Satu Hassin politiikkablogi Ajatuksia ja havaintoja politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Metsänhoito

Amerikkalainen metsänhoito

Kaliforniassa riehuvat laajat metsäpalot. Presidentti Donald Trump kaikkien asioiden erikoisasiantuntijana ja aina oikeassa olevana valtion päämiehenä on sanonut palojen johtuvan huonosta metsänhoidosta. Olen tästä asiasta Trumpin kanssa aivan samaa mieltä.

Metsän koroton tuotto

Teollinen investointilaskelma käyttää korkoa kahteen tarkoitukseen: Ensinnäkin korko mittaa suunnitellun investoinnin tuottoa vertailuinvestointiin nähden ja toisaalta laskentakorolla säädetään aikaan sidottua riskiä.

Yksityinen omaa rahaansa käyttävä investoija pyrkii turvaamaan varansa painottamalla nopeita tuottoja. Korkea laskentakorko alentaa pitkäaikaistuottojen merkitystä mikä on usein järkevää koska tulevaisuutta on vaikea ennustaa.

Julkisten metsien hoito kestävämmäksi

Metsien ja maaperän hiilinielujen merkitys tulee korostumaan tulevina vuosina ilmastopolitiikassa. Pariisin ilmastosopimuksen mukaan hiilipäästöjen ja -nielujen tulisi olla tasapainossa kuluvan vuosisadan loppuun mennessä. Suomen metsät ovat toimineet tähän asti hiilinieluina, mutta hallituksen kaavailemat lisähakkuut uhkaavat heikentää metsiemme hiilensidontakapasiteettiä. Hiilinielujen heikkeneminen johtaa ilmakehään päätyvien ilmastopäästöjen kasvuun.

Mainio "metsäradio"!

Kuten jo aiemmin totesin, Yle Radio Yksi on rakastettava radiokanava! Eilen ajelin edestakaisin pitkähkön matkan Haukiputaalle, jonka aikana kuuntelin sen rauhallisemman Rantala-toimittajan "Mikä maksaa?"-ohjelmasarjan jaksoa. Juho-Pekka Rantalan vieraana oli tällä kertaa Luonnonvarakeskuksen tutkijatohtori Sauli Valkonen.

Metsäänsä voi hoitaa myös kuntourheiluna

Auratulla avohakkuun maalla marjastava saattaa välillä pysähtyä murehtimaan, mitä tänään tarkoittaa sana metsänhoito. Mielihyvää ei mahda tuntea myöskään syksyinen sienestäjä, joka rämpii taimikonhoidon palstalla. Saunapuun kokoista koivua on hoidettu maahan sikin sokin. Ryteikön läpi ponnistelu riipii sekä raajoja että mieltä.

Metsälöiden viljelylaina kasvattaisi lisää puuta ja panisi sitä myyntiin

Suomessa on 376 000 perheomistuksen metsätilaa eli metsälöä. Metsälöksi lasketaan yli kahden hehtaarin metsäpalsta. Metsälön keskikoko on noin 30 hehtaaria; metsälö voi koostua useammastakin palstasta.

Metsälöt kasvavat pääosan metsäteollisuuden puusta. Puun myynti kuitenkin takkuaa. Kolmanneksella metsälöistä ei ole ollut hakkuita 30 vuoteen.

Metsälöt merkitsivät sotien jälkeiselle kansantaloudelle paljon. Valtiovalta kannusti niitä metsänviljelyyn, metsien hoitoon ja puun myyntiin sekä piiskoilla että porkkanoilla.

Metsänhoito uusille urille

Itse kiinnostuin metsänkasvatuksesta joskus 90-luvulla, kun törmäsin kummiin uutisiin. Tuolloin saatettiin tuomita joku oikeudessa metsän hävittämisestä, koska kyseinen metsänomistaja ei ollut suostunut avohakkaamaan metsäänsä. Näitä tapauksia oli runsaasti.

Muinoin 1800 luvulla metsää tosiaan hävitettiin hakkaamalla paikoin hyvinkin ronskisti. Tämän johdosta ensimmäisessä metsälaissa vuodelta 1886 sanottiin: ”Metsämaita älköön aukeaksi hävitettäkö”. Toki tarjottiin lievennystä, jos ryhdytään toimenpiteisiin uudiskasvuston hyväksi.

Avohakkuut korvaava jatkuva kasvatus on biotalouden mahdollisuus

Talousmetsien avohakkuut ja niitä seuraava metsänviljely puhuttavat taas. Luontojärjestöt käynnistivät keväällä aiheesta kansalaisaloitteen. Tavoite on lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja palata metsien alkuperäisiin poimintahakkuisiin. 

Kansalaisaloitteen uskoisi menevän läpi. 69 prosenttia suomalaisista karsastaa avohakkuita. Niistä luopuminen puhuttaa myös yksityisiä metsänkasvattajia.

Talousmetsillä menee mukavasti

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puun kasvua. Lisäkuutioita tarvitaan taas, kun biotalous ketjuttaa lähivuosina tehtaitaan Kemijärveltä Kemiin, Ouluun, Paltamoon ja Kuopioon, jo valmistuneen Äänekosken jatkoksi.

Yhdessä biotuotetehtaiden tuleva lisäpuun tarve on 23,4 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se on lähes kolmannes vuoden 2017 hakkuista. Ne olivat ennätystasolla: 72,4 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Hakkuut lisääntyvät ajan myötä, mutta niin lisääntyy myös puustomme kasvu.  

Avohakkuille on vaihtoehtoja

Ympäristöjärjestöt ovat käynnistäneet kampanjan ”Avohakkuut historiaan”, jonka tarkoituksena on lopettaa avohakkuut valtion omistamissa metsissä. Kampanja on tervetullut keskustelunavaus metsänhoitotapojen merkityksestä. Keskustelua onkin syntynyt runsaasti, ja avohakkuiden puolustajia on löytynyt yllättävän paljon. Kuitenkaan suomalaisista suurin osa ei halua nähdä hakkuuaukeaa omassa tutussa sienimetsässä, mutta metsäteollisuuden tarpeisiin raaka-ainetta halutaan paljon ja helposti.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä