*

Satu Hassin politiikkablogi Ajatuksia ja havaintoja politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Kauppapolitiikka

Kuka pelkää valkoista miestä...

Kuuntelin aamulla edustaja Salolaista, sekä uutisointia pitemmältä ajalta.  Trump on saattanut valtakuntamme paniikkiin.

On vallannut protektionismin pelko.  Pelko siitä, että kansat itseään kaupallisestikin suojelisivat.  Suojelua, jota omiltakin päättäjiltämme toivon.  Monosen monotehdas takaisin maahamme.

 Suomi pärjää viennissä maailman eri suuntausten kanssa kunhan tuotamme tuotteita joita muut haluavat.

 

USA:n valtiolaiva vaarallisella kurssilla

Julkisuudessa on sekä ihmetelty että ihailtu Yhdysvaltain uuden presidentin halki, poikki ja pinoon -otteita. Päivänkohtaisten kohujen taakse on jäänyt pimentoon se, miten vakavasti presidentin toimet uhkaavat maan pidemmän ajan kehitysmahdollisuuksia.

Trump kiipeää kaktukseen

On myönnettävä, että Trumpin ajamat protektionistiset ajatukset ovat aiheuttaneet itsessäni jopa syvällistä pohdintaa. Lieneekö nuo Trumpin ajatukset loppujen lopuksi vain vallanhalun ja valtaanpääsyn välineitä? Ehkäpä. Pohtiessani Trumpin rummuttamaa muutosta ja mahtipontisia lupauksia lähden liikkeelle USA:n elinkeinorakenteesta. Noin 80 % on palveluja, 19% teollisuutta ja 1 % maataloutta. Koko maan liiketoiminnan arvosta vienti lienee 30% kieppeillä ja 70% koostuu sisäisistä markkinoista. Esim. Kiinassa suhteet ovat muistini mukaan 60%/ 40%.

Lähituotanto on trendikästä juuri nyt!

Tämän aamun kauppareissu alkoi ihmetyksellä puolalaisten omenoiden hinnasta? Vaikka kauppapaikka oli Halpa-Halli, 0,29€/kg sai erityisen huomioni hedelmätiskillä. Paljonkohan puolalainen viljelijä mahtaa saada tuottajahintanaan?

Kanadan ja EU:n välinen luottamus vahvistui

Euroopan parlamentti äänesti viime viikolla reilulla enemmistöllä EU:n ja Kanadan välisen vapaakauppasopimuksen (CETA) allekirjoittamisen lykkäämistä vastaan. Äänestystulos on vahva osoitus siitä, että Eurooppa haluaa vauhdittaa jo sovitun edistyksellisen vapaakauppasopimuksen hyväksymistä.

Eri ryhmiä edustaneiden yksittäisten meppien aloite teki jo harmittavaa vahinkoa Euroopan ja Kanadan suhteille, mutta parlamentin äänestystulos vahvistaa onneksi luottamusta maiden välillä. Toivottavaa olisi, ettei vastaavia aloitteita enää tehtäisi.

WTO-terveiset Genevestä – kolme pointtia Euroopan Unionille

Tällä viikolla WTO:n Public Forum tarjosi jälleen kolmessa päivässä läpileikkauksen kauppapolitiikan tämän hetkisistä näkymistä.

Ranskan tehtävä TTIP-kantansa selväksi

TTIP-neuvotteluiden jatko on vaakalaudalla Ranskan kauppaministerin vihjailtua vapaakauppasopimusneuvotteluiden lopettamisella.  TTIP-neuvotteluista ei saa tehdä populistista vaaliasetta, joka halvaannuttaa EU:n kauppapoliittisen päätöksenteon.

Vahvoilla oluilla maakaupan puolesta

Yle uutisoi 19.05.2016, että vahvat oluet tulevat sittenkin kauppoihin vuoden 2017 alussa, kun Keskustan eduskuntaryhmä taipui asiassa. Kaupoissa myytävän oluen prosenttiraja nousee 5,5 prosenttiin nykyisestä 4,7 prosentista.

Alkon monopoli on itsessään asutuskeskuksia suosiva ja maaseutua syrjivä järjestelmä. Uudistus on erittäin tervetullut maakaupan ja yleisestikin maaseudun aseman suhteen.

Kauppatilastot kertovat, että Venäjän kauppa on Suomelle todella epäedullista

Tullin tilastot Suomen ja Venäjän välisestä kaupasta kertovat varsin yllättäviä asioita. Olemme pitkään olettaneet jopa itsestäänselvyytenä, että Venäjän kauppa olisi meidän etujen mukaisesti meille ylijäämäistä, että veisimme Venäjälle enemmän tavaraa kuin toisimme. Näin ei suinkaan ole, päinvastoin. Tällä hetkellä kauppa on meille eniten epätasapainossa juuri Venäjän kanssa, ja miljardien rahavirtojen suunta on Suomesta Venäjälle, ei Venäjältä Suomeen.  

TTIP ON PAHA PAIKKA

Mitä ay-liikkeen on syytä huomioida keskustelussa vapaakauppasopimuksista?

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä