat <strong>Jarmo Koponen</strong> ja <strong>Kii Runsten</strong> ovat Toimittajat ilman rajoja-järjestön Suomen-osaston hallituksen jäseniä.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomalaisilla menee hyvin. Melkein kaikilla mittareilla. Ikinä ei ole mennyt näin hyvin.

Sananvapauden puolustajilla riittää kuitenkin työtä: pahin uhka olemme me itse.

Liberaalin demokratian pitäisi kyetä kertomaan paremmin se, minkä takia tarvitaan kansainväistä yhteistyötä ja minkä takia tarvitaan universaaleja ihmisoikeuksia.

Kirjailijoilla, tutkijoilla ja toimittajilla on kaikilla syy olla huolestuneita sananvapauden kehityksestä. Suuri osa ihmisistä kokee alkukantaisesti, että ei heillä ole sananvapautta, koska melkein mikä tahansa asia voidaan milloin vaan kiistää, koska sitä pidetään tyhmänä tai loukkaavana.

-Kritiikkiä tulee eri suunnista, koska on havaittu, että on toisenlaisia intressejä ja kaikki eivät ole pysyneet kyydissä, arvioi viestintäoikeuden dosentti Riku Neuvonen, joka alusti viime viikolla asiantuntijakeskustelua Suomen sananvapauden tilasta.

Paneeliin osallistuivat Neuvosen lisäksi STT:n päätoimittaja Minna Holopainen, Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen ja Suomen Pen-klubin hallituksen jäsen, tietokirjailija Oula Silvennoinen. Keskustelua veti Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen-osaston puheenjohtaja, toimittaja Jarmo Mäkelä.

Keskustelu käytiin Neuvosen viime vuonna julkaistun Sananvapauden historia Suomessa -kirjan pohjalta Eurooppalainen Suomi ry:n tiloissa Helsingissä.

Mistä sinun mielestäsi ei pitäisi puhua?

-Kysymys joka pitäisi jokaisen esittää itselleen, Neuvonen sanoo.

Sosiaalinen media on tehnyt helpoksi verkottumisen kansainvälisestikin. Sananvapauden perusajatus on rakentunut hyvin käyttäytyvien ihmisten ideaaliin, mutta sananvapauskysymykset liittyvät yhä voimakkaammin radikalisaatioon.

Keskustelussa kävi ilmi, että panelisteja huolestuttaa vaikeus, joka liittyy älylliseen keskusteluun esimerkiksi uskonnon ja ihmisoikeuksien sekä ilmaisuvapauksien kohtaamispisteessä.

Media, ylipäätään ja ennen muuta sosiaalinen media, levittää ajatuksia nopeasti ja tuo yhteiskuntaan kysymyksiä, jotka liittyvät sukupuoleen, luokkaan, etnisyyteen ja uskontoon. Aiemmin ne eivät ole olleet yhtä keskeisiä.

Paneelissa muistutettiin, että on huolestuttavaa, jos emme kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti puolusta sananvapautta, ja valitsemme edustajiksemme poliitikkoja, jotka eivät puolusta sananvapautta.

Sananvapauden perinteiset kaventamisen vaatimukset ovat nousseet jostain uskonnon ja siveellisyyden kysymyksistä. Nykyisin sellaiset arvot kuten ihmisoikeudet, tai yleensä ajatus yhteisestä todellisuudesta, ovat vähintäänkin koetuksella. Tilannetta pahentaa se, että monet ovat huomanneet, kuinka todellisuutta voidaan helposti jopa muokata.

Tekninen kehitys mahdollistaa sen, että ihmiset voivat uskoa yhä enenevässä määrin vain oman kuplansa tuottamaan aineistoon.

-Internetissä on ollut aina samaa tavaraa, massa on vain kasvanut. Ennen ei ollut kolmea miljardia langan päässä, sanoo Neuvonen. 

Internetin alkuaikoina mietittiin, valtaako Bill Gates maailman ja ryhtyy määräämään, mistä puhutaan. Vähitellen on huolestuttu isoista internet-yrityksistä. Aletaan lopulta huomata, että huolta pitäisi kantaa myös kiinalaisista yhtiöistä.  

-Olemme riippuvaisia teknologioista ja alustoista. Se tulee määrittelemään sen, mistä joku yhtiö antaa meidän puhua ja mistä ei.

Suurinpana uhkakuvana Neuvonen näkee jonkun sellaisen kriisin tai tapahtuman, joka saa ihmiset kaduille partioimaan ja syntyy ns. järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolista liikehdintää.

-Kuka tahansa voi perustaa soihtupartion, Neuvonen puntaroi.

Sananvapautta pitää käyttää

Me elämme Suomessa moneen maahan verrattuna hyvässä tilanteessa, mutta samaan aikaan yhteiskuntaamme haastetaan koko ajan monelta suunnalta.

Yksi haaste, jopa uhka, on tapa tehdä politiikkaa, joka perustuu paskanpuhumiseen. Ei ole enää mitään väliä, onko sillä, mitä sanotaan yhteyttä todellisuuteen, vaan sanotaan mitä tahansa, mikä koetaan omalle asialle hyödylliseksi. Tai vääristellään toisten lausuntoja mielivaltaisesti, jos sillä voi edistää omia poliittisia tavoitteita.

-Iso osa ihmisistä kokee, että kulminaatiopiste on saavutettu. Tästä eteenpäin ei ole odotettavissa muuta kuin rappiota ja tuhoa, jos ei tehdä nopeasti ja radikaalisti jotain muuta kuin, minkä on kuviteltu kuuluvan suomalaisen yhteiskunnan perusarvoihin, arvioi Silvennoinen, joka on itse saanut tietokirjailijana kokea, millaista on julkisuus sosiaalisessa mediassa.

Silvennoinen muistutti, että asiallinen some-julkisuus on raskasta. Häirintä on jo noussut tasolle, johon on yhteiskuntana keksittävä keinoja, tehokkaita vastatoimia.

Näkyvin tämän tyylin edustaja on kansainvälinen äärioikeisto, joka oikeastaan hakee keskustelutapansa ja tyylinsä toinen toisiltaan.

Ilmiöt ylittävät rajoja

Suomessa näiden piirteiden merkittävin edustaja on Silvennoisen mukaan perussuomalainen puolue. Paskanpuhuja jättää huomioimatta sen, että lainsäädäntöönkin sisältyy ajatus siitä, että sanankäyttöön liittyy vastuu. Mitä tahansa ei voi sanoa. Ei vääristellä, ei loukata – ei miten tahansa.

Hänen mielestään tätä haastetaan puhumalla sananvapaudesta lähes pakonomaisesti väittäen, että mikä tahansa yritys suitsia kielenkäyttöä on sananvapauden loukkaus.

-Viime aikoina on esimerkiksi tehty uutisia kansainvälisen sosiaalisen median yritysten käyttäjilleen jakamista ns. bänneistä eli hetkellisistä käyttökielloista. Se on koetettu saada näyttämään nimenomaan sananvapauden rajoittamiselta, Silvennoinen täsmentää.

On silti selvää, että jos ylipäätään haluaa tietää jotain yhteiskunnan tilasta, on seurattava sosiaalista mediaa. Silvennoinen muistuttaa, että siellä tapahtuvat ilmiöt ”vuotavat” hyvin helposti muuhun maailmaan.

Kaikki lähtee meistä

Media, kirjailijat tai tutkijat eivät suinkaan tarvitse pään silitystä.

Nykyisin kirjailijaliiton puheenjohtajana toimiva Kähkönen huomasi muutama vuosi sitten olevansa tilanteessa, jossa hän joutui miettimään satiirilehti Charlie Hebdon toimittajien ja pilapiirtäjien kohtaamaa terroria vastavalittuna Pen-klubin puheenjohtajana.

-Sananvapautta on vaikea puolustaa, koska siinä joutuu puolustamaan myös ihmisvihaajia ja rasistista toimintaa, koska Ranskassa on erilainen käsitys siitä, mikä on rasistista.

Sananvapaustyössä kysymys on laajemmasta asiasta kuin omista näkemyksistä.

-Monet niistä pilapiirroksista loukkasivat minua. Siksi oli vaikea puolustaa niitä, mutta sananvapaus oli enemmän kuin minun loukkaantumiseni.

Nykyajan politiikka on loukkausten politiikkaa.

Kähkönen pohti paneelissa myös sitä, miten voidaan puolustaa liberaaleja arvoja, ihmisoikeuksia, jotka ovat taanneet Suomessa mahdollisuuden niin monille.

-Rokkolevää on vain jatkuvasti jynssättävä pohjasta, jotta laivan vauhti ei pysähtyisi, Kähkönen vertasi.

Kähkösen mielestä Suomessa on iso ongelma siinä, että keskustelua ei synny. Kulttuurimme ohjaa edelleen karttamaan ristiriitoja, jopa vaikenemaan epäselvistä aiheista.

-Meillä on eletty hyvin siinä suhteessa, että mölyä on ollut niin vähän. Mitenkään kiistämättä sitä, että mölyä on ikävä kuunnella.

Sananvapaudesta puhuttaessa tulee esiin näkökulmien ero. Se on Kähkösen sanoin epämiellyttävä -  asia, koska se tuo esiin, että sinulla on tämä näkökulma ja minulla tämä. Ja niistä keskustelemista suomalaiset haluavat välttää.

Medialla on vahtikoiran vastuu

Minna Holopainen vastaa STT:n päätoimittajana julkisuuteen nousevasta aineistosta. Hän muistuttaa, että ei ole montaa vuotta kun keskusteltiin lähdesuojan heikennyksistä.

-Juuri nyt en osaa sitä kuvitella. Mutta vuoden tai kahden kuluttua silloin eduskunnassa oleva puolue tai ministeri voi saada päähänsä, että siinä on joku ongelma, puntaroi Holopainen.

Mediakritiikkiä tarvitaan ja julkaistujen tietojen pitää olla oikein. Oikeudellisuuden vaatimus ei ole vähentynyt, mutta vapaus käyttää oikeuksia on kasvanut edellisten 20 vuoden aikana valtavasti. Tässä mielessä Holopainen katsoo suomalaisen journalismin elävän nyt suorastaan upeaa aikaa.

Holopainen muistuttaa, että julkisuuslaki ei toteudu aina hyvin tai ainakaan helposti. Tietoja on hyvin työlästä saada. Parin vuoden kuluttua voi käydä ilmi, että uutistilanteessa tietoja olisi voitu käyttää, mutta silloin tilanne on ehtinyt jo mennä.

-Meillä on ihan hirveästi opettelemista median toimintatapojen selittämisessä. Emme ole norsunluutornissa, kuten ennen.

Hän mietti, kuinka sanavapaushenkisiä suomalaiset ovat – olemmeko itää vai länttä? Hyvä säädössuoja on lännestä, mutta yksityiselämällä on monelle suomalaiselle suurempi arvo kuin lehdistön vapaudella, sananvapaudella. Ehkä tämä näkyy mm. julkisuuslain noudattamisessa?

Hän pohti edelleen, että trollit ovat uusi ilmiö, ovat ne sitten puolustamassa Kremliä tai vastustamassa maahanmuuttoa. Mutta liittyisikö tämäkin vanhempaa perua olevaan käsitykseemme yksityisyydestä?

Monella fiksulla ja koulutetulla suomalaisella on sellainen käsitys, että jostain asioista kirjoitetaan ihan liikaa.

Media joutuu puolustamaan omaa asemaansa ja miettimään, miksi eri asiat ovat tärkeitä. Siksi sen on myös kyettävä perustelemaan se, miksi kirjoitetaan niistäkin asioista, jotka eivät ihmisiä kiinnosta.

Vastuullisen median on osattava selittää vaikkapa se, miksi jonkun rikoksen tekijän nimi on mainittu ja toisen ei ole.

Kaikki ei voi kiinnostaa kaikkia. Kiistelylle on paikkansa, kun sillä estetään esivallan ylilyönnit. Ongelmallista on, jos poliitikko ihmettelee, miksi jostain asioista kysytään häneltä. Sen sijaan on tärkeää, että yleisö kysyy, mistä tämä tai tuo johtuu.

Vaikenemisen perintö

Todennäköisesti kulttuuriset syyt määrittelevät vaikenemisen. Vaikenemiseen on myös psykohistorialliset juuret. On varmasti olemassa asioita, joista kukaan ei päätä, mutta niistä vaan ei  ikään kuin voida puhua.  

-Olemme hämmentyneitä, sanoo Kähkönen arvioidessaan julkista keskustelua. Vaikenemisen kulttuuri on raskas kantaa.

Sisällissodan jälkeen Suomessa voidaan Kähkösen mukaan nähdä, että maassa elettiin syvässä kriisissä. Puhuminen oli väkivallan kohtaamisen jälkeen mahdotonta. Oikeushistorioitsijoiden mukaan 1920-luvun alussa 1902-1904 syntyneiden miesten sukupolvi oli kaikkein väkivaltaisimpia: tappoivat ja tappelivat, ottivat yhteen puukoilla ja puntareilla. Itsensä ilmaiseminen oli vaikeaa, jos ajatteli jotenkin toisin kuin, miten kannatti siinä maailman tilanteessa ajatella.

Professori Jukka Kekkosen sisällissodan toiseksi näytökseksi kutsuma tilanne 1930-luvulla johti siihen, että pyrittiin rajoittamaan poliittista ääriajattelua. Siihen oli tietenkin hyvät syyt, mutta se näkyi koko yhteiskuntapolitiikassa, lainsäädännössä ja oikeuskäytännön vinoutumisessa. Oikeus ei ollut kaikille sama.

Kähkösen mielestä vaikenemista ei ole vaikea ymmärtää muistettaessa, että vuosisadan alkupuolen kokemusten jatkoksi tuli toinen maailmansota. Se toi sotasensuurin ja kansalaisille julkiset kehotukset miettiä, mitä puhut, koska sillä voi hyödyttää vihollista.

Kahtiajako heijastui syvänä sotien ohi. Vasta 1960-luvun lopussa puhuttiin sisällissodan molempien osapuolten kohtelusta.

Historiantutkijana Silvennoinen painotti, että meillä on kaikilla tämä sama kokemus kolmen edeltävän sukupolven ajalta.

Voittajien päätöksellä Suomessa luotiin yhteinen sopimus, jonka mukaan tietyistä asioista ollaan hiljaa. Ei niin, että sitä oli missään sovittu, vaan kaikki tajusivat, että ”näistä ei sitten jumankauta puhuta”. Hävinneille kävi myös selväksi, että oli asioita, joista piti puhua korkeintaan omassa piirissä.

Tämän järisyttävän historian perinnön jatkoksi suomalaiset joutuivat suostumaan Neuvostoliiton YYA-aikaan, jonka ytimessä oli sanattomaan sopimukseen perustuva itsesensuuri, että ”kyllähän sä nyt ymmärrät, että ei mennä tähän, että ei näitä asioita”.

-Ihme etteivät suomalaiset ole pahemmin kieroon vääntyneitä, Silvennoinen totesi.

TIR:n puheenjohtaja Mäkelä tiivisti tilaisuuden lopuksi vanhan näkemyksensä kylmän sodan aikana kehittämänsä pätevän, mutta provokatiivisen, poliittisen keskustelun kolme lakia.

-Se, mikä jyrkästi kiistetään, on aina totta.

-Se, mistä ei koskaan sanota mitään, on aina tärkeää.

-Ja se, mistä jaksetaan jauhaa loputtomasti, sillä ei ole mitään merkitystä.

**

Kirjoittajat Jarmo Koponen ja Kii Runsten ovat Toimittajat ilman rajoja-järjestön Suomen-osaston hallituksen jäseniä.

 

 

 

]]>
58 http://jarmokoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269001-napakkaa-puhetta-sananvapaudesta#comments Julkisuuslaki Mediakritiikki Sananvapaus Trollit Sun, 03 Feb 2019 20:50:38 +0000 Jarmo Koponen http://jarmokoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269001-napakkaa-puhetta-sananvapaudesta
"Raideliikenteen hyöty on harhaa" - mediakritiikkiä http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268973-raideliikenteen-hyoty-on-harhaa-mediakritiikkia <p>Viime elokuussa Suomen Kuvalehdessä 32/2018 ilmestyi mielipidekirjoitus, jossa kiistettiin raideinvestointien hyödyt. Kirjoituksessa todettiin, että hyötyjä yliarvioidaan ja kustannuksia vähätellään.</p><p>Hyödyiksi lasketaan mm. vähäiset aikasäästöt joiden merkitys on minimaalinen ja maan arvon nousu, minkä kirjoittajat ilmeisesti katsovat nollasummapeliksi. Kustannuksista taas esimerkiksi VR:n osalta ei lueta mukaan koko radanpidon ja hallinnon kustannuksia.</p><p>Itselläni ei ole asiantuntemusta arvioida kirjoitusta vaikka tuo maan arvon nousun mukaan lukeminen tuntuu arveluttavalta, koska vaihtoehtona on alueellisesti tasaisempi kehitys. Sen sijaan olen polttanut hihani seuratessani Länsimetron väkisin rakentamista lyhyiden junien varaan, kun Espoolla ei muka ollut pätäkkää&nbsp; pitkiin laitureihin.&nbsp; Jo alun perin olisi Helsingin metrollakin ollut vaihtoehtoja, mutta valittu linja puskettiin läpi poliittisista arvovaltasyistä ja koska rakentajat tahtoivat rakentaa - julkisin varoin.&nbsp; Itse pitäisin parempana pääkaupungin verkostomallia valitun keskustamallin sijaan. Kyllä kaupunkiin löytyy rakentajia myös niille tonteille, jotka eivät ole keskustaan vievän radan vieressä.</p><p>Tämän kirjoituksen varsinainen aihe on kuitenkin mediakritiikki. Muodikkaat raidehankkeet yli tunnin junineen ja pisararatoineen saavat paljon myönteistä tilaa, mutta en ole huomannut viittauksia mainitsemaani kirjoitukseen, vaikka se oli poikkeuksellisen arvovaltainen, tosin kirjoittajat ovat&nbsp; saaneet palstatilaa myös Kauppalehdestä.&nbsp;</p><p>Kirjoittajina oli viisi diplomi-insinööriä joilla osalla on jatkotutkinto: Antti Talvitie, Risto Kangas-Ikkala, Kullervo Matikainen, Olavi H. Koskinen ja Jussi Sauna-Aho. Näistä PhD Talvitie on ollut Maailmanpankin liiekenneasiantuntija, Kangas-Ikkala Finn-Stroin toimitusjohtaja, Matikainen Polar-Yhtymän toimitusjohtaja, Koskinen ja Sauna-Aho maantiekuljetusten asiantuntijoita.</p><p>Kirjoittajat, joilla on yhteensä vuosikymmenien kokemus maamme liikenne- ja rakennusalan tosikäytänteistä, kuvaavat asiainhoitoa seuraavasti: &quot;<em>Suurten hankkeiden tukijoina ovat vaikutusvaltaiset poliitikot ja heidän nimeämänsä virkamiehet. Hankkeiden toteuttamisessa rakennusyhtiöillä ja konsulteilla on rautainen ote. - Rakennusyhtiöt haluavat suuria infrahankkeita ja maankäyttösopimuksia, jotka lisäävät ratojen varren asuntojen neliöhintoja yli tuhannella eurolla. - Konsultit pelkäävät toimeksiantojen vähenemistä, eivätkä siis puhu totta. Yhteispelillä sen sijaan kaikki nämä mainitut tahot voittava</em>t.&quot;</p><p>Kun herrat eivät ole mitään turhia huutelijoita ja väittävät prosessia epärehelliseksi, olisi kritiikki otettava vakavasti ainakin siten, että laaditaan itsenäisiä vaihtoehtoisia suunnitelmia,&nbsp; ainahan suuriin hankkeisiin tarvitaan B-vaihtoehto, mieluummin useampia.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viime elokuussa Suomen Kuvalehdessä 32/2018 ilmestyi mielipidekirjoitus, jossa kiistettiin raideinvestointien hyödyt. Kirjoituksessa todettiin, että hyötyjä yliarvioidaan ja kustannuksia vähätellään.

Hyödyiksi lasketaan mm. vähäiset aikasäästöt joiden merkitys on minimaalinen ja maan arvon nousu, minkä kirjoittajat ilmeisesti katsovat nollasummapeliksi. Kustannuksista taas esimerkiksi VR:n osalta ei lueta mukaan koko radanpidon ja hallinnon kustannuksia.

Itselläni ei ole asiantuntemusta arvioida kirjoitusta vaikka tuo maan arvon nousun mukaan lukeminen tuntuu arveluttavalta, koska vaihtoehtona on alueellisesti tasaisempi kehitys. Sen sijaan olen polttanut hihani seuratessani Länsimetron väkisin rakentamista lyhyiden junien varaan, kun Espoolla ei muka ollut pätäkkää  pitkiin laitureihin.  Jo alun perin olisi Helsingin metrollakin ollut vaihtoehtoja, mutta valittu linja puskettiin läpi poliittisista arvovaltasyistä ja koska rakentajat tahtoivat rakentaa - julkisin varoin.  Itse pitäisin parempana pääkaupungin verkostomallia valitun keskustamallin sijaan. Kyllä kaupunkiin löytyy rakentajia myös niille tonteille, jotka eivät ole keskustaan vievän radan vieressä.

Tämän kirjoituksen varsinainen aihe on kuitenkin mediakritiikki. Muodikkaat raidehankkeet yli tunnin junineen ja pisararatoineen saavat paljon myönteistä tilaa, mutta en ole huomannut viittauksia mainitsemaani kirjoitukseen, vaikka se oli poikkeuksellisen arvovaltainen, tosin kirjoittajat ovat  saaneet palstatilaa myös Kauppalehdestä. 

Kirjoittajina oli viisi diplomi-insinööriä joilla osalla on jatkotutkinto: Antti Talvitie, Risto Kangas-Ikkala, Kullervo Matikainen, Olavi H. Koskinen ja Jussi Sauna-Aho. Näistä PhD Talvitie on ollut Maailmanpankin liiekenneasiantuntija, Kangas-Ikkala Finn-Stroin toimitusjohtaja, Matikainen Polar-Yhtymän toimitusjohtaja, Koskinen ja Sauna-Aho maantiekuljetusten asiantuntijoita.

Kirjoittajat, joilla on yhteensä vuosikymmenien kokemus maamme liikenne- ja rakennusalan tosikäytänteistä, kuvaavat asiainhoitoa seuraavasti: "Suurten hankkeiden tukijoina ovat vaikutusvaltaiset poliitikot ja heidän nimeämänsä virkamiehet. Hankkeiden toteuttamisessa rakennusyhtiöillä ja konsulteilla on rautainen ote. - Rakennusyhtiöt haluavat suuria infrahankkeita ja maankäyttösopimuksia, jotka lisäävät ratojen varren asuntojen neliöhintoja yli tuhannella eurolla. - Konsultit pelkäävät toimeksiantojen vähenemistä, eivätkä siis puhu totta. Yhteispelillä sen sijaan kaikki nämä mainitut tahot voittavat."

Kun herrat eivät ole mitään turhia huutelijoita ja väittävät prosessia epärehelliseksi, olisi kritiikki otettava vakavasti ainakin siten, että laaditaan itsenäisiä vaihtoehtoisia suunnitelmia,  ainahan suuriin hankkeisiin tarvitaan B-vaihtoehto, mieluummin useampia.

]]>
0 http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268973-raideliikenteen-hyoty-on-harhaa-mediakritiikkia#comments Konsultit Maan arvo Matka-ajan säästö Mediakritiikki Raideinvestoinnit Sun, 03 Feb 2019 12:40:28 +0000 Olli Saarinen http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268973-raideliikenteen-hyoty-on-harhaa-mediakritiikkia
Infantilismi on vakava uhka http://kimmokautio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266856-infantilismi-on-vakava-uhka <p>Yle uutiset kyseli viime elokuussa verkkoartikkelissaan mitä tapahtui Wikileaksille, joka on kuulemma muuttunut &quot;tutkivan journalismin sankarista Venäjän sätkynukeksi&quot;. Pakko ihmetellä, millä logiikalla paljastukset ja vuodot länsimaista tekevät Venäjän kätyrin? Paitsi sillä, että ne paljastavat asioita, jotka horjuttavat meidän länsimaalaisten katteettoman sokeaa uskoa omiin instituutioihimme ja siihen, että ne kaikissa tilanteissa toimisivat moraalisesti oikein, edistäen hienoja ja hyviä asioita, kuten sananvapautta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa. No, tähän uskoen, onko se huono asia demokratialle ja sananvapaudelle, että kaikenlaiset kähminnät paljastetaan? Ja onko sen väliä, kuka kähminnät paljastaa? Onko merkitystä, kuka asioista kertoo ja edes sillä mistä intressistä, niin kauan, kun paljastukset ja vuodot ovat todellisia, eivätkä tekaistuja? Eikö ole hyvä, että joku paljastaa?</p><p>Tarkoitukseni on herättää tässä ajatuksia kuitenkin hieman yleisluontoisemmin ja erityisesti suomalaisesta näkökulmasta, sen yksityiskohtaisemmin tuohon edellä mainittuun Ylen vanhaan juttuun takertumatta.</p><p>&quot;Venäjän kätyri&quot; on ollut Suomessa käytetty leima jo pitkän aikaa. Itä vastaan länsi -asetelma, johon on ikään kuin sisäänrakennettu hyvän ja pahan vastakkainasettelu, tuntuu läpileikkaavan nykyisin kaikkea keskustelua maailmanpolitiikasta. Länsimaisiin instituutioihin kohdistuva kritiikki ja kaksinaismoralismin paljastaminen tuntuu olevan &quot;Venäjän pussiin pelaamista&quot;, kun taas hihasta ravistetut, infantiilit salaliittoteoriat siitä, miten Venäjä vaikuttaa kaikkialla kaikkeen, ovat valtavirtaistuneet. Putinin Venäjä on näissä tarinoissa kuin vanha kunnon Illuminati: Kaiken näkevä silmä ja näkymätön käsi, joka vetelee naruista koko läntistä maailmaa trollikeskuksineen ja hakkereineen. Siitäkin huolimatta, että se on kaikissa toimissaan järjestäen niin äärettömän kömpelö, että se jää aina rysän päältä kiinni. Venäjän trollien pelossa on foliohattu vedetty lännessä jo niinkin syvälle päähän, että kun amerikkalainen shakkiammattilainen Hikaru Nakamura yritti kirjautua Twitter-tililleen Pietarista, palvelu päätti, että mies on venäläinen botti ja lukitsi tämän tilin viikoksi. Huvittavaa, mutta oireellista.</p><p>&nbsp;</p><p>--</p><p>&nbsp;</p><p>Minä olen syntynyt 80-luvun alussa Suomeen keskelle kylmää sotaa. Kuulun Hollywood-elokuvien parissa kasvaneeseen sukupolveen, jolle koulun historian tunneilla on iskostettu syvä epäluulo Venäjää kohtaan. Koko nuoruuteni ajattelin, että itärajan takana on aivan kauhea maa, jossa ei ole kerta kaikkiaan mitään hyvää. Koska tahansa ovat valmiita vyörymään rajan yli ja tappamaan meitä suomalaisia. Kukaan ei kehottanut, että mene käymään siellä Venäjällä ja katso asioita omin silmin ja eri näkökulmista. Ei kehotettu lukemaan sitä venäläistäkin mediaa. Ei kukaan viitsinyt kertoa, että ei sen tarvitse aina valehdella, kun se toimii läntisen maailmankuvan peilinä. Se vain huudetaan meillä propagandana hiljaiseksi. Ei sitä kai ollut tarkoituskaan ymmärtää, mutta ehkä opettivat koulussa sukupolveni liian hyvin. Tätäkin virhettä on korjattu koulutusleikkauksin kovaa vauhtia.</p><p>Yhtään venäläistä elokuvaa tai tv-sarjaa en ole tähän päivään mennessä katsellut. Sen sijaan amerikkalaisia sarjoja ja elokuvia olen toljottanut koko ikäni. Niissä Yhdysvallat on maailmanpoliisi, jonka edustajat taistelevat väsymättä hyvän puolesta pahaa vastaan. Demokratia, ihmisoikeudet, vapaus ja korkea moraali ohjaavat sankareiden toimintaa. Joskus maailma pelastetaan sitä uhkaavalta asteroidilta, toisinaan taas pahantahtoisilta avaruusolioilta, terroristeilta ja vierailta valloittajilta. Kyllä minun olisi teinipoikana ollut vaikea kyseenalaistaa läntistä elämänmenoa ja Yhdysvaltain toimia kaiken hyvän puolesta maailmalla. Toisaalta olisi ollut vaikea uskoa, että Venäjässä voisi olla yhtään mitään hyvää.</p><p>No, tällaiset näkemykset on kohdallani heitetty sittemmin romukoppaan lapsellisina. Ulkoa annetut moraalitotuudet on korvattu oman ajattelun kautta. Ideologiat tulivat ja menivät. Oikeustaju ja älyllinen rehellisyys ovat vallanneet häipyvän idealismin jättämää tilaa.</p><p>Tänä päivänä ihmettelen, että mikä minua oikeastaan vaivaa, kun ymmärrän Yhdysvaltoja, ymmärrän Venäjää, ymmärrän homofoobikoita, rasisteja, natseja, natottajia, anarkisteja, antifasisteja ja vähän kaikkia, enemmän tai vähemmän kollektiivisten mielenhäiriöiden vallassa eläviä? Ehkä syy on siinä, että saan Myers-Briggs tyyppi-indikaattoritestin tulokseksi räikeitä vastakohtia hyvin sietävän &rdquo;arkkitehti&rdquo;-persoonallisuuden (INTJ) ja koen olevani varsin vahvasti sartrelainen eksistentialisti. Ymmärrän hyvin, että selkeä maailmankuva, selkeillä käsityksillä hyvästä ja pahasta sekä oikeasta ja väärästä, tuntuu laiskanpulskean mukavalta. Ei tarvitse ajatella niin paljon, että aivoihin sattuu, eikä kognitiivinen dissonanssi ole niin raastavaa. On turvallisempaa kuulua johonkin joukkoon, kuin turvata pyhään epävarmuuteen.</p><p>---</p><p>Mielestäni kaikenlainen vastamedian, venäläisen median tai Wikileaksin kaltaisten toimijoiden kammoksuminen on niiden kohteeksi joutuvien valtioiden, instituutioiden ja yksilöiden tasolla ja maailmanpoliittisen valtataistelun nimissä ymmärrettävää, mutta tästä vapaiden yksilöiden tasolla pelkoa ja kyvyttömyyttä sietää epävarmuutta; sitä että ei voi mitenkään joka kerta varmasti tietää mikä on totuus, kuka on rehellinen ja kuka meitä milloinkin kusettaa. Ja että maailmaa mullistavien tapahtumaketjujen, sotien ja konfliktien taustalla on moninaisia selityksiä, eikä useinkaan yhtä ja ainoaa oikeaa näkemystä. Pitäisi luottaa ja turvata ennen muuta omaan älyyn ja arvostelukykyyn, koska yksilön itsenäinen, riippumaton ajattelu on demokratiassa muutosvoimaa, kun sen kanavoi väsymättömään taisteluun yhteisen hyvän eteen.</p><p>Lähdekritiikin nimissä sokea vakiintuneiden valtamedian instituutioiden varaan vannominen on internetin aikakaudella menneen maailman lähestymistapa, jonka nimissä on helpompaa tulla huijatuksi, kuin löytää totuuden ja oikeudenmukaisuuden lähteille. Kehitys kulkee vääjäämättä siihen suutaan, että joko tiedon valtatie tulee aidosti avoimeksi, ilman valtamedioiden portinvartijaroolia, ilman yhteiskunnan puuttumista sananvapauteen ja vapaaseen tiedonvälitykseen ja fokus siirtyy sanansaattajista niiden tuomaan viestiin ja sen totuudellisuuden arviointiin sellaisenaan - tai sitten kuljemme kohti sensuuria ja orwellilaista ajatuspoliisien maailmaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Blogin alussa mainittu artikkeli: Hallamaa, Koivunen: Mitä tapahtui Wikileaksille? YLE Uutiset 22.8.2018 <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10345069"><u>https://yle.fi/uutiset/3-10345069</u></a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yle uutiset kyseli viime elokuussa verkkoartikkelissaan mitä tapahtui Wikileaksille, joka on kuulemma muuttunut "tutkivan journalismin sankarista Venäjän sätkynukeksi". Pakko ihmetellä, millä logiikalla paljastukset ja vuodot länsimaista tekevät Venäjän kätyrin? Paitsi sillä, että ne paljastavat asioita, jotka horjuttavat meidän länsimaalaisten katteettoman sokeaa uskoa omiin instituutioihimme ja siihen, että ne kaikissa tilanteissa toimisivat moraalisesti oikein, edistäen hienoja ja hyviä asioita, kuten sananvapautta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa. No, tähän uskoen, onko se huono asia demokratialle ja sananvapaudelle, että kaikenlaiset kähminnät paljastetaan? Ja onko sen väliä, kuka kähminnät paljastaa? Onko merkitystä, kuka asioista kertoo ja edes sillä mistä intressistä, niin kauan, kun paljastukset ja vuodot ovat todellisia, eivätkä tekaistuja? Eikö ole hyvä, että joku paljastaa?

Tarkoitukseni on herättää tässä ajatuksia kuitenkin hieman yleisluontoisemmin ja erityisesti suomalaisesta näkökulmasta, sen yksityiskohtaisemmin tuohon edellä mainittuun Ylen vanhaan juttuun takertumatta.

"Venäjän kätyri" on ollut Suomessa käytetty leima jo pitkän aikaa. Itä vastaan länsi -asetelma, johon on ikään kuin sisäänrakennettu hyvän ja pahan vastakkainasettelu, tuntuu läpileikkaavan nykyisin kaikkea keskustelua maailmanpolitiikasta. Länsimaisiin instituutioihin kohdistuva kritiikki ja kaksinaismoralismin paljastaminen tuntuu olevan "Venäjän pussiin pelaamista", kun taas hihasta ravistetut, infantiilit salaliittoteoriat siitä, miten Venäjä vaikuttaa kaikkialla kaikkeen, ovat valtavirtaistuneet. Putinin Venäjä on näissä tarinoissa kuin vanha kunnon Illuminati: Kaiken näkevä silmä ja näkymätön käsi, joka vetelee naruista koko läntistä maailmaa trollikeskuksineen ja hakkereineen. Siitäkin huolimatta, että se on kaikissa toimissaan järjestäen niin äärettömän kömpelö, että se jää aina rysän päältä kiinni. Venäjän trollien pelossa on foliohattu vedetty lännessä jo niinkin syvälle päähän, että kun amerikkalainen shakkiammattilainen Hikaru Nakamura yritti kirjautua Twitter-tililleen Pietarista, palvelu päätti, että mies on venäläinen botti ja lukitsi tämän tilin viikoksi. Huvittavaa, mutta oireellista.

 

--

 

Minä olen syntynyt 80-luvun alussa Suomeen keskelle kylmää sotaa. Kuulun Hollywood-elokuvien parissa kasvaneeseen sukupolveen, jolle koulun historian tunneilla on iskostettu syvä epäluulo Venäjää kohtaan. Koko nuoruuteni ajattelin, että itärajan takana on aivan kauhea maa, jossa ei ole kerta kaikkiaan mitään hyvää. Koska tahansa ovat valmiita vyörymään rajan yli ja tappamaan meitä suomalaisia. Kukaan ei kehottanut, että mene käymään siellä Venäjällä ja katso asioita omin silmin ja eri näkökulmista. Ei kehotettu lukemaan sitä venäläistäkin mediaa. Ei kukaan viitsinyt kertoa, että ei sen tarvitse aina valehdella, kun se toimii läntisen maailmankuvan peilinä. Se vain huudetaan meillä propagandana hiljaiseksi. Ei sitä kai ollut tarkoituskaan ymmärtää, mutta ehkä opettivat koulussa sukupolveni liian hyvin. Tätäkin virhettä on korjattu koulutusleikkauksin kovaa vauhtia.

Yhtään venäläistä elokuvaa tai tv-sarjaa en ole tähän päivään mennessä katsellut. Sen sijaan amerikkalaisia sarjoja ja elokuvia olen toljottanut koko ikäni. Niissä Yhdysvallat on maailmanpoliisi, jonka edustajat taistelevat väsymättä hyvän puolesta pahaa vastaan. Demokratia, ihmisoikeudet, vapaus ja korkea moraali ohjaavat sankareiden toimintaa. Joskus maailma pelastetaan sitä uhkaavalta asteroidilta, toisinaan taas pahantahtoisilta avaruusolioilta, terroristeilta ja vierailta valloittajilta. Kyllä minun olisi teinipoikana ollut vaikea kyseenalaistaa läntistä elämänmenoa ja Yhdysvaltain toimia kaiken hyvän puolesta maailmalla. Toisaalta olisi ollut vaikea uskoa, että Venäjässä voisi olla yhtään mitään hyvää.

No, tällaiset näkemykset on kohdallani heitetty sittemmin romukoppaan lapsellisina. Ulkoa annetut moraalitotuudet on korvattu oman ajattelun kautta. Ideologiat tulivat ja menivät. Oikeustaju ja älyllinen rehellisyys ovat vallanneet häipyvän idealismin jättämää tilaa.

Tänä päivänä ihmettelen, että mikä minua oikeastaan vaivaa, kun ymmärrän Yhdysvaltoja, ymmärrän Venäjää, ymmärrän homofoobikoita, rasisteja, natseja, natottajia, anarkisteja, antifasisteja ja vähän kaikkia, enemmän tai vähemmän kollektiivisten mielenhäiriöiden vallassa eläviä? Ehkä syy on siinä, että saan Myers-Briggs tyyppi-indikaattoritestin tulokseksi räikeitä vastakohtia hyvin sietävän ”arkkitehti”-persoonallisuuden (INTJ) ja koen olevani varsin vahvasti sartrelainen eksistentialisti. Ymmärrän hyvin, että selkeä maailmankuva, selkeillä käsityksillä hyvästä ja pahasta sekä oikeasta ja väärästä, tuntuu laiskanpulskean mukavalta. Ei tarvitse ajatella niin paljon, että aivoihin sattuu, eikä kognitiivinen dissonanssi ole niin raastavaa. On turvallisempaa kuulua johonkin joukkoon, kuin turvata pyhään epävarmuuteen.

---

Mielestäni kaikenlainen vastamedian, venäläisen median tai Wikileaksin kaltaisten toimijoiden kammoksuminen on niiden kohteeksi joutuvien valtioiden, instituutioiden ja yksilöiden tasolla ja maailmanpoliittisen valtataistelun nimissä ymmärrettävää, mutta tästä vapaiden yksilöiden tasolla pelkoa ja kyvyttömyyttä sietää epävarmuutta; sitä että ei voi mitenkään joka kerta varmasti tietää mikä on totuus, kuka on rehellinen ja kuka meitä milloinkin kusettaa. Ja että maailmaa mullistavien tapahtumaketjujen, sotien ja konfliktien taustalla on moninaisia selityksiä, eikä useinkaan yhtä ja ainoaa oikeaa näkemystä. Pitäisi luottaa ja turvata ennen muuta omaan älyyn ja arvostelukykyyn, koska yksilön itsenäinen, riippumaton ajattelu on demokratiassa muutosvoimaa, kun sen kanavoi väsymättömään taisteluun yhteisen hyvän eteen.

Lähdekritiikin nimissä sokea vakiintuneiden valtamedian instituutioiden varaan vannominen on internetin aikakaudella menneen maailman lähestymistapa, jonka nimissä on helpompaa tulla huijatuksi, kuin löytää totuuden ja oikeudenmukaisuuden lähteille. Kehitys kulkee vääjäämättä siihen suutaan, että joko tiedon valtatie tulee aidosti avoimeksi, ilman valtamedioiden portinvartijaroolia, ilman yhteiskunnan puuttumista sananvapauteen ja vapaaseen tiedonvälitykseen ja fokus siirtyy sanansaattajista niiden tuomaan viestiin ja sen totuudellisuuden arviointiin sellaisenaan - tai sitten kuljemme kohti sensuuria ja orwellilaista ajatuspoliisien maailmaa.

 

Blogin alussa mainittu artikkeli: Hallamaa, Koivunen: Mitä tapahtui Wikileaksille? YLE Uutiset 22.8.2018 https://yle.fi/uutiset/3-10345069

]]>
9 http://kimmokautio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266856-infantilismi-on-vakava-uhka#comments Infosota Länsimaiset arvot Mediakritiikki Turpo Wikileaks Thu, 03 Jan 2019 13:47:17 +0000 Kimmo Kautio http://kimmokautio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266856-infantilismi-on-vakava-uhka
Valtamedian valeuutisia perussuomalaisista ja punavihreän kuplan kriisi http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265909-valtamedian-valeuutisia-perussuomalaisista-ja-punavihrean-kuplan-kriisi <p><strong>Valtamedian toimittajilla kiehuu soppa kuumana, kun perussuomalaisista ja muista aatteensa vastaisista asioista uutisoivat. Valheet vilisevät. Tässä tuorein kooste, jos on jäänyt huomaamatta:</strong></p><p>&nbsp;</p><p><strong>Valheita, virheitä ja harhaanjohtamista</strong></p><p>Yle väitti Ykkösaamussa Jussi Halla-ahon käyneen 6.12. natsien marssin lähtöpaikalla. Näin ei ollut vaan oikea kulkue oli&nbsp; 612. Uutisessa lyötiin perätön natsileima Halla-ahon imagoon ja se <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10543860">korjattiin </a>mutta väärä tarina jäi varmasti elämään monien mieliin - väärästä mielikuvasta puhumattakaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Iltalehti puolestaan <a href="https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b956c28b-4286-4558-9aba-6892c48690cf">väitti</a>, että kansanedustaja Olli Immonen olisi poistettu Linnan juhlista. Häntä ei poistettu, kuten linkistä selviää. Väärä tarina jäi varmasti kiertämään.</p><p>&nbsp;</p><p>Ylen toimittajat kirjoittivat mielikuviin vetoavan lokaavan <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10533611">artikkelin </a>perussuomalaisten muka natsikytköksistä. Facebookista löytyy tuhansien jäsenten ryhmä, Kansallismielisten liittouma, johon kuului kolme kansanedustajaa. Jotkut näistä tuhansista jäsenistä olivat natseja ja jotkut kommentoivat mahdollisesti rasistisesti. Näitä kahta komponenttia apunaan käyttäen toimittajat loivat mielikuvaa, että nämä kansanedustajat itsekin olisivat tai tukisivat ehkä sellaista. Kansanedustajista yksi oli libanonilaisen naisen kanssa naimisissa oleva Mika Raatikainen, joka <a href="https://www.suomenuutiset.fi/kategoria/politiikka/page/2/">antoi toimittajille kunnon &quot;luunapin&quot; </a>(oma kielikuvani): &quot;Olen tasan varmasti puolustanut enemmän esimerkiksi muslimeja ihan oikeissa vaaratilanteissa kuin koko muu eduskunta yhteensä.&quot; Hän on työskennellyt Lähi-Idässä ja mm. kouluttanut irakilaisia poliiseja.</p><p>&nbsp;</p><p>Turun Sanomat väitti aluksi, että puhemiesneuvosto moitti kansanedustaja Ville Taviota verratessaan EU:ta natsi-Saksaan mutta <a href="https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4416227/Yle+Puhemiesneuvosto+kasitteli+kansanedustaja+Tavion+natsivertausta++rangaistuksia+ei+ole+kuitenkaan+tulossa">muutti </a>otsikon myöhemmin, moitteita ei ollut annettu. Typerää historiatonta tekopyhyyttä eduskunnassa riitti, kun Tavion &quot;natsikorttia&quot; taivasteltiin, vaikka korttia olivat käyttäneet monet muutkin ties kuinka paljon, myös Pekka Haavisto.</p><p>&nbsp;</p><p>Kun muistetaan vielä Markku Huuskon <a href="https://www.suomenuutiset.fi/kategoria/politiikka/page/2/">antama esto</a> Uuden Suomen Puheenvuoroon Laura Huhtasaarelle perättömästä väitteestä, voi todeta punavihermedian käyvän vaalien alla kovaa sotaa Perussuomalaisia vastaan. Huhtasaaren väitteen perättömyyttä ei voi kunnolla todeta, koska se oli sen verran väljä mutta kyseessä oli luultavimmin veruke aiheen takia. Toimittajilla on paine saada mieluisa vaalitulos ja intuitiivisesti kaikki tekaistutkin jutut käyvät kivetykseksi sillä tiellä. Tahra uhriin jää, vaikkei totta olisikaan. Tahra toimittajien maineelle on sitäkin sitkeämpi.</p><p>&nbsp;</p><p>Erityisesti puna-Ylelle näyttää <a href="https://yle.fi/aihe/termi/freebase/m04swx/valimeri">olevan vaikea kertoa</a>, että Välimerellä <a href="https://missingmigrants.iom.int/region/mediterranean?migrant_route%5B%5D=1376">kuolee vähemmän</a> ihmisiä, koska vihervasemmistolaisten &quot;meritaksit&quot; on estetty.</p><p>&nbsp;</p><p><em>Valtamedia on väitteistään huolimatta poliittinen. </em>Amerikoissa mediataloja sijoitellaan luotettavuuden ja poliittisen suuntautumisen mukaan kaavioon: <a href="https://www.adfontesmedia.com/media-bias-chart-3-1-minor-updates-based-constructive-feedback/">ensimmäinen</a>, <a href="https://thecentraltrend.com/34077/opinion/editorials/media-bias-in-todays-world/">toinen</a> ja <a href="https://www.commdiginews.com/entertainment/sharyl-attkisson-charting-media-bias-2017-edition-87969/">kolmas</a>. Suomen median kannalta mielenkiintoista on, että taajaan lähteenä käytetty vasemmistoliberaali CNN on arvioissa vähintään jossain määrin <em>epäluotettava</em>. On ymmärrettävää, vaikkei hyväksyttävää, että vasemmistolaiset toimittajat suosivat vasemmistolaista lähdettä. Erityiseksi ongelmaksi asia muodostuu, kun alkuperäinen lähde on vääristynyt.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kritiikki mediaa ja punavihreää kuplaa kohtaan kasvaa</strong></p><p>Yksi mielipide suomalaisten toimittajien ja mediatalojen alennustilasta on toimittaja-kirjailija Maria Asunnalla, joka erosi Journalistiliitosta. Hän kritisoi <a href="https://www.facebook.com/maria.dammert/posts/2388507194554047">tässä </a>mediaa monin perustein ja tiivistää kantansa näin:<br /><br />&quot;en olisi ikinä uskonut näkeväni aikaa, jolloin perinteinen mediamme julkaisee näin mittavasti propagandaa, mielipiteenmuokkausta ja jopa valeuutisia, - ja jättää samalla julkaisematta yleisesti erittäin merkityksellistä tietoa.&quot;</p><p>&nbsp;</p><p>Toimittajakuntaa laajemmin ylipäätään koko punavihreä kupla on alkanut ahdistaa osaa jäsenistään. Eron &quot;punavihreään liikkeeseen&quot; ovat ottaneet eduskunnassa Vihreiden sihteerinä toiminut juristi, <a href="https://www.verkkouutiset.fi/juristi-kirjailija-varoittaa-pyrkimyksista-kitkea-vihapuhetta/">Jarkko Tontti</a>, entinen kansanedustaja <a href="https://yle.fi/uutiset/3-5643057">Eero Paloheimo</a> ja kulttuurialalta <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9624830">Pirkko Saisio</a>. Kaikkien syyt ovat käytännössä samoja, mistä perussuomalaiset ovat punavihreitä kritisoineet. Erityisesti mielenkiintoinen on sananvapausjuristi Jarkko Tontin näkemys: sananvapauslakeja tulisi höllentää. Tiukkoja lakejamme kummastellaan lännessä - ja samaan aikaan toiset (alan amatöörit) haluavat kiristyksiä!</p><p>&nbsp;</p><p>Tuoreeltaan maltillinen Pekka Haavisto väläytti mahdollisuudella hallitustaipaleesta Perussuomalaisten kanssa. Häneltä se voisikin onnistua, mutta maailmaa nähneen pistivät kuriin (jos pistivät) kotoisesti impivaaraa henkivät änkyrät Ville Niinistö ja Emma Kari. He uhosivat jotain ihmisoikeuksista ja arvoista tietämättä varmasti itsekään mitä tarkoittivat. Kaikki sen näkivät, mutta politiikka on <a href="https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3707881-panu-raatikainen-paskapuhetta">p*skapuhetta </a>ja saa voimansa siitä.</p><p>&nbsp;</p><p>Haaviston väläytys saattaa olla strategisesti viisas, vaikka olisikin varsin intuitiivinen. Vihervasemmisto on maalannut itsensä ahtaaseen nurkkaan monissa oikeistopopulistien kysymyksissä ja jos sieltä pois haluaa, on matka aloitettava joskus. Niin ikään, ei ole maalle eduksi, että media vuoden 1918 tapaan syventää kuilua kansalaisten kesken, vaikkei tyyli niin pahoin kärjistynyttä nyt ole.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Lopuksi</strong> täytyy huomauttaa, että olen itsekin todennut ääneen hyvin samankaltaiset sanat kuin Maria Asunta. En olisi aikoinaan uskonut, että Suomen media on vielä joskus näin propagandistinen kuin nyt. Tuntuu hämmentävältä miettiä sitä, kun itsekin kasvoin kuvitellen maan medioineen luotettavaksi. Joudun muuttamaan Suomi-kuvaani. Uskomukseni on, että paha vain pahenee. Osa ihmisistä omaa fasistisia luonteenpiirteitä siinä, etteivät siedä samassa määrin kuin muut erilaisia mielipiteitä. Jotta helpommin sietäisi eri tavoin ajattelevia, tulee myös uskoa oikean mielipiteen aikanaan voittavan. Näin eivät monet toimittajat(kaan) selvästikään näytä ajattelevan. Usko länsimaisiin arvoihin ei kestä, kun koetellaan. Se on merkki pinnallisesta arvojen ymmärtämisestä. Mitä pahemmin vasemmistoliberaali arvohegemonia murtuu, sitä aggressiivisemmin toimittajat sitä puolustavat.</p><p>&nbsp;</p><p>Aiempia juttuja siitä, mitä toimittajat olivat jättäneet kertomatta <a href="http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264017-mita-jai-toimittajilta-taas-kertomatta-tassa-pari-juttua">tässä</a> ja <a href="http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262858-tata-toimittajat-eivat-halua-sinun-tietaa-trumpista">tässä</a>.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Valtamedian toimittajilla kiehuu soppa kuumana, kun perussuomalaisista ja muista aatteensa vastaisista asioista uutisoivat. Valheet vilisevät. Tässä tuorein kooste, jos on jäänyt huomaamatta:

 

Valheita, virheitä ja harhaanjohtamista

Yle väitti Ykkösaamussa Jussi Halla-ahon käyneen 6.12. natsien marssin lähtöpaikalla. Näin ei ollut vaan oikea kulkue oli  612. Uutisessa lyötiin perätön natsileima Halla-ahon imagoon ja se korjattiin mutta väärä tarina jäi varmasti elämään monien mieliin - väärästä mielikuvasta puhumattakaan.

 

Iltalehti puolestaan väitti, että kansanedustaja Olli Immonen olisi poistettu Linnan juhlista. Häntä ei poistettu, kuten linkistä selviää. Väärä tarina jäi varmasti kiertämään.

 

Ylen toimittajat kirjoittivat mielikuviin vetoavan lokaavan artikkelin perussuomalaisten muka natsikytköksistä. Facebookista löytyy tuhansien jäsenten ryhmä, Kansallismielisten liittouma, johon kuului kolme kansanedustajaa. Jotkut näistä tuhansista jäsenistä olivat natseja ja jotkut kommentoivat mahdollisesti rasistisesti. Näitä kahta komponenttia apunaan käyttäen toimittajat loivat mielikuvaa, että nämä kansanedustajat itsekin olisivat tai tukisivat ehkä sellaista. Kansanedustajista yksi oli libanonilaisen naisen kanssa naimisissa oleva Mika Raatikainen, joka antoi toimittajille kunnon "luunapin" (oma kielikuvani): "Olen tasan varmasti puolustanut enemmän esimerkiksi muslimeja ihan oikeissa vaaratilanteissa kuin koko muu eduskunta yhteensä." Hän on työskennellyt Lähi-Idässä ja mm. kouluttanut irakilaisia poliiseja.

 

Turun Sanomat väitti aluksi, että puhemiesneuvosto moitti kansanedustaja Ville Taviota verratessaan EU:ta natsi-Saksaan mutta muutti otsikon myöhemmin, moitteita ei ollut annettu. Typerää historiatonta tekopyhyyttä eduskunnassa riitti, kun Tavion "natsikorttia" taivasteltiin, vaikka korttia olivat käyttäneet monet muutkin ties kuinka paljon, myös Pekka Haavisto.

 

Kun muistetaan vielä Markku Huuskon antama esto Uuden Suomen Puheenvuoroon Laura Huhtasaarelle perättömästä väitteestä, voi todeta punavihermedian käyvän vaalien alla kovaa sotaa Perussuomalaisia vastaan. Huhtasaaren väitteen perättömyyttä ei voi kunnolla todeta, koska se oli sen verran väljä mutta kyseessä oli luultavimmin veruke aiheen takia. Toimittajilla on paine saada mieluisa vaalitulos ja intuitiivisesti kaikki tekaistutkin jutut käyvät kivetykseksi sillä tiellä. Tahra uhriin jää, vaikkei totta olisikaan. Tahra toimittajien maineelle on sitäkin sitkeämpi.

 

Erityisesti puna-Ylelle näyttää olevan vaikea kertoa, että Välimerellä kuolee vähemmän ihmisiä, koska vihervasemmistolaisten "meritaksit" on estetty.

 

Valtamedia on väitteistään huolimatta poliittinen. Amerikoissa mediataloja sijoitellaan luotettavuuden ja poliittisen suuntautumisen mukaan kaavioon: ensimmäinen, toinen ja kolmas. Suomen median kannalta mielenkiintoista on, että taajaan lähteenä käytetty vasemmistoliberaali CNN on arvioissa vähintään jossain määrin epäluotettava. On ymmärrettävää, vaikkei hyväksyttävää, että vasemmistolaiset toimittajat suosivat vasemmistolaista lähdettä. Erityiseksi ongelmaksi asia muodostuu, kun alkuperäinen lähde on vääristynyt.

 

Kritiikki mediaa ja punavihreää kuplaa kohtaan kasvaa

Yksi mielipide suomalaisten toimittajien ja mediatalojen alennustilasta on toimittaja-kirjailija Maria Asunnalla, joka erosi Journalistiliitosta. Hän kritisoi tässä mediaa monin perustein ja tiivistää kantansa näin:

"en olisi ikinä uskonut näkeväni aikaa, jolloin perinteinen mediamme julkaisee näin mittavasti propagandaa, mielipiteenmuokkausta ja jopa valeuutisia, - ja jättää samalla julkaisematta yleisesti erittäin merkityksellistä tietoa."

 

Toimittajakuntaa laajemmin ylipäätään koko punavihreä kupla on alkanut ahdistaa osaa jäsenistään. Eron "punavihreään liikkeeseen" ovat ottaneet eduskunnassa Vihreiden sihteerinä toiminut juristi, Jarkko Tontti, entinen kansanedustaja Eero Paloheimo ja kulttuurialalta Pirkko Saisio. Kaikkien syyt ovat käytännössä samoja, mistä perussuomalaiset ovat punavihreitä kritisoineet. Erityisesti mielenkiintoinen on sananvapausjuristi Jarkko Tontin näkemys: sananvapauslakeja tulisi höllentää. Tiukkoja lakejamme kummastellaan lännessä - ja samaan aikaan toiset (alan amatöörit) haluavat kiristyksiä!

 

Tuoreeltaan maltillinen Pekka Haavisto väläytti mahdollisuudella hallitustaipaleesta Perussuomalaisten kanssa. Häneltä se voisikin onnistua, mutta maailmaa nähneen pistivät kuriin (jos pistivät) kotoisesti impivaaraa henkivät änkyrät Ville Niinistö ja Emma Kari. He uhosivat jotain ihmisoikeuksista ja arvoista tietämättä varmasti itsekään mitä tarkoittivat. Kaikki sen näkivät, mutta politiikka on p*skapuhetta ja saa voimansa siitä.

 

Haaviston väläytys saattaa olla strategisesti viisas, vaikka olisikin varsin intuitiivinen. Vihervasemmisto on maalannut itsensä ahtaaseen nurkkaan monissa oikeistopopulistien kysymyksissä ja jos sieltä pois haluaa, on matka aloitettava joskus. Niin ikään, ei ole maalle eduksi, että media vuoden 1918 tapaan syventää kuilua kansalaisten kesken, vaikkei tyyli niin pahoin kärjistynyttä nyt ole.

 

Lopuksi täytyy huomauttaa, että olen itsekin todennut ääneen hyvin samankaltaiset sanat kuin Maria Asunta. En olisi aikoinaan uskonut, että Suomen media on vielä joskus näin propagandistinen kuin nyt. Tuntuu hämmentävältä miettiä sitä, kun itsekin kasvoin kuvitellen maan medioineen luotettavaksi. Joudun muuttamaan Suomi-kuvaani. Uskomukseni on, että paha vain pahenee. Osa ihmisistä omaa fasistisia luonteenpiirteitä siinä, etteivät siedä samassa määrin kuin muut erilaisia mielipiteitä. Jotta helpommin sietäisi eri tavoin ajattelevia, tulee myös uskoa oikean mielipiteen aikanaan voittavan. Näin eivät monet toimittajat(kaan) selvästikään näytä ajattelevan. Usko länsimaisiin arvoihin ei kestä, kun koetellaan. Se on merkki pinnallisesta arvojen ymmärtämisestä. Mitä pahemmin vasemmistoliberaali arvohegemonia murtuu, sitä aggressiivisemmin toimittajat sitä puolustavat.

 

Aiempia juttuja siitä, mitä toimittajat olivat jättäneet kertomatta tässä ja tässä.

]]>
54 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265909-valtamedian-valeuutisia-perussuomalaisista-ja-punavihrean-kuplan-kriisi#comments Mediakritiikki Perussuomalaiset Punavihreä kupla Valeuutiset Sat, 15 Dec 2018 18:33:39 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265909-valtamedian-valeuutisia-perussuomalaisista-ja-punavihrean-kuplan-kriisi
Mitä jäi toimittajilta taas kertomatta? Tässä pari juttua http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264017-mita-jai-toimittajilta-taas-kertomatta-tassa-pari-juttua <p><strong>Oletko kuullut, että työvoiman saatavuusharkinnasta on tehty tutkimus? Jos et, syyksi voi todeta sen, että aatemedia on vaiennut sen kuoliaaksi.</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Suomen Perusta <a href="https://www.suomenperusta.fi/julkaisut/">julkaisi </a>aiheesta tutkimuksen viime kuun lopulla. Aihe on ajankohtainen ja vähän väliä uutisissa, joten tutkimus porautuu oikeaan aikaan oikeaan asiaan. Se myös ampuu alas lukuisia joko tietoisesti tai tietämättömyydessä levitettyjä myyttejä. Pääarkkitehdit väärien tietojen levittämisessä ovat olleet Juha Sipilä ja Petteri Orpo. Pääasiallisia löytöjä tutkimuksesta ovat:</p><p><strong>Vahvistui </strong>se, että saatavuusharkintaa sovelletaan todellakin vain halpaan ja ylitarjottuun työvoimaan, kuten siivoojiin. Saatavuusharkinnan poisto EI siksi paranna lainkaan huippuosaajien saamista maahan. Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Maahan tuodaan jatkuvasti osaajia ilman saatavuusharkintaa. Oma ongelmansa on se, ettei viranomaisia ole riittävästi käsittelevässä oleskelulupia mutta Orpo ja Sipilän poikahan ne voivat asian hoitaa kuntoon.</p><p><strong>Havaittiin </strong>se, että työn perässä maahan tulleista osa päätyy jossain vaiheessa työttömäksi, eikä enää näytä saavan työtä. Ryhmänä heidän työllisyytensä täten huononee ajan saatossa.</p><p><strong>Työn perässä tulleiden </strong>perässä tulevat puolisot ja heidän työllisyytensä on yleensä huono.</p><p>Tutkimus siis osoitti, että koko saatavuusharkintakeskustelu osaajista on ohi ampuvaa hömppää, jota johtavat etenkin hallituksemme johtohahmot ja että työn perässä tulijoita perheineen valuu työttömiksi.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Toinen ohitettu asia: tapaus Kavanaughin jälkinäytös</strong></p><p><strong>Mitä tulee Brett Kavanaughin syyttäjiin</strong>, niistä Julie Swetnick näyttää tekaisseen oman tarinansa. Niin ikään hän on itse <a href="https://dailycaller.com/wp-content/uploads/2018/09/Julie-Swetnick-WebTrends.pdf">ollut syytettynä </a>seksuaalisesta ahdistelusta ja väärennöksestä. Oikeus totesi hänen myös mustamaalanneen julkisesti työnantajaansa. Swetnickin tapaan myös Judy Munro-Leighton,&nbsp;liberaaliaktivistiksi kuvattu, <a href="https://www.breitbart.com/politics/2018/11/02/brett-kavanaugh-rape-accuser-admits-she-made-up-her-story-doj-fbi/">tekaisi </a>tarinansa (tutkintaraportti s. 26). Itse päätähtönen, Christine Blasey Ford, puolestaan on voinut <a href="https://www.foxnews.com/politics/senate-report-reveals-mans-encounter-with-ford-that-fits-her-allegations-against-kavanaugh">sotkea </a>Kavanaughin saman näköiseen mieheen. Eräs näet osasi kuvata tapauksen tarkoin ennen julkisuudessa esiintyneitä tietoja. Tapaus näyttäytyy demokraattinaisten nolona pahanpuhumisena. Sutta ei kannata huutaa suotta montaa kertaa.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Median aatteellisuus: </strong>amerikkalaisesta mediakentästä on tehty analyysi puolueellisuuden osalta. Itse kukin voi olla omaa mieltään analyysin paikkansa pitävyydestä, mutta voi sitä ainakin <a href="https://www.adfontesmedia.com/media-bias-chart-3-1-minor-updates-based-constructive-feedback/">vilkaista </a>ajatusten herättämiseksi. Ei yllätä, että Infowarsit sun muut ovat luokiteltuna propagandaosastolle, mutta Suomessakin usein lainatut Huffington Post ja CNN ovat mielenkiintoisesti varsin alhaalla ja luokiteltu jotakuinkin ryhmään &quot;valikoivat tai puutteelliset tarinat sekä epäreilut tulkinnat&quot;. Se on huolestuttavaa meidän suomalaisten tilannekuvan oikeellisuuden kannalta. Kuvaus kyseisestä ryhmästä tuntuu sopivan moneen suomalaiseen mediataloon.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Oletko kuullut, että työvoiman saatavuusharkinnasta on tehty tutkimus? Jos et, syyksi voi todeta sen, että aatemedia on vaiennut sen kuoliaaksi.

 

Suomen Perusta julkaisi aiheesta tutkimuksen viime kuun lopulla. Aihe on ajankohtainen ja vähän väliä uutisissa, joten tutkimus porautuu oikeaan aikaan oikeaan asiaan. Se myös ampuu alas lukuisia joko tietoisesti tai tietämättömyydessä levitettyjä myyttejä. Pääarkkitehdit väärien tietojen levittämisessä ovat olleet Juha Sipilä ja Petteri Orpo. Pääasiallisia löytöjä tutkimuksesta ovat:

Vahvistui se, että saatavuusharkintaa sovelletaan todellakin vain halpaan ja ylitarjottuun työvoimaan, kuten siivoojiin. Saatavuusharkinnan poisto EI siksi paranna lainkaan huippuosaajien saamista maahan. Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Maahan tuodaan jatkuvasti osaajia ilman saatavuusharkintaa. Oma ongelmansa on se, ettei viranomaisia ole riittävästi käsittelevässä oleskelulupia mutta Orpo ja Sipilän poikahan ne voivat asian hoitaa kuntoon.

Havaittiin se, että työn perässä maahan tulleista osa päätyy jossain vaiheessa työttömäksi, eikä enää näytä saavan työtä. Ryhmänä heidän työllisyytensä täten huononee ajan saatossa.

Työn perässä tulleiden perässä tulevat puolisot ja heidän työllisyytensä on yleensä huono.

Tutkimus siis osoitti, että koko saatavuusharkintakeskustelu osaajista on ohi ampuvaa hömppää, jota johtavat etenkin hallituksemme johtohahmot ja että työn perässä tulijoita perheineen valuu työttömiksi.

 

Toinen ohitettu asia: tapaus Kavanaughin jälkinäytös

Mitä tulee Brett Kavanaughin syyttäjiin, niistä Julie Swetnick näyttää tekaisseen oman tarinansa. Niin ikään hän on itse ollut syytettynä seksuaalisesta ahdistelusta ja väärennöksestä. Oikeus totesi hänen myös mustamaalanneen julkisesti työnantajaansa. Swetnickin tapaan myös Judy Munro-Leighton, liberaaliaktivistiksi kuvattu, tekaisi tarinansa (tutkintaraportti s. 26). Itse päätähtönen, Christine Blasey Ford, puolestaan on voinut sotkea Kavanaughin saman näköiseen mieheen. Eräs näet osasi kuvata tapauksen tarkoin ennen julkisuudessa esiintyneitä tietoja. Tapaus näyttäytyy demokraattinaisten nolona pahanpuhumisena. Sutta ei kannata huutaa suotta montaa kertaa.

 

Median aatteellisuus: amerikkalaisesta mediakentästä on tehty analyysi puolueellisuuden osalta. Itse kukin voi olla omaa mieltään analyysin paikkansa pitävyydestä, mutta voi sitä ainakin vilkaista ajatusten herättämiseksi. Ei yllätä, että Infowarsit sun muut ovat luokiteltuna propagandaosastolle, mutta Suomessakin usein lainatut Huffington Post ja CNN ovat mielenkiintoisesti varsin alhaalla ja luokiteltu jotakuinkin ryhmään "valikoivat tai puutteelliset tarinat sekä epäreilut tulkinnat". Se on huolestuttavaa meidän suomalaisten tilannekuvan oikeellisuuden kannalta. Kuvaus kyseisestä ryhmästä tuntuu sopivan moneen suomalaiseen mediataloon.

]]>
26 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264017-mita-jai-toimittajilta-taas-kertomatta-tassa-pari-juttua#comments Brett Kavanaugh Mediakritiikki Saatavuusharkinta Sun, 11 Nov 2018 16:38:49 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264017-mita-jai-toimittajilta-taas-kertomatta-tassa-pari-juttua
Juha Sipilä uhoaa 100000 hallituksen työllistämästä - faktoja etsimässä http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263228-juha-sipila-uhoaa-100000-hallituksen-tyollistamasta-faktoja-etsimassa <p><strong>Sipilä:&quot;Eniten hallituksen talouspolitiikasta ovat hyötyneet ne yli sata tuhatta entistä työtöntä, jotka ovat nyt töissä.&quot; Huoh, näinköhän...</strong></p><p>&nbsp;</p><p>On totta, että vaalit ovat tulossa ja että poliitikoita pidetään verhotulla politiikan kielellä ilmaisten totuuden muuntelijoina mutta Juha Sipilä näyttää kyntävän tällä saralla isoimmalla traktorilla. Pääministerihän väittää, että sata tuhatta entistä työtöntä olisivat <em>hallituksen </em>toimien ansiosta töissä. Tutkaillaanpa asiaa ja paria muuta hänen väitettä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kiky</strong></p><p><a href="https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/paaministeri-juha-sipilan-esittelypuheenvuoro-eduskunnan-tiedonantokeskustelussa-16-10-2018">Sipilä</a>:&quot;Kilpailukykysopimuksen myötä pääsimme viimein mukaan maailmantalouden imuun.&quot;</p><p>&nbsp;</p><p><a href="https://www.talouspolitiikanarviointineuvosto.fi/wordpress/wp-content/uploads/2018/04/Raportti2017.pdf">Talouspolitiikan arviontineuvosto</a> (s. 19): &quot;Kustannus-ja kilpailukykysopimus tuli voimaan helmikuun alussa [2017]. Sopimuksen myötä vuotuista työaikaa pidennetään 24 tuntia ilman lisäkorvausta. Tilastot kuitenkin osoittavat, että työntekijää kohden tehdyt työtunnit ovat vähentyneet edelleen.&quot; (julkaistu 01/2018)</p><p>Luulisi siis työtuntien lisääntyvän, jos niitä lisätään. Ehkä kikyä on liioiteltu?</p><p>Palkansaajien tutkimuslaitoksen <a href="https://www.labour.fi/ptblogi/2016/04/06/laskelmia-kilpailukykysopimuksen-vaikutuksista/">arvio </a>kikyn työllisyyden <em>nettovaikutuksista </em>oli vuosille 2017-20 reilu 20.000 työpaikkaa eli selvästi vähemmän kuin hallitus. Sekään ei näytä huomioineen (kuten ei ehkä <a href="https://www.talouselama.fi/uutiset/ekonomistit-hurraavat-kiky-sopimusta-pahin-ongelma-on-useita-vuosia-jatkunut-heikko-tuottavuuskehitys/744b902b-da52-3782-9523-a839efe54510">tämäkään </a>3-3.5 % arvio), että vientipainotteisessa teollisuudessa vain puolet palkansaajista <a href="https://www.talouselama.fi/uutiset/puolet-yksityissektorin-tyontekijoista-valttynyt-tyoajan-kiky-pidennykselta-parannus-voi-jaada-saavuttamatta-nailla-toteutusmaarilla/0b9f3903-7977-368c-908f-8c4b8610a77a">kertoi </a>syksyllä 2017 kikyn tulleen taloon. Niin ikään, alle puolet kaikista palkansaajista kikyili silloin. Aina pitää myös muistaa sekin, että palkat ovat vain yksi erä etenkin pääomavaltaisen teollisuuden menoista. Se osaltaan selittänee, miksei teollisuudessa kikyä ole otettu käyttöön kovinkaan innokkaasti, vaikka virallisesti kattavuus on 91 %.</p><p>&nbsp;</p><p>Jos ei palkattoman työn lisääminen lisännyt kilpailukykyä toivotusti, niin mikä? Kilpailukyvyn vaihtelussa on paljon kyse tuottavuuden ja kiireen välisestä yhteydestä (kuin myös myytävän tuotteen arvosta). Kun työpaikalla tulee kiire, ihmiset kiristävät omaa ja koneiden vauhtia, tehotonta työaikaa vähennetään ja oman työn tekemisen tapaa nopeutetaan. Kun siis <a href="https://tradingeconomics.com/finland/capacity-utilization">kapasiteetin käyttöaste</a> nousee, <a href="https://tradingeconomics.com/finland/productivity">tuottavuuskin </a>noussee.</p><p>&nbsp;</p><p>Taustalta on hyvä muistaa maailmantalouden suotuisuus. Arviointineuvoston käyrä näyttää, että Suomen BKT on parantunut 2015 lähtien. Selvä käänne tapahtui samoihin aikoihin, kun hallitus aloitti ja siis ennen kuin varsinaisesti yhtään toimenpidettä oli tehty.</p><p>&nbsp;</p><p>Huomioiden kikysopimuksen puolinaisen kattavuuden ja maltillisemmat arviot vaikutuksesta, näyttää, että sopimusta on vahvasti liioiteltu.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Työllisyys</strong></p><p>Pääministerin väite 115000 useammasta työssäkäyvästä perustunee osaltaan <a href="https://vnk.fi/documents/10616/7477009/Talouspolitiikan+vaikutukset+ty%C3%B6llisyyteen+ja+tuloeroihin+2015-2018.pdf/11657bf5-9242-41a3-8afa-52e64b60ec3e/Talouspolitiikan+vaikutukset+ty%C3%B6llisyyteen+ja+tuloeroihin+2015-2018.pdf.pdf">tutkimukseen</a>, jossa (siinäkin) <em>laskennallisesti</em> arvioitiin hallituksen toimien vaikutusta työllisyyteen. Hyvä on luoda katse todellisuuteen: montako työtöntä on nyt oikeasti vähemmän? Montako työllistä on enemmän kuin ennen?</p><p>&nbsp;</p><p>Uusimpien yleisessä jaossa olevien työvoimatutkimusten mukaan <a href="https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__tym__tyti/statfin_tyti_pxt_011.px/table/tableViewLayout2/?rxid=3e8503da-9618-4572-b40f-a8a1cb2097cf">Työllisiä </a>oli 2017 yhteensä 36000 enemmän kuin 2015. <a href="https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__tym__tyti/statfin_tyti_pxt_001.px/table/tableViewLayout2/?rxid=658329e7-1cad-435e-b758-e29fd68ef600">Työttömiä </a>oli 17000 vähemmän. Näiden lukujen valossa työttömien määrän olisi tullut vähentyä tänä vuonna kymmenen kuukauden aikana 16. lokakuuta mennessä 79000-98000 henkilöllä, jotta Sipilän väite pitäisi paikkansa. Kymmenen tuhatta kuukaudessa. Se olisi aika rytinää. Voisiko kansakunnan tekemistä työtunneista laskien saada tukea Sipilälle? 2017 työtunteja oli 58000 kokoaikaisen työpaikan verran enemmän kuin 2015. Se tarkoittaisi miltei 60000 työpaikkaa lisää tänä vuonna, jotta Sipilän puheille olisi katetta. Työministeriön tiedot ovat tuoreimpia ja ne todella kertovat työttömien määrän laskeneen noin sata tuhatta. Samalla on kuitenkin käynyt niin, että työllisten työnhakijoiden määrä on 18000 suurempi nyt kuin 2015<em>. </em>Se viittaa vajaaseen työllistymiseen ja <a href="http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__tym__tyti/statfin_tyti_pxt_016.px/?rxid=a10063bb-015e-467d-9a5e-0f87c95f1a00">osa-aikaisten määrä</a> ryöpsähtikin 2016. Sattumoisin oli myös niin, että hallituksen aloitusvuosi oli huono työttömyysvuosi. Edellisenä vuonna oli ollut 23000 työtöntä vähemmän. Tällä hetkellä on myös palveluissa ja opiskelemassa &quot;työvoiman ulkopuolella&quot; (ja siis ei-työtön) 12000 useampi kuin hallituksen aloittaessa.</p><p>Jos siis Sipilä vertaisi vuotta aiempaan tilanteeseen ja vähentäisi palveluihin siirretyt, kolmannes saavutuksesta lähtisi. Lomautettuja oli nyt syyskuussa 15000 vähemmän kuin 2015. Eli työpaikan omaavia työttömiä oli vähemmän. Se, että heidät olisi kutsuttu töihin hallituksen toimien ansiosta, kuulostaa kyllä kovin kaukaa haetulta. Edellä mainitut huomioiden laskisi hallituksen saavutus sadasta tuhannesta <em>puoleen </em>ja <em>siitä </em>pois yritysten omat toimet sekä maailmantalouden imu. Mitä jää?</p><p>&nbsp;</p><p>Edellä käytetyt tilastot eivät anna lähimainkaan tukea pääministeri Juha Sipilän väitteille työpaikkojen lisääntymisestä. Työttömyys on vähentynyt muttei niinkään paljoa hallituksen ansiosta kuin annetaan ymmärtää.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sipilä:"Eniten hallituksen talouspolitiikasta ovat hyötyneet ne yli sata tuhatta entistä työtöntä, jotka ovat nyt töissä." Huoh, näinköhän...

 

On totta, että vaalit ovat tulossa ja että poliitikoita pidetään verhotulla politiikan kielellä ilmaisten totuuden muuntelijoina mutta Juha Sipilä näyttää kyntävän tällä saralla isoimmalla traktorilla. Pääministerihän väittää, että sata tuhatta entistä työtöntä olisivat hallituksen toimien ansiosta töissä. Tutkaillaanpa asiaa ja paria muuta hänen väitettä.

 

Kiky

Sipilä:"Kilpailukykysopimuksen myötä pääsimme viimein mukaan maailmantalouden imuun."

 

Talouspolitiikan arviontineuvosto (s. 19): "Kustannus-ja kilpailukykysopimus tuli voimaan helmikuun alussa [2017]. Sopimuksen myötä vuotuista työaikaa pidennetään 24 tuntia ilman lisäkorvausta. Tilastot kuitenkin osoittavat, että työntekijää kohden tehdyt työtunnit ovat vähentyneet edelleen." (julkaistu 01/2018)

Luulisi siis työtuntien lisääntyvän, jos niitä lisätään. Ehkä kikyä on liioiteltu?

Palkansaajien tutkimuslaitoksen arvio kikyn työllisyyden nettovaikutuksista oli vuosille 2017-20 reilu 20.000 työpaikkaa eli selvästi vähemmän kuin hallitus. Sekään ei näytä huomioineen (kuten ei ehkä tämäkään 3-3.5 % arvio), että vientipainotteisessa teollisuudessa vain puolet palkansaajista kertoi syksyllä 2017 kikyn tulleen taloon. Niin ikään, alle puolet kaikista palkansaajista kikyili silloin. Aina pitää myös muistaa sekin, että palkat ovat vain yksi erä etenkin pääomavaltaisen teollisuuden menoista. Se osaltaan selittänee, miksei teollisuudessa kikyä ole otettu käyttöön kovinkaan innokkaasti, vaikka virallisesti kattavuus on 91 %.

 

Jos ei palkattoman työn lisääminen lisännyt kilpailukykyä toivotusti, niin mikä? Kilpailukyvyn vaihtelussa on paljon kyse tuottavuuden ja kiireen välisestä yhteydestä (kuin myös myytävän tuotteen arvosta). Kun työpaikalla tulee kiire, ihmiset kiristävät omaa ja koneiden vauhtia, tehotonta työaikaa vähennetään ja oman työn tekemisen tapaa nopeutetaan. Kun siis kapasiteetin käyttöaste nousee, tuottavuuskin noussee.

 

Taustalta on hyvä muistaa maailmantalouden suotuisuus. Arviointineuvoston käyrä näyttää, että Suomen BKT on parantunut 2015 lähtien. Selvä käänne tapahtui samoihin aikoihin, kun hallitus aloitti ja siis ennen kuin varsinaisesti yhtään toimenpidettä oli tehty.

 

Huomioiden kikysopimuksen puolinaisen kattavuuden ja maltillisemmat arviot vaikutuksesta, näyttää, että sopimusta on vahvasti liioiteltu.

 

Työllisyys

Pääministerin väite 115000 useammasta työssäkäyvästä perustunee osaltaan tutkimukseen, jossa (siinäkin) laskennallisesti arvioitiin hallituksen toimien vaikutusta työllisyyteen. Hyvä on luoda katse todellisuuteen: montako työtöntä on nyt oikeasti vähemmän? Montako työllistä on enemmän kuin ennen?

 

Uusimpien yleisessä jaossa olevien työvoimatutkimusten mukaan Työllisiä oli 2017 yhteensä 36000 enemmän kuin 2015. Työttömiä oli 17000 vähemmän. Näiden lukujen valossa työttömien määrän olisi tullut vähentyä tänä vuonna kymmenen kuukauden aikana 16. lokakuuta mennessä 79000-98000 henkilöllä, jotta Sipilän väite pitäisi paikkansa. Kymmenen tuhatta kuukaudessa. Se olisi aika rytinää. Voisiko kansakunnan tekemistä työtunneista laskien saada tukea Sipilälle? 2017 työtunteja oli 58000 kokoaikaisen työpaikan verran enemmän kuin 2015. Se tarkoittaisi miltei 60000 työpaikkaa lisää tänä vuonna, jotta Sipilän puheille olisi katetta. Työministeriön tiedot ovat tuoreimpia ja ne todella kertovat työttömien määrän laskeneen noin sata tuhatta. Samalla on kuitenkin käynyt niin, että työllisten työnhakijoiden määrä on 18000 suurempi nyt kuin 2015. Se viittaa vajaaseen työllistymiseen ja osa-aikaisten määrä ryöpsähtikin 2016. Sattumoisin oli myös niin, että hallituksen aloitusvuosi oli huono työttömyysvuosi. Edellisenä vuonna oli ollut 23000 työtöntä vähemmän. Tällä hetkellä on myös palveluissa ja opiskelemassa "työvoiman ulkopuolella" (ja siis ei-työtön) 12000 useampi kuin hallituksen aloittaessa.

Jos siis Sipilä vertaisi vuotta aiempaan tilanteeseen ja vähentäisi palveluihin siirretyt, kolmannes saavutuksesta lähtisi. Lomautettuja oli nyt syyskuussa 15000 vähemmän kuin 2015. Eli työpaikan omaavia työttömiä oli vähemmän. Se, että heidät olisi kutsuttu töihin hallituksen toimien ansiosta, kuulostaa kyllä kovin kaukaa haetulta. Edellä mainitut huomioiden laskisi hallituksen saavutus sadasta tuhannesta puoleen ja siitä pois yritysten omat toimet sekä maailmantalouden imu. Mitä jää?

 

Edellä käytetyt tilastot eivät anna lähimainkaan tukea pääministeri Juha Sipilän väitteille työpaikkojen lisääntymisestä. Työttömyys on vähentynyt muttei niinkään paljoa hallituksen ansiosta kuin annetaan ymmärtää.

]]>
3 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263228-juha-sipila-uhoaa-100000-hallituksen-tyollistamasta-faktoja-etsimassa#comments Juha Sipilä Juha Sipilän hallitus Mediakritiikki Työllisyys Työttömyys Sat, 27 Oct 2018 12:14:23 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263228-juha-sipila-uhoaa-100000-hallituksen-tyollistamasta-faktoja-etsimassa
Tätä toimittajat eivät halua sinun tietää Trumpista http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262858-tata-toimittajat-eivat-halua-sinun-tietaa-trumpista <p><strong>Kuten moni tietää, vasemmistohenkinen valtamediamme vaikenee, jos olisi Trumpista positiivista kerrottavaa. Mitä uutisia siis on ajettu marginaaliin tai jätetty kokonaan kertomatta?</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Trump tunnetusti kiertää maata puhumassa kansalle, eikä yleisöstä ole pulaa. Esimerkkinä Arizonan tapahtuma, missä ties kuinka monet (ainakin tuhannet) kiinnostuneet <a href="https://www.breitbart.com/politics/2018/10/19/live-updates-trump-holds-arizona-rally/">joutuivat jäämään ulos</a> ja seurasivat puhetta jättinäytöltä.</p><p>&nbsp;</p><p>Trumpin kannatuksen alenemisesta uutisoitiin Suomessa hanakasti kauden alussa, mutta toimittajien näppissormia alkoi väsyttämään, kun kannatus <em>lähti nousuun</em>. Nyt Trump on lähestymässä Obaman kannatusta yli 600 päivän presidenttiyden jälkeen. Kannatus on itse asiassa varsin sitkeää sorttia, sillä yleensä se laskee kauden mittaan. Vertailua muihin presidentteihin voi tehdä <a href="https://projects.fivethirtyeight.com/trump-approval-ratings/">täällä</a>.</p><p>&nbsp;</p><p>Trumpin kannattajia on leimattu syrjäytyneiksi taantuvien seutujen asukkaiksi. Maalla kannattajia toki on suhteessa enemmän, mutta vaaleissa Trump voitti <a href="https://www.statista.com/statistics/631244/voter-turnout-of-the-exit-polls-of-the-2016-elections-by-income/">yli 50.000 dollarin</a> vuosituloisten suosion. Hillary Clinton oli se pienituloisten suosikki. Kaupungeissa kilpailun ratkaisi luultavasti se, että niissä asuu runsaasti mustia ja hispaanoja. Lisäksi Trumpin äänestäjistä 44 prosentilla oli korkeakouluopintoja, kun aikuisen väestön keskiarvo on vaatimattomammin 29 % (linkki yllä).</p><p>&nbsp;</p><p>Vaikeneminen on toimittajan ensimmäinen vale. Koska he välittävät etenkin Suomessa uutisia aatteellisesti valikoiden, on hyvä seurata uutisia maailmalta itse.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kuten moni tietää, vasemmistohenkinen valtamediamme vaikenee, jos olisi Trumpista positiivista kerrottavaa. Mitä uutisia siis on ajettu marginaaliin tai jätetty kokonaan kertomatta?

 

Trump tunnetusti kiertää maata puhumassa kansalle, eikä yleisöstä ole pulaa. Esimerkkinä Arizonan tapahtuma, missä ties kuinka monet (ainakin tuhannet) kiinnostuneet joutuivat jäämään ulos ja seurasivat puhetta jättinäytöltä.

 

Trumpin kannatuksen alenemisesta uutisoitiin Suomessa hanakasti kauden alussa, mutta toimittajien näppissormia alkoi väsyttämään, kun kannatus lähti nousuun. Nyt Trump on lähestymässä Obaman kannatusta yli 600 päivän presidenttiyden jälkeen. Kannatus on itse asiassa varsin sitkeää sorttia, sillä yleensä se laskee kauden mittaan. Vertailua muihin presidentteihin voi tehdä täällä.

 

Trumpin kannattajia on leimattu syrjäytyneiksi taantuvien seutujen asukkaiksi. Maalla kannattajia toki on suhteessa enemmän, mutta vaaleissa Trump voitti yli 50.000 dollarin vuosituloisten suosion. Hillary Clinton oli se pienituloisten suosikki. Kaupungeissa kilpailun ratkaisi luultavasti se, että niissä asuu runsaasti mustia ja hispaanoja. Lisäksi Trumpin äänestäjistä 44 prosentilla oli korkeakouluopintoja, kun aikuisen väestön keskiarvo on vaatimattomammin 29 % (linkki yllä).

 

Vaikeneminen on toimittajan ensimmäinen vale. Koska he välittävät etenkin Suomessa uutisia aatteellisesti valikoiden, on hyvä seurata uutisia maailmalta itse.

]]>
118 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262858-tata-toimittajat-eivat-halua-sinun-tietaa-trumpista#comments Donald Trump Mediakritiikki Valtamedia Sat, 20 Oct 2018 13:51:50 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262858-tata-toimittajat-eivat-halua-sinun-tietaa-trumpista
Tapaukset Lokka ja Louhimies - Ylen uskottavuus koetuksella toimittajien takia http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262787-tapaukset-lokka-ja-louhimies-ylen-uskottavuus-koetuksella-toimittajien-takia <p><strong>Ylen toimittaja, Johanna Vehkoo, on<a href="https://yle.fi/uutiset/3-10454594"> saamassa syytteen</a> maahanmuuttoa kritisoivan aktivistin ja valtuutetun kunnianloukkauksesta. Vehkoo oli mm. väittänyt rasistiksi. Toisaalla Aku Louhimies <a href="https://www.suomenuutiset.fi/yrittaako-aku-louhimiesta-vainoava-ylen-toimittaja-tahallaan-tuhota-taman-uramahdollisuudet-ohjaaja-kertoo-erittain-poikkeuksellisista-yhteydenotoista-bbclle/">syyttää </a>Yleä joistain perättömistä väitteistä tapauksensa osalta ja että vapaalla oleva toimittaja, Sara Rigatelli, omia sanojani käyttäen vainoaa ja Louhimies on menettämässä työnsä.</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Miltä Rigatellin touhu näyttää? Se näyttää vainoamiselta. Ei Louhimies kuin kukaan muukaan asianosainen ole saanut tuomiota mistään. Johtamistapa on ollut kova, mutta minulle on ollut yllätys, että Louhimies olisi häirinnyt seksuaalisesti. Joidenkin mielestä alistaminen on seksuaalista, mutta niinhän sitä kaikkea voi nähdä seksuaalisena halutessaan. Toki, mistäpä ulkopuolisena tiedän. Tapaus on jäänyt sekalaisten väitteiden sopaksi, johon tulisi vasta oikeudenkäynnin myötä parempi tutkinta, eivätkä toimittajat olisi tuomareina. Yleisesti ottaen työilmapiiriasiat olisi syytä käsitellä organisaation sisällä. Se sallii väärintekijöille uuden alun, kun on mahdollisuus uusiin töihin. Se on vilpitön tavoite, joka tulee lähtökohtaisesti sallia kaikille ihmisille.</p><p>&nbsp;</p><p>Vertaus: jos joku on menneisyydessään saanut oikeudessa tuomion ja siitä vihiä saanut toimittaja soittelee tuomion saaneen uusille työnantajille irtisanomisseuraamuksin, niin tuomionsa sovittanut ei tosiasiallisesti ole tuomiotaan sovittanut. Silloin herää kysymys, <em>milloin väärinkäytös on sitten sovitettu</em>, jos ei oikeuden tuomion kärsimisen myötä ja <em>ovatko muut seuraamukset järkevässä suhteessa väärintekoon</em>? Louhimiehen osalta tuomio on tullut julkisuudesta. Jos tavis olisi Louhimiehen tapauksessa tehnyt &quot;rigatellit&quot;, se olisi ajojahtia. Suurin osa meistä nähnee yhtenä toimittajan motiivina halun jahdata Louhimiestä.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomen Kuvalehden toimittaja käänsi Rigatellin toiminnan virkavapaalla väistämättömäksi ja asianmukaiseksi <em>tiedonhankinnaksi</em>. Tosiasiassa toimittaja <em>välitti </em>tietoa kysymyksen muodossa BBC:lle. Kysymykseksi muotoiltu lause ei poista sen informaatiosisältöä. Siinä missä oikeuslaitos pohtii tekojen vaikuttavuutta, olisi vastuullisen toimittajan syytä tehdä samoin. Aivan kuten meidän tavallisten kansalaisten tulee pohtia.</p><p>&nbsp;</p><p>Elokuvien ohjaamisessa tulee noudattaa samoja periaatteita kuin muillakin aloilla. Kohun myötä Louhimies hyvin suurella todennäköisyydellä on muuttanut johtamistapaansa. Ei siis olle tarvetta varoittaa siitä ketään. Koska Louhimiestä syyttävät näyttelijät eivät ole nähneet tarpeen lähteä oikeuteen, sivullisina olettanemme heidän pitävän Louhimiehen saamaa kohtelua riittävänä rangaistuksena. Jos nyt kaikki edes rangaistusta kaipaavat. Nyt Aku Louhimies on sotkettu ilmeisesti aiheetta överiksi menneeseen #metoo-kampanjaan kenties Brittein saaria myöten ja johtamistapaa tunnutaan käsiteltävän kuin tuomittua rikosta.</p><p>&nbsp;</p><p>Elämä ja oikeuslaitos langettavat tuomionsa. Meillä ihmisillä on omat mieltymyksemme siitä, mikä on riittävä tuomio, kärsimys, rangaistus tai opetus. Minusta Louhimies on julkisen tuomionsa suorittanut ja siitä luultavasti oppinut. Samoin tuntuvat monet ajattelevan. Toimittajan työ voi kääntyä häntä vastaan, jos se sotii ihmisten moraalia vastaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Samaan aikaan toisaalla kolkutellaan jo tuomioistuimen ovea. Syytettynä on Ylen toimittaja. Meillä on siis kaksi tapausta: monien kansalaisten moraali kyseenalaistaa ja oikeuslaitos uhkaa Yleä. Olen sitä odottanutkin joidenkin toimittajien revittelyiden johdosta. Olisiko mietinnän paikka?</p><p>&nbsp;</p><p>PS. Metsäkedon tapaus mukaan ottaen näissä kaikissa naiset ovat keskiössä hyvin perinteisessä naismaisessa näkökulmassa: juonitellaan, juorutaan ja mustamaalataan. Sama toistuu myös politiikassa vasemmiston naispoliitikkojen toimesta. Tarvitsemme kuria. Olen tyytyväinen, että sitä on haettu oikeudesta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ylen toimittaja, Johanna Vehkoo, on saamassa syytteen maahanmuuttoa kritisoivan aktivistin ja valtuutetun kunnianloukkauksesta. Vehkoo oli mm. väittänyt rasistiksi. Toisaalla Aku Louhimies syyttää Yleä joistain perättömistä väitteistä tapauksensa osalta ja että vapaalla oleva toimittaja, Sara Rigatelli, omia sanojani käyttäen vainoaa ja Louhimies on menettämässä työnsä.

 

Miltä Rigatellin touhu näyttää? Se näyttää vainoamiselta. Ei Louhimies kuin kukaan muukaan asianosainen ole saanut tuomiota mistään. Johtamistapa on ollut kova, mutta minulle on ollut yllätys, että Louhimies olisi häirinnyt seksuaalisesti. Joidenkin mielestä alistaminen on seksuaalista, mutta niinhän sitä kaikkea voi nähdä seksuaalisena halutessaan. Toki, mistäpä ulkopuolisena tiedän. Tapaus on jäänyt sekalaisten väitteiden sopaksi, johon tulisi vasta oikeudenkäynnin myötä parempi tutkinta, eivätkä toimittajat olisi tuomareina. Yleisesti ottaen työilmapiiriasiat olisi syytä käsitellä organisaation sisällä. Se sallii väärintekijöille uuden alun, kun on mahdollisuus uusiin töihin. Se on vilpitön tavoite, joka tulee lähtökohtaisesti sallia kaikille ihmisille.

 

Vertaus: jos joku on menneisyydessään saanut oikeudessa tuomion ja siitä vihiä saanut toimittaja soittelee tuomion saaneen uusille työnantajille irtisanomisseuraamuksin, niin tuomionsa sovittanut ei tosiasiallisesti ole tuomiotaan sovittanut. Silloin herää kysymys, milloin väärinkäytös on sitten sovitettu, jos ei oikeuden tuomion kärsimisen myötä ja ovatko muut seuraamukset järkevässä suhteessa väärintekoon? Louhimiehen osalta tuomio on tullut julkisuudesta. Jos tavis olisi Louhimiehen tapauksessa tehnyt "rigatellit", se olisi ajojahtia. Suurin osa meistä nähnee yhtenä toimittajan motiivina halun jahdata Louhimiestä.

 

Suomen Kuvalehden toimittaja käänsi Rigatellin toiminnan virkavapaalla väistämättömäksi ja asianmukaiseksi tiedonhankinnaksi. Tosiasiassa toimittaja välitti tietoa kysymyksen muodossa BBC:lle. Kysymykseksi muotoiltu lause ei poista sen informaatiosisältöä. Siinä missä oikeuslaitos pohtii tekojen vaikuttavuutta, olisi vastuullisen toimittajan syytä tehdä samoin. Aivan kuten meidän tavallisten kansalaisten tulee pohtia.

 

Elokuvien ohjaamisessa tulee noudattaa samoja periaatteita kuin muillakin aloilla. Kohun myötä Louhimies hyvin suurella todennäköisyydellä on muuttanut johtamistapaansa. Ei siis olle tarvetta varoittaa siitä ketään. Koska Louhimiestä syyttävät näyttelijät eivät ole nähneet tarpeen lähteä oikeuteen, sivullisina olettanemme heidän pitävän Louhimiehen saamaa kohtelua riittävänä rangaistuksena. Jos nyt kaikki edes rangaistusta kaipaavat. Nyt Aku Louhimies on sotkettu ilmeisesti aiheetta överiksi menneeseen #metoo-kampanjaan kenties Brittein saaria myöten ja johtamistapaa tunnutaan käsiteltävän kuin tuomittua rikosta.

 

Elämä ja oikeuslaitos langettavat tuomionsa. Meillä ihmisillä on omat mieltymyksemme siitä, mikä on riittävä tuomio, kärsimys, rangaistus tai opetus. Minusta Louhimies on julkisen tuomionsa suorittanut ja siitä luultavasti oppinut. Samoin tuntuvat monet ajattelevan. Toimittajan työ voi kääntyä häntä vastaan, jos se sotii ihmisten moraalia vastaan.

 

Samaan aikaan toisaalla kolkutellaan jo tuomioistuimen ovea. Syytettynä on Ylen toimittaja. Meillä on siis kaksi tapausta: monien kansalaisten moraali kyseenalaistaa ja oikeuslaitos uhkaa Yleä. Olen sitä odottanutkin joidenkin toimittajien revittelyiden johdosta. Olisiko mietinnän paikka?

 

PS. Metsäkedon tapaus mukaan ottaen näissä kaikissa naiset ovat keskiössä hyvin perinteisessä naismaisessa näkökulmassa: juonitellaan, juorutaan ja mustamaalataan. Sama toistuu myös politiikassa vasemmiston naispoliitikkojen toimesta. Tarvitsemme kuria. Olen tyytyväinen, että sitä on haettu oikeudesta.

]]>
6 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262787-tapaukset-lokka-ja-louhimies-ylen-uskottavuus-koetuksella-toimittajien-takia#comments Ajojahti Aku Louhimies Mediakritiikki Yle Fri, 19 Oct 2018 10:45:24 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262787-tapaukset-lokka-ja-louhimies-ylen-uskottavuus-koetuksella-toimittajien-takia
Uusia journalistisia haasteita http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261942-uusia-journalistisia-haasteita <p>Kansanedustaja ja perussuomalaisten ensimmäisen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari ajoitti lukiolaisen <a href="http://laurahuhtasaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261865-laajamittainen-poliittisen-aivopesun-on-loputtava">pitkän vuodatuksen</a> just presiis kohdalleen persujen puolesta.</p><p>Huhtasaari on ollut myrskyn silmässä oman karmean munauksensa takia reilun pari vuorokautta, kunnes hänelle otti anonyymi lukiolainen yhteyttä ja maalaili persujen pirtaan sopivasti kuinka jossain päin Suomea lukiossa lietsotaan persuvihaa ja ohjataan oppilaita poliittisesti korrektimmille raiteille persuja vastaan.<br /><br />Sitaatissa todetaan myös persuvastaisen aivopesun alkaneen jo yläkoulussa, missä opettaja toi feminismiä komppaavia mielipiteitä esille. Tämä feminisminvastaisuushan passaa persuille, kuten tiedämme.</p><p>On meili todellinen tai jonkinlainen persujen likaisten temppujen osastolta tilattu tilaustyö, tähän väliin pitää huomauttaa eräästä journalismin perussäännöstä.</p><p>Aivan kaikkien lehtien yleisöpalstat toimivat sillä kultaisella säännöllä, että toimituksen on tiedettävä kirjoittajan henkilöllisyys ja nimettömiä kirjoituksia ei julkaista. Käytäntö on aivan ymmärrettävä mahdollisten jälkiseuraamusten takia.</p><p>Huhtasaaren kirjoitus on taktisessa mielessä taidokkaasti rakennettu, mutta juuri tämän toimitusten kultaisen säännön takia ongelmallinen.</p><p>Huhtasaaren kirjoituksen ydinrunko on pitkässä sitaatissa, mikä palvelee erinomaisesti Huhtasaaren ja perussuomalaisten tarkoitusperiä. Uusi Suomi toki tietää, että Huhtasaari väittää näin omassa blogissaan, mutta Uusi Suomi tuskin tietää, ketä Huhtasaari siteeraa.</p><p>Jos Uusi Suomi pyytää Huhtasaarelta meilin lähettäjän henkilötietoja, hän varmasti vetoaa jonkinlaiseen lähdesuojaan ja asian arkaluonteisuuteen, mikä vuoksi hän ei voi sitä antaa.</p><p>Mielestäni tässä kohtaa mikäli Huhtasaari näin toimii, Uudella Suomella on oikeus poistaa Huhtasaaren bloggaus sivuiltaan, mikäli hän ei paljasta bloginsa ydinrungon kirjoittajaa, sillä se on hänen kirjoituksensa ehdoton ydin.</p><p>Sen verran mainittakoon, etten itse halua tietää kuka on Huhtasaaren sitaatin takana enkä toivo sitä kenenkään muunkaan saavan tietoon - paitsi Uuden Suomen toimituksen.</p><p>Mikäli Huhtasaaren väite ja sitaatti pitää kutinsa, kyseistä lukion opettajaa pitää ehdottomasti ojentaa ja heilutella opetussuunnitelmanivaskaa raivoavan rehtorin toimesta hänen edessään ja laittaa työmaalainsäädännön mukaisesti ojennukseen. Ellei, Huhtasaarta voitaisiin ojentaa (ainakin poliittisesti).</p><p>Vielä kerran: Huhtasaaren bloggaus sisältää kahden eri kirjoittajan tekstiä ja vain toisen henkilöllisyys on todennäköisesti tiedossa.</p><p>Uuden Suomen täytyy tietää molemmat, että toimitus voi arvioida Huhtasaaren bloggauksen todenperäisyyttä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kansanedustaja ja perussuomalaisten ensimmäisen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari ajoitti lukiolaisen pitkän vuodatuksen just presiis kohdalleen persujen puolesta.

Huhtasaari on ollut myrskyn silmässä oman karmean munauksensa takia reilun pari vuorokautta, kunnes hänelle otti anonyymi lukiolainen yhteyttä ja maalaili persujen pirtaan sopivasti kuinka jossain päin Suomea lukiossa lietsotaan persuvihaa ja ohjataan oppilaita poliittisesti korrektimmille raiteille persuja vastaan.

Sitaatissa todetaan myös persuvastaisen aivopesun alkaneen jo yläkoulussa, missä opettaja toi feminismiä komppaavia mielipiteitä esille. Tämä feminisminvastaisuushan passaa persuille, kuten tiedämme.

On meili todellinen tai jonkinlainen persujen likaisten temppujen osastolta tilattu tilaustyö, tähän väliin pitää huomauttaa eräästä journalismin perussäännöstä.

Aivan kaikkien lehtien yleisöpalstat toimivat sillä kultaisella säännöllä, että toimituksen on tiedettävä kirjoittajan henkilöllisyys ja nimettömiä kirjoituksia ei julkaista. Käytäntö on aivan ymmärrettävä mahdollisten jälkiseuraamusten takia.

Huhtasaaren kirjoitus on taktisessa mielessä taidokkaasti rakennettu, mutta juuri tämän toimitusten kultaisen säännön takia ongelmallinen.

Huhtasaaren kirjoituksen ydinrunko on pitkässä sitaatissa, mikä palvelee erinomaisesti Huhtasaaren ja perussuomalaisten tarkoitusperiä. Uusi Suomi toki tietää, että Huhtasaari väittää näin omassa blogissaan, mutta Uusi Suomi tuskin tietää, ketä Huhtasaari siteeraa.

Jos Uusi Suomi pyytää Huhtasaarelta meilin lähettäjän henkilötietoja, hän varmasti vetoaa jonkinlaiseen lähdesuojaan ja asian arkaluonteisuuteen, mikä vuoksi hän ei voi sitä antaa.

Mielestäni tässä kohtaa mikäli Huhtasaari näin toimii, Uudella Suomella on oikeus poistaa Huhtasaaren bloggaus sivuiltaan, mikäli hän ei paljasta bloginsa ydinrungon kirjoittajaa, sillä se on hänen kirjoituksensa ehdoton ydin.

Sen verran mainittakoon, etten itse halua tietää kuka on Huhtasaaren sitaatin takana enkä toivo sitä kenenkään muunkaan saavan tietoon - paitsi Uuden Suomen toimituksen.

Mikäli Huhtasaaren väite ja sitaatti pitää kutinsa, kyseistä lukion opettajaa pitää ehdottomasti ojentaa ja heilutella opetussuunnitelmanivaskaa raivoavan rehtorin toimesta hänen edessään ja laittaa työmaalainsäädännön mukaisesti ojennukseen. Ellei, Huhtasaarta voitaisiin ojentaa (ainakin poliittisesti).

Vielä kerran: Huhtasaaren bloggaus sisältää kahden eri kirjoittajan tekstiä ja vain toisen henkilöllisyys on todennäköisesti tiedossa.

Uuden Suomen täytyy tietää molemmat, että toimitus voi arvioida Huhtasaaren bloggauksen todenperäisyyttä.

]]>
2 http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261942-uusia-journalistisia-haasteita#comments Laura Huhtasaari Markku Huusko Mediakritiikki Sananvapaus Uusi Suomi Tue, 02 Oct 2018 23:26:57 +0000 Timo Ekman http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261942-uusia-journalistisia-haasteita
Dalai-lama ajoi median kriisiin ja peittelyyn http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261307-dalai-lama-ajoi-median-kriisiin-ja-peittelyyn <p><strong>Dalai-lama aiheutti toimittajille kriisin. Hän <a href="https://www.suomenuutiset.fi/dalai-lama-eurooppa-kuuluu-eurooppalaisille-pakolaisten-tulisi-palata-kotiin-uudelleenrakentamaan-kotimaitaan/">sanoi </a>Euroopan kuuluvan eurooppalaisille. Ruotsalaiset mediatalot poistivat pian uutisen sivuiltaan ja vaihtoivat muihin laman sanomisiin. Suomalainen valtaa pitävä vasemmistomedia <a href="https://www.google.com/search?client=firefox-b-ab&amp;ei=6NWfW7KCJsGFrwTLsr7QAw&amp;q=dalai+lama+eurooppa+eurooppalaisille&amp;oq=dalai+lama+euroop&amp;gs_l=psy-ab.1.0.35i39k1j0i13k1j0i13i30k1l3j0i22i30k1l3j0i8i13i30k1l2.17110.18115.0.19745.7.7.0.0.0.0.83.550.7.7.0....0...1.1.64.psy-ab..0.7.545...0j0i3k1j0i131i22i30k1j0i22i10i30k1.0.h8Ja918fs6Q">vaikeni </a>täysin &rdquo;kuuluu eurooppalaisille&rdquo;-uutisesta. Kun lama keskusteli luostareissaan havaitusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, seurasi kosto: se <a href="https://www.google.com/search?client=firefox-b-ab&amp;ei=NNafW5SuJI-rrgTpnKXgDw&amp;q=dalai+lama+hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%B6&amp;oq=dalai+lama+hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%B6&amp;gs_l=psy-ab.3..33i160k1l2.6883.11583.0.11829.14.14.0.0.0.0.169.1304.11j3.14.0....0...1.1.64.psy-ab..0.12.1085...0j35i39k1j0i3k1j0i19k1j0i22i30i19k1j33i21k1.0.vEePkSeen5g">uutisoitiin </a>isolla rintamalla ja vieläpä vailla todisteita dalai-lamaan siitä syyllisyyttä tahrien. Hänen puheitaan oli siis kokoajan seurattu.</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Toimittajat rakentavat tarinoita. Nyt heistä tuli sellainen. Miksi jotain ei uutisoitu ja jos uutisoitiin, niin poistettiin? Miksi jotain uutisoitiin pyhän miehen mainetta tahrivaan tyyliin? Vastaus on varsin selkeä. <a href="https://www.suomenuutiset.fi/nyt-se-on-tutkittu-journalistiyliopistot-lapikotaisin-punavihreita/">Murskaava valtaenemmistö</a> (kenties yhdeksän kymmenestä) toimittajista on vasemmistolaisia, vihreitä ja sinivihreitä (kokoomuslaisia vihreitä). Näille vihervasemmistolaisille tärkeintä on taistella hyvyyden puolesta. Heille hyvyyttä on puhua hyvää hyvistä ihmisistä. Hyviä ovat he, jotka eivät puhu pahaa hyvistä. Buddhalaisuus on korkeasti arvostettu vihervasemmistossa. Se ei kirkkokuntana ole tehnyt pahaa, kuten kristinusko ja on osaltaan tuonut länsimaihin ainakin oletetusti hyvyyttä lisääviä harjoitteita, kuten joogan ja meditaation. Se, joka johtaa tällaista uskontoa, on siten arvostetuin arvostetuista, hyvin hyvistä.</p><p>&nbsp;</p><p>Yhtäkkiä täysin puskista tämä hyvistä hyvin, yksi &rdquo;omista&rdquo;, väittää samaa kuin vihervasemmiston periviholliset. Kun &rdquo;yksi omista&rdquo; näin pettää, siitä voi seurata syvä järkytys ja syvästi petetty olo. Seuraa epävarmuutta: jos hyvistä hyvin voi pettää, miksei silloin kuka tahansa? Tuloksena on pahimmillaan vainoharhaisuutta, josta taas seuraa kyräilyn kyllästämä ilmapiiri. Se voi johtaa puhdistuksiin. Eikä siinä vielä kaikki. Kun oma maailmankuva on rakennettu hyvyyden varaan ja omat ideologiat on johdettu siitä, myös maailmankuva järkkyy varmimpina pidetyn pilarin petettyä. Kyse ei ole vain siitä, että joku petti vaan siitä, että joku &rdquo;omien joukoista&rdquo; ei uskokaan aatteeseen. Vihervasemmistolainen joutuu täten valitsemaan pohtiiko sitä, onko hyvyys sitä mitä on luullut. Mitä jos itse on väärässä?</p><p>&nbsp;</p><p>Maailmankuvan järkkyminen heikentää turvallisuudentunnetta. Siihen ja muuhun järkytykseen on lääke: kieltäminen ja vastustaminen. Se onnistuu valehtelemalla itselleen, että se joku toinen on väärässä ja itse on oikeassa. On hyvä huomioida tässä yhteydessä, että itselleen valehtelun suhteen ei tarvitse välittää siitä onko oikeassa vai ei. Valhe rakentuu kahdesta: siitä, että <em>uskottelee</em> itsellensä olevansa oikeassa (väite). Se pitää myös sisällään sen, että &rdquo;uskotelma&rdquo; (väitteen perusteet) perustuisi muka oikeasti tosiasioihin. Kun vääriä totuuksia ei voi asia-argumentein kumota, käytetään tunteita, vähättelyä, ylimielisyyttä ja manipulointia.</p><p>&nbsp;</p><p>Vasemmistomedialla ja -klusterilla oli ennen vahva valta ihmisten mielissä. Reviiri oli laaja. Oli vähän aatteen vihollisia näkyvissä, paljon omia ja epävarmaa hiljaista ihmismassaa. Klusterilla oli määräävä markkina-asema viestinnässä, kun vihervasemmistolaiset (tai punavihreät) toimittajat kirjoittelivat juttujaan maailman luettavaksi. Sitten tulivat netti, some ja populistit. Hiljaisesta ihmismassasta alkoi paljastua yhä enemmän aatteen vihollisia. Kun tätä oli jatkunut tarpeeksi pitkään, toimittajat alkoivat kokea sen aidoksi uhaksi aatteelleen. Sitä piti alkaa vastustaa. Helpoin ja paras keino oli vaieta &rdquo;pahojen&rdquo; hyvyydestä ja heitä auttavista uutisista. Toinen keino oli etsiä heistä jotain pahaa. Jos sellaista ei ollut tarjolla, oli mahdollista esittää heidät ikävässä valossa (ryhtyä toimittajasta &rdquo;dramaturgiksi&rdquo;). Nämä keinot alkoivat ruokkia vastakkain asettelevaa ja kärjistynyttä mielikuvaa vastustajista. Leimatut kokivat kohtelunsa epäreiluksi ja kiihkeimmät (vihervasemmistolaisen) aatteen kannattajat uskoivat kaiken. Vuoden 1918 toisinto oli täällä taas.</p><p>&nbsp;</p><p>Populistien yhä jatkuvat vaalivoitot, netin vihainen puhe, Brexit, Trump ja monet epämiellyttävät paljastukset asioiden (kuten siirtolaiskriisin) todellisesta laidasta ovat kaventaneet vihervasemmistolaisten reviiriä. Mitä nurkkaan ajetummiksi he itsensä kokevat, sitä kärjistyneempiä he ovat. Yhä useampi loikkaa riveistä, koska kokee kärjistyneen ilmapiirin vieraaksi. Loikkaukset ruokkivat keskinäistä epäluuloa entisestään ja jäljellä oleva porukka on yhä vain kiihkeämpää ja vetää puoleensa uusia hengenheimolaisia. Lopulta edessä on tuho.</p><p>&nbsp;</p><p><em>Sota tulee. </em>Ennen tuhoa taistelu ideologisesta hegemoniasta tullee kärjistymään, pahimmillaan mittoihin, mitä emme haluaisi nähdä. Näemme uuden aikakauden länsimaiden sisäisen mediasodan. Yhdysvalloissa ollaan jo pitkällä. Ainakin totuus tullaan raiskaamaan kerta toisensa jälkeen. Näinkin on jo. Mediaa käytetään härskisti hyväksi valta-asemien pönkittämiseen. Media ja valta naittavat toisensa toisilleen, koska toimittajat eivät voi tehdä kiihkeästi kaipaamiaan poliittisia päätöksiä. Kun heidän ainoa vaikuttamiskeinonsa, toimittaminen, ei tuota asiaan tulosta ja maailmaa uhkaa &rdquo;vääryys&rdquo;, he liittoutuvat yhä tiiviimmin mieluisten vallanpitäjien kanssa. Siten vallanpitäjät voivat turvata asemansa ja media aatteensa. Kun mikä tahansa uhka on tarpeeksi suuri, moni ihminen on valmis pettämään kenet ja minkä tahansa pelastaakseen maailmankuvansa, aatteensa ja viime kädessä aina itsensä.</p><p>&nbsp;</p><p>Yksi dalai-lama ei tietenkään mitään yllä olevaa aiheuta ja ainahan voi ottaa opiksi. Valitettavasti itsetutkiskelu ei ole toimittajamaista. Dalai Laman tapaus sattui vain osoittamaan etenkin Suomessa ja Ruotsissa kärkevän selvästi toimittajien rappeutuneen suhtautumisen totuuden välittämisestä herkässä aiheessa. Niinpä oltiin valmiita tahrimaan pyhän miehen maine pedofilialla. Se on osoitus toimittajien heikosti kehittyneestä itsekritiikistä. Länsimaiset arvot saavat jatkossa yhä enemmän hävitä egolle ja valtataistelulle.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Dalai-lama aiheutti toimittajille kriisin. Hän sanoi Euroopan kuuluvan eurooppalaisille. Ruotsalaiset mediatalot poistivat pian uutisen sivuiltaan ja vaihtoivat muihin laman sanomisiin. Suomalainen valtaa pitävä vasemmistomedia vaikeni täysin ”kuuluu eurooppalaisille”-uutisesta. Kun lama keskusteli luostareissaan havaitusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, seurasi kosto: se uutisoitiin isolla rintamalla ja vieläpä vailla todisteita dalai-lamaan siitä syyllisyyttä tahrien. Hänen puheitaan oli siis kokoajan seurattu.

 

Toimittajat rakentavat tarinoita. Nyt heistä tuli sellainen. Miksi jotain ei uutisoitu ja jos uutisoitiin, niin poistettiin? Miksi jotain uutisoitiin pyhän miehen mainetta tahrivaan tyyliin? Vastaus on varsin selkeä. Murskaava valtaenemmistö (kenties yhdeksän kymmenestä) toimittajista on vasemmistolaisia, vihreitä ja sinivihreitä (kokoomuslaisia vihreitä). Näille vihervasemmistolaisille tärkeintä on taistella hyvyyden puolesta. Heille hyvyyttä on puhua hyvää hyvistä ihmisistä. Hyviä ovat he, jotka eivät puhu pahaa hyvistä. Buddhalaisuus on korkeasti arvostettu vihervasemmistossa. Se ei kirkkokuntana ole tehnyt pahaa, kuten kristinusko ja on osaltaan tuonut länsimaihin ainakin oletetusti hyvyyttä lisääviä harjoitteita, kuten joogan ja meditaation. Se, joka johtaa tällaista uskontoa, on siten arvostetuin arvostetuista, hyvin hyvistä.

 

Yhtäkkiä täysin puskista tämä hyvistä hyvin, yksi ”omista”, väittää samaa kuin vihervasemmiston periviholliset. Kun ”yksi omista” näin pettää, siitä voi seurata syvä järkytys ja syvästi petetty olo. Seuraa epävarmuutta: jos hyvistä hyvin voi pettää, miksei silloin kuka tahansa? Tuloksena on pahimmillaan vainoharhaisuutta, josta taas seuraa kyräilyn kyllästämä ilmapiiri. Se voi johtaa puhdistuksiin. Eikä siinä vielä kaikki. Kun oma maailmankuva on rakennettu hyvyyden varaan ja omat ideologiat on johdettu siitä, myös maailmankuva järkkyy varmimpina pidetyn pilarin petettyä. Kyse ei ole vain siitä, että joku petti vaan siitä, että joku ”omien joukoista” ei uskokaan aatteeseen. Vihervasemmistolainen joutuu täten valitsemaan pohtiiko sitä, onko hyvyys sitä mitä on luullut. Mitä jos itse on väärässä?

 

Maailmankuvan järkkyminen heikentää turvallisuudentunnetta. Siihen ja muuhun järkytykseen on lääke: kieltäminen ja vastustaminen. Se onnistuu valehtelemalla itselleen, että se joku toinen on väärässä ja itse on oikeassa. On hyvä huomioida tässä yhteydessä, että itselleen valehtelun suhteen ei tarvitse välittää siitä onko oikeassa vai ei. Valhe rakentuu kahdesta: siitä, että uskottelee itsellensä olevansa oikeassa (väite). Se pitää myös sisällään sen, että ”uskotelma” (väitteen perusteet) perustuisi muka oikeasti tosiasioihin. Kun vääriä totuuksia ei voi asia-argumentein kumota, käytetään tunteita, vähättelyä, ylimielisyyttä ja manipulointia.

 

Vasemmistomedialla ja -klusterilla oli ennen vahva valta ihmisten mielissä. Reviiri oli laaja. Oli vähän aatteen vihollisia näkyvissä, paljon omia ja epävarmaa hiljaista ihmismassaa. Klusterilla oli määräävä markkina-asema viestinnässä, kun vihervasemmistolaiset (tai punavihreät) toimittajat kirjoittelivat juttujaan maailman luettavaksi. Sitten tulivat netti, some ja populistit. Hiljaisesta ihmismassasta alkoi paljastua yhä enemmän aatteen vihollisia. Kun tätä oli jatkunut tarpeeksi pitkään, toimittajat alkoivat kokea sen aidoksi uhaksi aatteelleen. Sitä piti alkaa vastustaa. Helpoin ja paras keino oli vaieta ”pahojen” hyvyydestä ja heitä auttavista uutisista. Toinen keino oli etsiä heistä jotain pahaa. Jos sellaista ei ollut tarjolla, oli mahdollista esittää heidät ikävässä valossa (ryhtyä toimittajasta ”dramaturgiksi”). Nämä keinot alkoivat ruokkia vastakkain asettelevaa ja kärjistynyttä mielikuvaa vastustajista. Leimatut kokivat kohtelunsa epäreiluksi ja kiihkeimmät (vihervasemmistolaisen) aatteen kannattajat uskoivat kaiken. Vuoden 1918 toisinto oli täällä taas.

 

Populistien yhä jatkuvat vaalivoitot, netin vihainen puhe, Brexit, Trump ja monet epämiellyttävät paljastukset asioiden (kuten siirtolaiskriisin) todellisesta laidasta ovat kaventaneet vihervasemmistolaisten reviiriä. Mitä nurkkaan ajetummiksi he itsensä kokevat, sitä kärjistyneempiä he ovat. Yhä useampi loikkaa riveistä, koska kokee kärjistyneen ilmapiirin vieraaksi. Loikkaukset ruokkivat keskinäistä epäluuloa entisestään ja jäljellä oleva porukka on yhä vain kiihkeämpää ja vetää puoleensa uusia hengenheimolaisia. Lopulta edessä on tuho.

 

Sota tulee. Ennen tuhoa taistelu ideologisesta hegemoniasta tullee kärjistymään, pahimmillaan mittoihin, mitä emme haluaisi nähdä. Näemme uuden aikakauden länsimaiden sisäisen mediasodan. Yhdysvalloissa ollaan jo pitkällä. Ainakin totuus tullaan raiskaamaan kerta toisensa jälkeen. Näinkin on jo. Mediaa käytetään härskisti hyväksi valta-asemien pönkittämiseen. Media ja valta naittavat toisensa toisilleen, koska toimittajat eivät voi tehdä kiihkeästi kaipaamiaan poliittisia päätöksiä. Kun heidän ainoa vaikuttamiskeinonsa, toimittaminen, ei tuota asiaan tulosta ja maailmaa uhkaa ”vääryys”, he liittoutuvat yhä tiiviimmin mieluisten vallanpitäjien kanssa. Siten vallanpitäjät voivat turvata asemansa ja media aatteensa. Kun mikä tahansa uhka on tarpeeksi suuri, moni ihminen on valmis pettämään kenet ja minkä tahansa pelastaakseen maailmankuvansa, aatteensa ja viime kädessä aina itsensä.

 

Yksi dalai-lama ei tietenkään mitään yllä olevaa aiheuta ja ainahan voi ottaa opiksi. Valitettavasti itsetutkiskelu ei ole toimittajamaista. Dalai Laman tapaus sattui vain osoittamaan etenkin Suomessa ja Ruotsissa kärkevän selvästi toimittajien rappeutuneen suhtautumisen totuuden välittämisestä herkässä aiheessa. Niinpä oltiin valmiita tahrimaan pyhän miehen maine pedofilialla. Se on osoitus toimittajien heikosti kehittyneestä itsekritiikistä. Länsimaiset arvot saavat jatkossa yhä enemmän hävitä egolle ja valtataistelulle.

]]>
8 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261307-dalai-lama-ajoi-median-kriisiin-ja-peittelyyn#comments Dalai Lama Maahanmuutto Mediakritiikki Populismi Vihervasemmisto Fri, 21 Sep 2018 07:15:03 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261307-dalai-lama-ajoi-median-kriisiin-ja-peittelyyn
Vihreiden kriisi - annos mediakritiikkiä http://markok.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260618-vihreiden-kriisi-annos-mediakritiikkia <p>Mediassa on käytännössä Touko Aallon valinnasta alkaen epäilty hänen kykyään puheenjohtajaksi. Gallup-kehityksen myötä on nämä äänet voimistuneet ja Toukon asemaa ollaan arvuuteltu jo vähintään parinkymmenen uutisen muodossa, alkaen ylestä ja hesarista aina maakuntalehtiin ja iltapäivälehtiin. Tässä rummutuksessa Touko on moneen otteeseen esitetty taakkana vihreille ja aika lailla vääränä valintana. Mutta onko tässä oikeasti perää? Vihreät ovat toki menettäneet runsaasti suosiotaan yksittäisiin ennätysgallup-tuloksiin. Mutta vihreiden kannatus on yhä yli neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin mitä puolueella on koskaan ollut eduskuntavaaleissa. Eli vihreät ovat edelleen vahvasti menossa vaalivoittoa kohti, itse asiassa se näyttää yhä sekä todennäköisimmältä voittajalta että suurimman voiton saajalta tulevissa vaaleissa. Ei tuo minusta kriisiltä tai katastrofaalisen huonolta puheenjohtajavalinnalta vaikuta. Näyttää siltä, että maailma näyttää kovin toisenlaiselta kun sitä tarkkaillaan toimittajien lasien kautta verrattuna tällaiseen vihreiden kenttäaktiiviin. Toki Toukolla on petraamisen varaa, mutta itse olen kohtalaisen luottavainen että hän hoitaa homman kotiin ja osoittaa vaalikentillä vahvuutensa.</p><p>Mutta verrataan muihin puolueisiin:</p><p>Pääministeripuolue keskusta on menettänyt kannatustaan viime eduskuntavaaleista noin 3,9%, vaikkakin kuoppa on ollut hetkittäin tätäkin suurempi. Pääministerin asemaa niin valtakunnanpolitiikassa kuin keskustan puheenjohtajana ei kuitenkaan ole erityisesti kyseenalaistettu. Keskustan kriisistä puhutaan kovin varovasti jos lainkaan.&nbsp; Vihreillä kannatus on noussut jopa viimeaikainen lasku huomioiden yli 4% ja vihreitä pidetään kriisipuolueena. Kiinnostavaa.</p><p>Isompi ongelma on perussuomalaiset joissa nykyisen puheenjohtajan valinta repi puolueen kappaleiksi ja jätti jäljelle puolueen jonka kannatus on likimain puolet sen aiemmasta kannatuksesta, eli lähes yhdeksän prosenttiyksikön lasku viimeisimmän mittauksen pienestä noususta huolimatta. Kuitenkaan myöskään Halla-ahon puheenjohtajuutta ei viimeisen parin vuoden aikana olla kyseenalaistettu. Miksiköhän?</p><p>Parinkymmenen kansanedustajan ja viiden ministerin puolue, Sininen tulevaisuus taistelee olemassaolonsa puolesta kykenemättä saavuttamaan edes tasoa jolla se voisi olla varma edes yhden kansanedustajan saamisesta eduskuntaan. Puolueen johdossa on Sampo Terho joka oli jo perussuomalaisten aikana Soinin kruununprinssi. Tätä täydellistä mahalaskua ei kuitenkaan noteerata eikä Terhon johtajuutta kyseenalaisteta lehdistössämme. Varmaan tähänkin on syynsä?</p><p>Kovasti kehuttu vasemmistoliiton Li Andersson on saanut puolueensa noususuuntaiselle uralle ja tällä hetkellä gallupit lupailevat parin prosentin etenemistä vasemmistoliitolle. Hyvä tulos, mutta vähemmän kuin vihreiden vastaava.</p><p>Kokoomus on myös vakiinnuttanut asemansa eikä sitä missään vaiheessa esitetä epäonnistuneeksi puolueeksi tai sen johtajaa Orpoa taakaksi puolueelleen vaikka kokoomuksenkin kehitys viime eduskuntavaaleista on ollut vihreitä heikompaa.</p><p>On toki yksi puheenjohtaja, joka on saanut osakseen samankaltaista kritiikkiä kuin Touko, nimittäin Antti Rinne. Häntä on pitkin matkaa kritisoitu ja moitittu sekä hänen lähtölaskennallaan on hivenen myös spekuloitu. Mikä sitten Rinteen ja hänen johtamansa puolueen tilanne on? Itse asiassa Vihreiden lisäksi nimenomaan demarit ovat näiltä näkymin tulevien vaalien voittajia. Jopa niin, että tällä hetkellä Rinne on todennäköisin tuleva pääministeri.</p><p>Toisin sanoen vihreät ja demarit ovat nostaneet eniten kannatustaan edellisistä eduskuntavaaleista. Näistä etenkin vihreät ovat matkalla suurvoittoon. Mutta tämä on lehdistöllemme osoitus Toukon epäonnistumisesta ja vihreiden kriisistä. Täytyy myöntää, ettei tämä oikein avaudu minulle. Itse asiassa ristiriita uutisoinnin ja todellisuuden välillä vaikuttaa niin suurelta, että lienee paikallaan vähän spekuloida niitä syitä miksi tämä uutisointi on jo pidempään ollut tällaista.</p><p>Ensimmäinen syy saattaa liittyä tähän jo Koiviston aikoinaan lanseeraamaan sopuli-ilmiöön. Lehdistössä naapurin juttujen kopioiminen ja uudelleenkirjoittaminen vaikuttaa aika yleiseltä. Taustalla siis joiltain osin voi olla puhdas laiskuus. Mutta tällaisessa tapauksessa sisältö on sen verran ongelmallista, että pelkkä laiskuus ei riitä selittämään näitä juttuja, sillä jo perustason lehtimiehenkin pitäisi havaita, ettei uutisointi tässä yhteydessä ole ollut erityisen objektiivista tai laadukasta.</p><p>Toinen mahdollinen syy on puhdas ammattitaidottomuus. Yksittäinen toimittaja voi huolimattomuuttaan tarkastella yksittäistä puoluetta selkeästi erilaisin kriteerein kuin muita. Mutta tämän pitäisi näkyä vain yksittäisinä uutisina, ei jatkuvana uutisvyörynä jossa rummutetaan samaa asiaa.</p><p>Ikävin vaihtoehto on, että kyseessä olisi tietoinen yritys heikentää vihreiden ja demareiden asemaa. Poliittisten toimittajien ja päätoimittajien joukko koostuu pääosin väestä jonka puolueuskollisuus kohdistuu aivan muualle kuin vihreisiin eikä demaritkaan poliittisten toimittajien suosikkipuolue enää taida olla. Olisi sangen epätoivottavaa, että lehdistömme politisoisi uutisointiaan tällä tavalla, joten toivotaan, ettei tästä ole kyse, että kyse on tavallista pahemmasta epäpätevyydestä ja sitä täydentävästä sopuli-ilmiöstä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mediassa on käytännössä Touko Aallon valinnasta alkaen epäilty hänen kykyään puheenjohtajaksi. Gallup-kehityksen myötä on nämä äänet voimistuneet ja Toukon asemaa ollaan arvuuteltu jo vähintään parinkymmenen uutisen muodossa, alkaen ylestä ja hesarista aina maakuntalehtiin ja iltapäivälehtiin. Tässä rummutuksessa Touko on moneen otteeseen esitetty taakkana vihreille ja aika lailla vääränä valintana. Mutta onko tässä oikeasti perää? Vihreät ovat toki menettäneet runsaasti suosiotaan yksittäisiin ennätysgallup-tuloksiin. Mutta vihreiden kannatus on yhä yli neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin mitä puolueella on koskaan ollut eduskuntavaaleissa. Eli vihreät ovat edelleen vahvasti menossa vaalivoittoa kohti, itse asiassa se näyttää yhä sekä todennäköisimmältä voittajalta että suurimman voiton saajalta tulevissa vaaleissa. Ei tuo minusta kriisiltä tai katastrofaalisen huonolta puheenjohtajavalinnalta vaikuta. Näyttää siltä, että maailma näyttää kovin toisenlaiselta kun sitä tarkkaillaan toimittajien lasien kautta verrattuna tällaiseen vihreiden kenttäaktiiviin. Toki Toukolla on petraamisen varaa, mutta itse olen kohtalaisen luottavainen että hän hoitaa homman kotiin ja osoittaa vaalikentillä vahvuutensa.

Mutta verrataan muihin puolueisiin:

Pääministeripuolue keskusta on menettänyt kannatustaan viime eduskuntavaaleista noin 3,9%, vaikkakin kuoppa on ollut hetkittäin tätäkin suurempi. Pääministerin asemaa niin valtakunnanpolitiikassa kuin keskustan puheenjohtajana ei kuitenkaan ole erityisesti kyseenalaistettu. Keskustan kriisistä puhutaan kovin varovasti jos lainkaan.  Vihreillä kannatus on noussut jopa viimeaikainen lasku huomioiden yli 4% ja vihreitä pidetään kriisipuolueena. Kiinnostavaa.

Isompi ongelma on perussuomalaiset joissa nykyisen puheenjohtajan valinta repi puolueen kappaleiksi ja jätti jäljelle puolueen jonka kannatus on likimain puolet sen aiemmasta kannatuksesta, eli lähes yhdeksän prosenttiyksikön lasku viimeisimmän mittauksen pienestä noususta huolimatta. Kuitenkaan myöskään Halla-ahon puheenjohtajuutta ei viimeisen parin vuoden aikana olla kyseenalaistettu. Miksiköhän?

Parinkymmenen kansanedustajan ja viiden ministerin puolue, Sininen tulevaisuus taistelee olemassaolonsa puolesta kykenemättä saavuttamaan edes tasoa jolla se voisi olla varma edes yhden kansanedustajan saamisesta eduskuntaan. Puolueen johdossa on Sampo Terho joka oli jo perussuomalaisten aikana Soinin kruununprinssi. Tätä täydellistä mahalaskua ei kuitenkaan noteerata eikä Terhon johtajuutta kyseenalaisteta lehdistössämme. Varmaan tähänkin on syynsä?

Kovasti kehuttu vasemmistoliiton Li Andersson on saanut puolueensa noususuuntaiselle uralle ja tällä hetkellä gallupit lupailevat parin prosentin etenemistä vasemmistoliitolle. Hyvä tulos, mutta vähemmän kuin vihreiden vastaava.

Kokoomus on myös vakiinnuttanut asemansa eikä sitä missään vaiheessa esitetä epäonnistuneeksi puolueeksi tai sen johtajaa Orpoa taakaksi puolueelleen vaikka kokoomuksenkin kehitys viime eduskuntavaaleista on ollut vihreitä heikompaa.

On toki yksi puheenjohtaja, joka on saanut osakseen samankaltaista kritiikkiä kuin Touko, nimittäin Antti Rinne. Häntä on pitkin matkaa kritisoitu ja moitittu sekä hänen lähtölaskennallaan on hivenen myös spekuloitu. Mikä sitten Rinteen ja hänen johtamansa puolueen tilanne on? Itse asiassa Vihreiden lisäksi nimenomaan demarit ovat näiltä näkymin tulevien vaalien voittajia. Jopa niin, että tällä hetkellä Rinne on todennäköisin tuleva pääministeri.

Toisin sanoen vihreät ja demarit ovat nostaneet eniten kannatustaan edellisistä eduskuntavaaleista. Näistä etenkin vihreät ovat matkalla suurvoittoon. Mutta tämä on lehdistöllemme osoitus Toukon epäonnistumisesta ja vihreiden kriisistä. Täytyy myöntää, ettei tämä oikein avaudu minulle. Itse asiassa ristiriita uutisoinnin ja todellisuuden välillä vaikuttaa niin suurelta, että lienee paikallaan vähän spekuloida niitä syitä miksi tämä uutisointi on jo pidempään ollut tällaista.

Ensimmäinen syy saattaa liittyä tähän jo Koiviston aikoinaan lanseeraamaan sopuli-ilmiöön. Lehdistössä naapurin juttujen kopioiminen ja uudelleenkirjoittaminen vaikuttaa aika yleiseltä. Taustalla siis joiltain osin voi olla puhdas laiskuus. Mutta tällaisessa tapauksessa sisältö on sen verran ongelmallista, että pelkkä laiskuus ei riitä selittämään näitä juttuja, sillä jo perustason lehtimiehenkin pitäisi havaita, ettei uutisointi tässä yhteydessä ole ollut erityisen objektiivista tai laadukasta.

Toinen mahdollinen syy on puhdas ammattitaidottomuus. Yksittäinen toimittaja voi huolimattomuuttaan tarkastella yksittäistä puoluetta selkeästi erilaisin kriteerein kuin muita. Mutta tämän pitäisi näkyä vain yksittäisinä uutisina, ei jatkuvana uutisvyörynä jossa rummutetaan samaa asiaa.

Ikävin vaihtoehto on, että kyseessä olisi tietoinen yritys heikentää vihreiden ja demareiden asemaa. Poliittisten toimittajien ja päätoimittajien joukko koostuu pääosin väestä jonka puolueuskollisuus kohdistuu aivan muualle kuin vihreisiin eikä demaritkaan poliittisten toimittajien suosikkipuolue enää taida olla. Olisi sangen epätoivottavaa, että lehdistömme politisoisi uutisointiaan tällä tavalla, joten toivotaan, ettei tästä ole kyse, että kyse on tavallista pahemmasta epäpätevyydestä ja sitä täydentävästä sopuli-ilmiöstä.

]]>
71 http://markok.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260618-vihreiden-kriisi-annos-mediakritiikkia#comments Mediakritiikki Touko Aalto Vihreät Fri, 07 Sep 2018 15:02:51 +0000 Marko Kivelä http://markok.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260618-vihreiden-kriisi-annos-mediakritiikkia
Trump ja Putin tapaavat - toimittajat "analysoivat" http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258247-trump-ja-putin-tapaavat-toimittajat-analysoivat <p><strong>Vasemmistomedian toimittajat (etunenässä HS) tuuppaavat analyysejään Trumpista ja tapaamisesta jatkuvalla syötöllä. Laatu on tyypillistä pääkirjoitustasoa, eli ei sisältöarvoa. Kiinnostavia ne ovat silti.</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Analyysit päästävät toimittajan pään sisälle. Lukija voi yrittää peilailla millaisessa maailmassa toimittaja on päättänyt elää. Pelkästään tämän päivän saldona omia johtopäätöksiäni olivat, että yllättämättä kirjoitukset olivat hyvin vasemmistolaisia mutta myös houreisia. Jos mikään edes vaikuttaa vainoharhaisen toimittajan mielestä uhkaavan hänen vapauttaan, se tulkitaan todelliseksi ja suureksi uhaksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Paljon vilisee myös sanoja kuten näyttää ja vaikuttaa, mitkä kokonaisuus mukana tulkiten kertovat, että kyse on vain vasemmistolaisen toimittajan vinoutuneen ajatusmaailman peloista.</p><p>&nbsp;</p><p>Hupaisia kohtia analyyseissä ovat tulkinnat, että Trump olisi jopa putinisti ja pelaisi Venäjän pussiin. Moiset arviot naurattavat nytkin tätä kirjoittaessa. Trump on Yhdysvalloilla hommissa ja haluaa hyviä diilejä maalleen, ei Venäjälle. Ei siinä ole todellisuudessa ollut mitään epäselvää. Joidenkin toimittajien mielestä Trump ei ole sanonut mitään Venäjää vastaan. Tosiasiassa valtaosa NATO-kritiikistä kiteytyy Trumpin venäjävastaisuuteen.</p><p>&nbsp;</p><p>Putin on tosiasiassa diktatuurin johdossa, mutta vasemmistomedialla on fiksaatio Trumpiin. Lapsekkaiden toimittajien ja monien muiden suvaitseviston edustajien mielestä herrat eivät saisi edes tavata. Ikävien tyyppien kanssa ei saisi olla lainkaan. Aikuisten maailmassa asiat ovat toisin. On parempi keskustella kuin kyräillä. Herrat ovat maidensa johtajia ja keskustelu on hyvästä. Niin ainakin meille ennen opetettiin. Mihin se oppi on joiltain unohtunut? Unohtuiko se siksi, että halutaan kiukutella, koska maailmassa väärät ihmiset pärjäävät?</p><p>&nbsp;</p><p>Eräs toimittaja kirjoitti, että suomalaiset luottavat maailman mitassa tosi vähän Trumpiin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä suomalaiset toimittajat mustamaalaavat Trumpia suuremmalla vimmalla kuin muualla näyttää tapahtuvan. Yleisin toimittajan manipulointitapa on jättää jotain tärkeää kertomatta. Toisin sanoen, toimittajat ovat itse keittäneet suomalaisille karvaan sopan ja sitten vaahtoavat, kuinka karvas se on. Itse onnekseni saan uutisia eteeni myös Suomen ulkopuolelta.</p><p>&nbsp;</p><p>Entäs sitten juominen? Siinä missä raitis Trump juo lasista kaksin käsin, Juncker hoipertelee taas liikaa kihtilääkettä nauttineena. Mitä tekevät toimittajat? No taivastelevat tietenkin kaksin käsin juomista! Henkilökohtaisesti tuorein Junckerin hoiperteluvideo nolostutti aidosti siinä kohtaa, missä huomasin Trumpin pariskunnan kävelevän vierestä ohi katseella seuraten. Siinä kohtaa välittömänä yleisönä ei ollut enää Euroopan johtajien hyväveli-verkostoa ja tapahtumajärjestäjiä. Kontrasti oli myös suuri. Hoippuva EU:n johtaja, jonka USA:n johtaja ohittaa selkä suorana. Muualla saisi potkut pikkumaistissa toikkaroinnista ja poskille läpsimisestä, mutta EU:n hyväveli-verkko sallii. Se kertoo osaltaan, miten vähän euroeliitti itse arvostaa puolen miljardin ihmisen yhteisön johtajan virkaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Huomautettakoon tässä välissä, että &quot;Trump&quot;-asiat eivät ole aina muulloinkaan kuten toimittajat kolumneissaan ja uutisissaan antavat ymmärtää. Kun taivastellaan Trumpin asettavan epäreilusti tulleja eurooppalaisille autoille, jätetään mainitsematta, että EU:lla on ollut neljä kertaa korkeammat tullit amerikkalaisille autoille kokoajan. Keskusteluissa olen huomannut, ettei moni kansalainen tätä ole tiennyt. Kenenkähän syy? Kuka sopan keitti?</p><p>&nbsp;</p><p>Trump ja Putin juttelevat. Minkäänlaista Molotov-Ribbentrop-sopimusta ei tule. Keskusteluyhteys avautuu ja toivottavasti siitä seuraa joskus järkeviä päätöksiä. Trumpilla on taustansa takia ainakin helpommat lähtökohdat saada yhteys Putinin kanssa kuin jos olisi ollut Hillary Clintonilla tai Obamalla. Sillä aikaa toimittajat purkavat kiukkuaan kolumneihin ja analyyseihin. Median hullut päivät ovat täällä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Vasemmistomedian toimittajat (etunenässä HS) tuuppaavat analyysejään Trumpista ja tapaamisesta jatkuvalla syötöllä. Laatu on tyypillistä pääkirjoitustasoa, eli ei sisältöarvoa. Kiinnostavia ne ovat silti.

 

Analyysit päästävät toimittajan pään sisälle. Lukija voi yrittää peilailla millaisessa maailmassa toimittaja on päättänyt elää. Pelkästään tämän päivän saldona omia johtopäätöksiäni olivat, että yllättämättä kirjoitukset olivat hyvin vasemmistolaisia mutta myös houreisia. Jos mikään edes vaikuttaa vainoharhaisen toimittajan mielestä uhkaavan hänen vapauttaan, se tulkitaan todelliseksi ja suureksi uhaksi.

 

Paljon vilisee myös sanoja kuten näyttää ja vaikuttaa, mitkä kokonaisuus mukana tulkiten kertovat, että kyse on vain vasemmistolaisen toimittajan vinoutuneen ajatusmaailman peloista.

 

Hupaisia kohtia analyyseissä ovat tulkinnat, että Trump olisi jopa putinisti ja pelaisi Venäjän pussiin. Moiset arviot naurattavat nytkin tätä kirjoittaessa. Trump on Yhdysvalloilla hommissa ja haluaa hyviä diilejä maalleen, ei Venäjälle. Ei siinä ole todellisuudessa ollut mitään epäselvää. Joidenkin toimittajien mielestä Trump ei ole sanonut mitään Venäjää vastaan. Tosiasiassa valtaosa NATO-kritiikistä kiteytyy Trumpin venäjävastaisuuteen.

 

Putin on tosiasiassa diktatuurin johdossa, mutta vasemmistomedialla on fiksaatio Trumpiin. Lapsekkaiden toimittajien ja monien muiden suvaitseviston edustajien mielestä herrat eivät saisi edes tavata. Ikävien tyyppien kanssa ei saisi olla lainkaan. Aikuisten maailmassa asiat ovat toisin. On parempi keskustella kuin kyräillä. Herrat ovat maidensa johtajia ja keskustelu on hyvästä. Niin ainakin meille ennen opetettiin. Mihin se oppi on joiltain unohtunut? Unohtuiko se siksi, että halutaan kiukutella, koska maailmassa väärät ihmiset pärjäävät?

 

Eräs toimittaja kirjoitti, että suomalaiset luottavat maailman mitassa tosi vähän Trumpiin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä suomalaiset toimittajat mustamaalaavat Trumpia suuremmalla vimmalla kuin muualla näyttää tapahtuvan. Yleisin toimittajan manipulointitapa on jättää jotain tärkeää kertomatta. Toisin sanoen, toimittajat ovat itse keittäneet suomalaisille karvaan sopan ja sitten vaahtoavat, kuinka karvas se on. Itse onnekseni saan uutisia eteeni myös Suomen ulkopuolelta.

 

Entäs sitten juominen? Siinä missä raitis Trump juo lasista kaksin käsin, Juncker hoipertelee taas liikaa kihtilääkettä nauttineena. Mitä tekevät toimittajat? No taivastelevat tietenkin kaksin käsin juomista! Henkilökohtaisesti tuorein Junckerin hoiperteluvideo nolostutti aidosti siinä kohtaa, missä huomasin Trumpin pariskunnan kävelevän vierestä ohi katseella seuraten. Siinä kohtaa välittömänä yleisönä ei ollut enää Euroopan johtajien hyväveli-verkostoa ja tapahtumajärjestäjiä. Kontrasti oli myös suuri. Hoippuva EU:n johtaja, jonka USA:n johtaja ohittaa selkä suorana. Muualla saisi potkut pikkumaistissa toikkaroinnista ja poskille läpsimisestä, mutta EU:n hyväveli-verkko sallii. Se kertoo osaltaan, miten vähän euroeliitti itse arvostaa puolen miljardin ihmisen yhteisön johtajan virkaa.

 

Huomautettakoon tässä välissä, että "Trump"-asiat eivät ole aina muulloinkaan kuten toimittajat kolumneissaan ja uutisissaan antavat ymmärtää. Kun taivastellaan Trumpin asettavan epäreilusti tulleja eurooppalaisille autoille, jätetään mainitsematta, että EU:lla on ollut neljä kertaa korkeammat tullit amerikkalaisille autoille kokoajan. Keskusteluissa olen huomannut, ettei moni kansalainen tätä ole tiennyt. Kenenkähän syy? Kuka sopan keitti?

 

Trump ja Putin juttelevat. Minkäänlaista Molotov-Ribbentrop-sopimusta ei tule. Keskusteluyhteys avautuu ja toivottavasti siitä seuraa joskus järkeviä päätöksiä. Trumpilla on taustansa takia ainakin helpommat lähtökohdat saada yhteys Putinin kanssa kuin jos olisi ollut Hillary Clintonilla tai Obamalla. Sillä aikaa toimittajat purkavat kiukkuaan kolumneihin ja analyyseihin. Median hullut päivät ovat täällä.

]]>
10 http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258247-trump-ja-putin-tapaavat-toimittajat-analysoivat#comments Donald Trump HelsinkiSummit2018 Mediakritiikki Vladimir Putin Sun, 15 Jul 2018 13:58:55 +0000 Mikko Kangasoja http://mikkokangasoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258247-trump-ja-putin-tapaavat-toimittajat-analysoivat
Mitä tällä(kin) hetkellä oikeasti tapahtuu? http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255392-mita-tallakin-hetkella-oikeasti-tapahtuu <p>Ylestä voi olla montaa mieltä, mutta erään asian se osaa, nimittäin suuren yleisön manipuloinnin. Ylen verorahoitteisena ja &quot;riippumattomana&quot; tiedonvälittäjänä pitäisi olla koko ajan kertomassa meille mahdollisimman objektiivisesti, mitä maassamme ja maailmassa tapahtuu, ja uutiskynnyksen luulisi ylittyvän ihan erityisesti silloin, kun on kyse jostakin isosta, suurta osaa kansalaisista, tai peräti kaikkia, koskevasta kauaskantoisesta asiasta.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Sellaisia asioita ei nyt nähtävästi tapahdu lainkaan? (Sotea pukkaa, kuulemma jostain ceta-sopimuksesta äänestetään, mikä sitten lieneekin,&nbsp; Euroopassa ei kai tapahdu mitään sen kummempaa...) Tämän voi päätellä siitä, että Yle nostaa megaluokan uutisiksi Laura Huhtasaaren gradun, Susanna Kosken ylimielisyyden, ja aina, jos mahdollista, metoo-aiheen tai kulttuurisen omimisen teemoja.</p><p>&nbsp;</p><p>Kaiken lisäksi nuo yllämainitut eivät ole pelkästään raportointia siitä, mistä kansa puhuu, vaan Yle <em>itse</em> on <em>aktiivisesti aikaansaanut </em>nämä uutiset. Yle itse kaivoi graduasian esiin, Yle itse järjesti Kosken keskustelemaan huonompiosaisen kanssa, Yle itse lakkautti lastenohjelman kulttuuriseen omimiseen vedoten sekä teki loputtomasti ohjelmaa Metoo-teemasta ja pystytti lynkkajaisia. Kaiken tämän se teki varmasti tietoisena, että kansa tarttuu näihin syötteihin ja syntyy &quot;kohu&quot;. Tärkeät uutiset soljuvat sitten jossain taustalla pienemmillä otsikoilla, jos edes niillä.</p><p>&nbsp;</p><p>En tarkoita, ettei graduvilppeihin saa puuttua, tai etteikö Susanna Koski tosiaan ole kokoomuslaisista sieltä ylimielisimmästä päästä, tai ettei naisten häirinnästä sovi puhua</p><p>&nbsp;</p><p>Mutta kuten olen ennenkin sanonut, mediatila ja -aika on rajallista, ja median pitäisi nostaa uutisten kärkeen kaikki se, mikä eniten vaikuttaa meihin kansalaisiin, mikä eniten vaatisi huomiota ja kansalaiskeskustelua juuri nyt. Onko ihan varmaa, että Esim. Huhtasaaren gradu koskettaa jokaista suomalaista enemmän kuin sote tai Ceta-sopimus?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ylestä voi olla montaa mieltä, mutta erään asian se osaa, nimittäin suuren yleisön manipuloinnin. Ylen verorahoitteisena ja "riippumattomana" tiedonvälittäjänä pitäisi olla koko ajan kertomassa meille mahdollisimman objektiivisesti, mitä maassamme ja maailmassa tapahtuu, ja uutiskynnyksen luulisi ylittyvän ihan erityisesti silloin, kun on kyse jostakin isosta, suurta osaa kansalaisista, tai peräti kaikkia, koskevasta kauaskantoisesta asiasta. 

 

Sellaisia asioita ei nyt nähtävästi tapahdu lainkaan? (Sotea pukkaa, kuulemma jostain ceta-sopimuksesta äänestetään, mikä sitten lieneekin,  Euroopassa ei kai tapahdu mitään sen kummempaa...) Tämän voi päätellä siitä, että Yle nostaa megaluokan uutisiksi Laura Huhtasaaren gradun, Susanna Kosken ylimielisyyden, ja aina, jos mahdollista, metoo-aiheen tai kulttuurisen omimisen teemoja.

 

Kaiken lisäksi nuo yllämainitut eivät ole pelkästään raportointia siitä, mistä kansa puhuu, vaan Yle itse on aktiivisesti aikaansaanut nämä uutiset. Yle itse kaivoi graduasian esiin, Yle itse järjesti Kosken keskustelemaan huonompiosaisen kanssa, Yle itse lakkautti lastenohjelman kulttuuriseen omimiseen vedoten sekä teki loputtomasti ohjelmaa Metoo-teemasta ja pystytti lynkkajaisia. Kaiken tämän se teki varmasti tietoisena, että kansa tarttuu näihin syötteihin ja syntyy "kohu". Tärkeät uutiset soljuvat sitten jossain taustalla pienemmillä otsikoilla, jos edes niillä.

 

En tarkoita, ettei graduvilppeihin saa puuttua, tai etteikö Susanna Koski tosiaan ole kokoomuslaisista sieltä ylimielisimmästä päästä, tai ettei naisten häirinnästä sovi puhua

 

Mutta kuten olen ennenkin sanonut, mediatila ja -aika on rajallista, ja median pitäisi nostaa uutisten kärkeen kaikki se, mikä eniten vaikuttaa meihin kansalaisiin, mikä eniten vaatisi huomiota ja kansalaiskeskustelua juuri nyt. Onko ihan varmaa, että Esim. Huhtasaaren gradu koskettaa jokaista suomalaista enemmän kuin sote tai Ceta-sopimus?

]]>
45 http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255392-mita-tallakin-hetkella-oikeasti-tapahtuu#comments Mediakritiikki Somekohu Uutiskynnys Wed, 16 May 2018 15:32:11 +0000 Tuula Komsi http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255392-mita-tallakin-hetkella-oikeasti-tapahtuu
Media ja rikkinäinen puhelin http://jannekuusi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254250-media-ja-rikkinainen-puhelin <p><strong>Tämän päivän media toimii sopulilauman tavoin kuten aina, mutta verinen kilpailu on tuottanut myös ilmiön, jota voi kutsua&nbsp;<em>rikkinäiseksi puhelimeksi</em>.</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Tiedättehän te sen lasten leikin, jossa ensimmäinen kuiskaa lauseen toisen korvaan, toinen kolmannen, kolmas neljännen jne. Ja viimeinen sanoo sitten ääneen sen, minkä oli kuullut. Jopas on sitten hauskaa kuulla se ensin kuiskattu lause, koska se on yleensä muuttunut täysin tunnistamattomaksi&nbsp;&rdquo;rikkinäisessä puhelimessa&rdquo;, jota lapsuudessani tietenkin kutsuttiin venäläiseksi puhelimeksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Koska alkuperäisuutisten tuotanto on kallista puuhaa, eri mediat rakentavat uutisointinsa enimmäkseen toisiltaan lainatuilla uutisilla &ndash; erityisesti kun on kyse&nbsp;<em>skuupista,&nbsp;</em>eli jymyuutisesta, jonka lasketaan myyvän hyvin. Jotkut mediat eivät omia uutisia edes tee, vaan julkaisevat pelkkää lainatavaraa. Toistaiseksi noissa lainauksissa on melko kiltisti kerrottu sen ensin julkaisseen median nimi, ilmeisesti keskinäisellä sopimuksella, mikä yleisön puolella vaikuttaa lähinnä pakkopullalta.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Tällä ilmiöllä on vaivaannuttavuutensa lisäksi toinenkin ominaisuus: uutinen muuttuu lainattaessa. Joskus käy niin, että se kääntyy jopa vastakohdakseen. Kerronpa tässä itseäni koskettaneen rikkinäisen puhelimen parin kuukauden takaa, kun media löi #metoo -keskustelulla ja moralisoinnilla rahoiksi.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Kun Helsingin Sanomat sai selville, että olin toiminut Taideteollisen korkeakoulun ohjaajantyön lehtorina samaan aikaan kun seksuaalisesta häirinnästä syytetty L. Törhönen esimiehenäni professorina, toimittaja Laura Hallamaa soitti minulle ja keskustelimme asiasta. Tein tietysti fataalin virheen kun en vaatinut omaa osuuttani artikkelista tarkistettavakseni, mutta keskustelu kuului suurin piirtein niin, että kerroin kuulleeni huhupuheita jostain tapauksesta, mutta en ollut todistanut yhtäkään, ja toisaalta kun tiesin miehen puheet, saatoin myös aavistella jotain kenties tapahtuneen naispuolisten opiskelijoiden ja professorin välillä. Yleisradio oli muutamaa päivää aiemmin julkaissut parinkymmenen naisen kertomukset tapauksista, joista suurimmasta osasta en ollut tietoinen, mutta pari kertomusta tiesin ikävästi vääristellyiksi, koska olin ollut paikalla. Se ei tietenkään tarkoita etteivät muut tapaukset olisi totta.</p><p>&nbsp;</p><p>Ensimmäisen Hesarin jutun itseäni koskeva osuus 1.2.2018 kertoo näin:</p><p>&nbsp;</p><p><strong><em>ELOKUVAOHJAAJA</em></strong><em>&nbsp;Janne Kuusi taas sanoo, että hän tiesi Törhösen ahdistelleen oppilaita Taideteollisessa korkeakoulussa. Kuusi työskenteli elokuvaohjauksen lehtorina Taideteollisessa korkeakoulussa 2000-luvun alussa. Mitään hän ei omien sanojensa mukaan nähnyt, mutta oli kuullut kyllä.</em><br /><br /><em>&rdquo;Olin sitä mieltä, että yksi soitto iltapäivälehtiin, ja mies lentäisi kuin leppäkeihäs.&rdquo;<br /><br />Miksi Kuusi ei sitten tehnyt itse mitään? Hän kertoo, että tilanteeseen puuttuminen oli käytännössä mahdotonta.<br /><br />&rdquo;En suojellut häntä. En kuitenkaan voinut lähteä syyttämään, sen olisi pitänyt tulla joltakin ahdistelun kohteelta. Keinot ovat vähissä tuossa tapauksessa.&rdquo;</em></p><p>&nbsp;</p><p>Huomattavaa on ensimmäisen kappaleen ristiriita: tiesi ahdisteluista&hellip;ei ollut nähnyt mitään &ndash; omien sanojensa mukaan (oli kai toimittajan sitten pakko lisätä jostain syystä). Soitto iltapäivälehteen tarkoitti tietysti jonkun asianosaisen soittoa, ei minun. Olin perin pohjin suivaantunut toimittajan tulkinnasta, mutta annoin olla, koska keskustelu kävi kuumimmillaan koko median leveydellä.</p><p>&nbsp;</p><p>Hallamaan koko juttu tämän linkin ja maksumuurin takana:</p><p>&nbsp;</p><p><a href="https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005548446.html">https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005548446.html</a></p><p>&nbsp;</p><p>Seuraavana päivänä HS-kulttuuritoimituksen päällikkö Hanna Mahlamäki kirjoitti kolumnin äitiyslomaltaan.&nbsp;Siinä paheksutaan yleisesti miehiä, jotka tietävät, mutta kääntävät selkänsä:</p><p><br /><strong><em>SEKSUAALISEEN</em></strong>&nbsp;<em>ahdisteluun on mahdotonta puuttua, jos ei itse näe, mitä tapahtuu. Näin perusteli elokuvaohjaaja</em><em><a href="https://www.hs.fi/haku/?query=janne+kuusi">&nbsp;<strong>Janne Kuusi</strong></a></em>&nbsp;<em>sitä, miksei tehnyt mitään, vaikka tiesi elokuvaprofessori&nbsp;</em><em><a href="https://www.hs.fi/haku/?query=lauri+torhosen"><strong>Lauri Törhösen</strong></a></em>&nbsp;<em>pitkään jatkuneesta opiskelijoidensa seksuaalisesta häirinnästä Taideteollisessa korkeakoulussa.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>&rdquo;En suojellut häntä. En kuitenkaan voinut lähteä syyttämään, sen olisi pitänyt tulla joltakin ahdistelun kohteelta. Keinot ovat vähissä tuossa tapauksessa&rdquo;, Kuusi sanoi torstaina&nbsp;</em><em><a href="https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005548446.html">HS:n haastattelussa</a></em><em>.</em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Näin saattaa ajatella moni muukin, sillä hiljaa poispäin katsovia on paljon. He oikeastaan mahdollistavat ahdistelun jatkumisen.</em></p><p>&nbsp;</p><p>Lähetin Mahlamäelle asiallisen sähköpostin, jossa kehotin tutustumaan tarkemmin lähteeseen enkä pitänyt reiluna niputtaa minut hiljaa poispäin katseleviin. Olennaista alkuperäisessä haastattelussa oli myös ollut se, että kukaan asianomaisista naisopiskelijoista ei kertonut mitään, ja jos olisi kertonut, olisi asiaan ilman muuta puututtu.</p><p>&nbsp;</p><p>En saanut minkäänlaista vastausta.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Tässä Mahlamäen kolumni:</p><p>&nbsp;</p><p><a href="https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005549926.html">https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005549926.html</a></p><p>&nbsp;</p><p>Vielä samana iltana HS-toimittaja Juha Typpö julkaisi erään koulussamme seksuaalista häirintää kokeneen tarinan. Siinä yhteydessä tietoisuuteni tapahtumista oli jo muuttunut faktaksi:</p><p>&nbsp;</p><p><em>Elokuvaohjauksen lehtorina Taikissa 2000-luvun alussa työskennellyt&nbsp;</em><em><a href="https://www.hs.fi/haku/?query=janne+kuusi"><strong>Janne Kuusi</strong></a></em>&nbsp;<em>kertoo jutussa tienneensä ahdistelutapauksista. Hän kuitenkin koki, että tilanteeseen puuttuminen olisi ollut mahdotonta.&nbsp;</em></p><p>&nbsp;</p><p>Lähetin jo hiukan suivaantuneen viestin Typölle, asiallisen toki, jossa mainitsin rikkinäisen puhelimen ikävästi toteutuneen HS:n sisällä. Ei vastausta.</p><p>&nbsp;</p><p>Tässä Typön juttu:</p><p>&nbsp;</p><p><a href="https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005550964.html">https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005550964.html</a></p><p>&nbsp;</p><p>Muistutin myös jälkimmäisiä toimittajia jo tuolloin virinneestä somekeskustelusta, jonka odotin räjähtävän käsiin Hesarin näin heitettyä bensaa liekkeihin. Eri puolella sosiaalista mediaa syytökset olivat jo yltymässä raivoksi, mutta kuin taivaan lahjana muutamat entiset naisopiskelijani torppasivat niin tiukasti vyöryn kertomalla tosiasioita, että pahin myrsky laantui.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Kuitenkin Hesarin artikkelit jättivät aika monille mielikuvan ohjaaja J. Kuusesta, joka tiesi, mutta ei puuttunut asiaan. Se kuva on virheellinen, mutta siitä Hesari viis veisasi. Olihan kyse vain yhden pienen ihmisen maineesta.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Varsinkin kaltaiseni kulttuurialalla toimivan kaiketi kuuluisi niellä isoimpien mediatalojen etovintakin klimppisoppaa, ettei joutuisi maan herkkähipiäisimmän ammattikunnan boikottilistalle.&nbsp;Suomalaiseen tapaan en tohtinut tuoda omaa pikku tapaustani julkiseksi ainakaan ennen kuin pöly olisi laskeutunut. Kuumin #metoo-vaihe, jolloin lapsia oikein urakalla lykittiin pesuveden mukana viemäriin, on onneksi jo hiipumassa, ja keskustelu seksuaalisesta ahdistelusta asettunut melko järjelliseen ja asialliseen muotoon.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tämän päivän media toimii sopulilauman tavoin kuten aina, mutta verinen kilpailu on tuottanut myös ilmiön, jota voi kutsua rikkinäiseksi puhelimeksi.

 

Tiedättehän te sen lasten leikin, jossa ensimmäinen kuiskaa lauseen toisen korvaan, toinen kolmannen, kolmas neljännen jne. Ja viimeinen sanoo sitten ääneen sen, minkä oli kuullut. Jopas on sitten hauskaa kuulla se ensin kuiskattu lause, koska se on yleensä muuttunut täysin tunnistamattomaksi ”rikkinäisessä puhelimessa”, jota lapsuudessani tietenkin kutsuttiin venäläiseksi puhelimeksi.

 

Koska alkuperäisuutisten tuotanto on kallista puuhaa, eri mediat rakentavat uutisointinsa enimmäkseen toisiltaan lainatuilla uutisilla – erityisesti kun on kyse skuupista, eli jymyuutisesta, jonka lasketaan myyvän hyvin. Jotkut mediat eivät omia uutisia edes tee, vaan julkaisevat pelkkää lainatavaraa. Toistaiseksi noissa lainauksissa on melko kiltisti kerrottu sen ensin julkaisseen median nimi, ilmeisesti keskinäisellä sopimuksella, mikä yleisön puolella vaikuttaa lähinnä pakkopullalta. 

 

Tällä ilmiöllä on vaivaannuttavuutensa lisäksi toinenkin ominaisuus: uutinen muuttuu lainattaessa. Joskus käy niin, että se kääntyy jopa vastakohdakseen. Kerronpa tässä itseäni koskettaneen rikkinäisen puhelimen parin kuukauden takaa, kun media löi #metoo -keskustelulla ja moralisoinnilla rahoiksi. 

 

Kun Helsingin Sanomat sai selville, että olin toiminut Taideteollisen korkeakoulun ohjaajantyön lehtorina samaan aikaan kun seksuaalisesta häirinnästä syytetty L. Törhönen esimiehenäni professorina, toimittaja Laura Hallamaa soitti minulle ja keskustelimme asiasta. Tein tietysti fataalin virheen kun en vaatinut omaa osuuttani artikkelista tarkistettavakseni, mutta keskustelu kuului suurin piirtein niin, että kerroin kuulleeni huhupuheita jostain tapauksesta, mutta en ollut todistanut yhtäkään, ja toisaalta kun tiesin miehen puheet, saatoin myös aavistella jotain kenties tapahtuneen naispuolisten opiskelijoiden ja professorin välillä. Yleisradio oli muutamaa päivää aiemmin julkaissut parinkymmenen naisen kertomukset tapauksista, joista suurimmasta osasta en ollut tietoinen, mutta pari kertomusta tiesin ikävästi vääristellyiksi, koska olin ollut paikalla. Se ei tietenkään tarkoita etteivät muut tapaukset olisi totta.

 

Ensimmäisen Hesarin jutun itseäni koskeva osuus 1.2.2018 kertoo näin:

 

ELOKUVAOHJAAJA Janne Kuusi taas sanoo, että hän tiesi Törhösen ahdistelleen oppilaita Taideteollisessa korkeakoulussa. Kuusi työskenteli elokuvaohjauksen lehtorina Taideteollisessa korkeakoulussa 2000-luvun alussa. Mitään hän ei omien sanojensa mukaan nähnyt, mutta oli kuullut kyllä.

”Olin sitä mieltä, että yksi soitto iltapäivälehtiin, ja mies lentäisi kuin leppäkeihäs.”

Miksi Kuusi ei sitten tehnyt itse mitään? Hän kertoo, että tilanteeseen puuttuminen oli käytännössä mahdotonta.

”En suojellut häntä. En kuitenkaan voinut lähteä syyttämään, sen olisi pitänyt tulla joltakin ahdistelun kohteelta. Keinot ovat vähissä tuossa tapauksessa.”

 

Huomattavaa on ensimmäisen kappaleen ristiriita: tiesi ahdisteluista…ei ollut nähnyt mitään – omien sanojensa mukaan (oli kai toimittajan sitten pakko lisätä jostain syystä). Soitto iltapäivälehteen tarkoitti tietysti jonkun asianosaisen soittoa, ei minun. Olin perin pohjin suivaantunut toimittajan tulkinnasta, mutta annoin olla, koska keskustelu kävi kuumimmillaan koko median leveydellä.

 

Hallamaan koko juttu tämän linkin ja maksumuurin takana:

 

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005548446.html

 

Seuraavana päivänä HS-kulttuuritoimituksen päällikkö Hanna Mahlamäki kirjoitti kolumnin äitiyslomaltaan. Siinä paheksutaan yleisesti miehiä, jotka tietävät, mutta kääntävät selkänsä:


SEKSUAALISEEN ahdisteluun on mahdotonta puuttua, jos ei itse näe, mitä tapahtuu. Näin perusteli elokuvaohjaaja Janne Kuusi sitä, miksei tehnyt mitään, vaikka tiesi elokuvaprofessori Lauri Törhösen pitkään jatkuneesta opiskelijoidensa seksuaalisesta häirinnästä Taideteollisessa korkeakoulussa.

 

”En suojellut häntä. En kuitenkaan voinut lähteä syyttämään, sen olisi pitänyt tulla joltakin ahdistelun kohteelta. Keinot ovat vähissä tuossa tapauksessa”, Kuusi sanoi torstaina HS:n haastattelussa.

 

Näin saattaa ajatella moni muukin, sillä hiljaa poispäin katsovia on paljon. He oikeastaan mahdollistavat ahdistelun jatkumisen.

 

Lähetin Mahlamäelle asiallisen sähköpostin, jossa kehotin tutustumaan tarkemmin lähteeseen enkä pitänyt reiluna niputtaa minut hiljaa poispäin katseleviin. Olennaista alkuperäisessä haastattelussa oli myös ollut se, että kukaan asianomaisista naisopiskelijoista ei kertonut mitään, ja jos olisi kertonut, olisi asiaan ilman muuta puututtu.

 

En saanut minkäänlaista vastausta. 

 

Tässä Mahlamäen kolumni:

 

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005549926.html

 

Vielä samana iltana HS-toimittaja Juha Typpö julkaisi erään koulussamme seksuaalista häirintää kokeneen tarinan. Siinä yhteydessä tietoisuuteni tapahtumista oli jo muuttunut faktaksi:

 

Elokuvaohjauksen lehtorina Taikissa 2000-luvun alussa työskennellyt Janne Kuusi kertoo jutussa tienneensä ahdistelutapauksista. Hän kuitenkin koki, että tilanteeseen puuttuminen olisi ollut mahdotonta. 

 

Lähetin jo hiukan suivaantuneen viestin Typölle, asiallisen toki, jossa mainitsin rikkinäisen puhelimen ikävästi toteutuneen HS:n sisällä. Ei vastausta.

 

Tässä Typön juttu:

 

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005550964.html

 

Muistutin myös jälkimmäisiä toimittajia jo tuolloin virinneestä somekeskustelusta, jonka odotin räjähtävän käsiin Hesarin näin heitettyä bensaa liekkeihin. Eri puolella sosiaalista mediaa syytökset olivat jo yltymässä raivoksi, mutta kuin taivaan lahjana muutamat entiset naisopiskelijani torppasivat niin tiukasti vyöryn kertomalla tosiasioita, että pahin myrsky laantui. 

 

Kuitenkin Hesarin artikkelit jättivät aika monille mielikuvan ohjaaja J. Kuusesta, joka tiesi, mutta ei puuttunut asiaan. Se kuva on virheellinen, mutta siitä Hesari viis veisasi. Olihan kyse vain yhden pienen ihmisen maineesta. 

 

Varsinkin kaltaiseni kulttuurialalla toimivan kaiketi kuuluisi niellä isoimpien mediatalojen etovintakin klimppisoppaa, ettei joutuisi maan herkkähipiäisimmän ammattikunnan boikottilistalle. Suomalaiseen tapaan en tohtinut tuoda omaa pikku tapaustani julkiseksi ainakaan ennen kuin pöly olisi laskeutunut. Kuumin #metoo-vaihe, jolloin lapsia oikein urakalla lykittiin pesuveden mukana viemäriin, on onneksi jo hiipumassa, ja keskustelu seksuaalisesta ahdistelusta asettunut melko järjelliseen ja asialliseen muotoon. 

]]>
10 http://jannekuusi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254250-media-ja-rikkinainen-puhelin#comments Arroganssi Helsingin Sanomat Mediakilpailu Mediakritiikki metoo Sun, 22 Apr 2018 16:14:44 +0000 Janne Kuusi http://jannekuusi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254250-media-ja-rikkinainen-puhelin