Satu Hassin politiikkablogi Ajatuksia ja havaintoja politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Tulonjako/oikeudenmukaisuus

Jotain juttua suomalaisten varallisuudesta

Demokraatti- lehdessä julkaistiin pari päivää sitten mielenkiintoista tietoa  suomalaisten varallisuudesta.

Suomen  kotitalouksien yhteenlaskettu varallisuus on 340 miljardia euroa.  Se tarkoittaa sitä että jokaisella suomalaisella olisi varallisuutta melkein 65 tuhannen euron edestä. Meniköhän tuo lasku oikein?

Tämä varallisuus ei tietenkään jakaudu tasaisesti, vaan toisilla on enemmän omaisuutta kuin muilla.    

Palkkojen sopeuttaminen on nyt muotia

Kaksi asiaa herkistää arkikansalaista – työ, siitä saatava palkka ja noihin liittyvä oikeudenmukaisuus sekä sopeuttaminen, erityisesti valitsemiemme edustajien sopeuttaminen eduskunnasta tippumisen/ poistumisen jälkeiseen elämän vaiheeseen.

 

Tulonjakoa muutamista Euroopan maista

Käteenjäävät tulot ostovoimakorjattuina ja tulodesiileittäin esitettynä kaikkia kiinnostavina käyrinä. Mitäpä sitä muuta juhannuksen alla tekisikään. Alkuperäiset luvut on johdateltu OECD:n taulukoista, jotka pohjautuvat vuoteen 2015. Suhteutin tulotasot Suomeen, koska 2015 vuoden dollarit eivät kauheasti kerro.

 

Miksi rikkaat imitoivat köyhää?

Ugh! Björn "Nalle" Wahlroos on puhunut. Hän kertoi, että tulevaisuudessa palkkojen on laskeuduttava sellaiselle tasolle, että työ käy kaupaksi. Niin se on aina ollut, rikkailla ei ole koskaan niin paljoa rahaa, että he voisivat maksaa työstä oikeaa palkkaa.

Nallen visio, että perustulo kattaisi toimeentulon rungon ja sitten makkarat leivänpäälle ansaittaisiin puurtamalla rikkaiden eteen pienellä palkalla. Miksi rikkaat eivät mene perustulolle ja nauti elämästään juuri noin kuinka meitä muita neuvovat?

Suomi nousuun pienentämällä tuloeroja

Viime päivinä mediassa on ollut useampia kannanottoja sen puolesta, että tuloerojen kasvattaminen ja tätä kautta työllisyyden nostaminen olisi oikea keino tasapainottaa valtion taloutta. Näitä kannanottoja on kuulunut erityisesti kokoomuksen ja perussuomalaisten suunnalta sekä valtion virkailijoilta lähes yhdellä suulla. Useat perussuomalaiset ovat vaipuneet politiikassansa kauas ensisijaisesta edustamastaan pienituloisesta kansanosasta.

Myönsikö Pia Viitanen avustusta Jyväskylän Talvelle?

Ministeri Viitanen suojelee Jyväskylän Talvea. Odottelemme hänen vierailuaan, jota hänen avustajansa tai sihteerinsä kauan sitten lupaili ja josta olen useita kertoja sen jälkeen kysellyt.

Ministeri myönsi tänään 4,7 meuroa taide- ja kulttuuritapahtumille. Oliko saajissa myös Jyväskylän Talvi? Tiedotteen linkki kun ei avaudu eikä kerro asiaa.

Viisi eri nollatuntisopimusta ja ei euroakaan palkkaa

11.2.2015

Suomessa on tällä hetkellä meillä on kahden kerroksen työmarkkinat.  Meillä on vakituiset työntekijät sekä sitten osa-aikaisena toimivat työntekijät ja vuokratyöntekijät. Vuokratyöntekijät ovat monesti osa-aikaisia, nollasopimuksella, tai määräaikaisissa työsuhteessa olevia henkilöitä. Kuitenkin monet vuokratyöntekijät tahtoisivat vakituista työtä ja sen tuomaa varmuutta omaan elämäänsä ja tulevaisuutensa rakentamiseen. Yhä useampi ei työntekijä tekee vasten omaa tahtoa 0-40h sopimuksella töitä.  

Korruptiotako Suomessa?

Lueskelin tässä päivän uutisantia ja sattumalta osuin myös vanhempiin uutisiin aiheesta  poliittiset virkanimitykset ja korruptio. Muutamia uutisia selaillessa ei voinut kun taas todeta, että  uskomatonta touhua ja tämän porukan pitäisi johtaa valtiomme vuosisadan lamasta.

En halua syyttää missään tapauksessa ketään korruptiosta, mutta haluan nostaa muutaman asian esille ja jokainen voi tykönään puntaroida, onko kyse korruptiosta, vai aivan normaalista toiminnasta.

Pääoman uusjako

Laura Kolbe on haastateltu uuden kirjansa tiimoilta Talouselämään. Talouselämän jutussa tulee erityisesti esiin ajatus, että varakkaat ovat yhä useammin henkisesti laiskoja. He eivät tuo yhteiskuntaan riittävästi panosta. 

Jäin miettimään tuota varakkuusasiaa ja yhteiskunnan kehitystä. Varakas ihminen ei tietenkään halua köyhtyä. Emmekä voi toimia niin, että kansa ottaisi kommunistisia ajatuksia noudattaen omaisuuden heiltä pois. Mutta sen sijaan heitän nyt ihan ajatuksenomaisesti yhden mallin, jolla tulonjakoa saadaan tasattua, ilman että rikkailta viedään mitään pois.

Suomen rikkaat 2.0, päivitettyä tietoa

 

Tiistaina julkistetaan uusi kirjani ”Suomen rikkaat, kuka kukin on”. Siinä olen käynyt läpi Suomen julkiset verotiedot 20 vuoden ajalta. Niiden perusteella johtopäätös on yksiselitteinen: omalla työllä ei rikastu. Rikkaaksi ei tulla ilman – aliverotettuja – pääomatuloja.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä