*

Satu Hassin politiikkablogi Ajatuksia ja havaintoja politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Jos vaihteeksi keskusteltaisiin uskonnottomien avioliitto-oikeudesta...

Avioliitto on monille tärkeä tapahtuma. Itselleni se on juridinen tapahtuma. Joskin melko ajankohtainen, aion siirtyä sellaiseen säätyyn. Juridiikkaan liittyvät edut ovat sen suuntaisia että katson sen olevan järkevää - siitä huolimatta että olenkin nauttinut siitä että on yhä joitain yksittäisiä ihmisiä joita "susiparina" eläminen häiritsee. Ihan heidän vuokseen en kuitenkaan jaksa ihan kaikkea mutkikkuutta. Olen elänyt puolisoni kanssa yhdessä hieman yli 15 vuotta, joten en usko että asia omalla kohdallani muuttaa arkea juuri mitenkään.

Jalkapuuhun vihkijät ja vihityt – vai rakastettaisiinko?

Huomenna keskiviikkona 13.9.2017 pastori Kai Sadinmaa kantaa jalkapuunsa Kallion kirkolta Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin eteen Bulevardi 16:een. Hänen vihkimänsä aviopari aikoo istuutua puolelta päivin seuraksi rangaistuslaitteeseen.

Kirkko ja hlbtiq-seurakuntalaiset

Evankelis-luterilainen kirkko on jo varsin liberaali suhtautumisessaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, vaikkakin julkisessa keskustelussa vanhakantainen homo- ja transfobian kyllästämä dogmaattisuus tuntuukin vielä aika ajoin pyrkivän tunkemaan rumaa  naamaansa näkyvästi esille. 

Valtavirtaistunut liberaali katsantokanta tulee kuitenkin esille paitsi kirkon johtohenkilöiden kannanotoissa, niin myös kirkon virallisissa oppaissa, missä kirkon hbltiq-jäseniä lähestytään kohdennetusti ja "sukupuoliystävällisesti". 

Uskonto tulee takaisin julkiseen tilaan

Islam haastaa Suomessa jo vakiintuneen tavan hahmottaa uskonnon ja julkisen tilan suhdetta. Kun is­laminuskoisten määrä kasvaa muun muassa maahanmuuton vuoksi, joudumme arvioimaan vakiintu­neita käsityksiä uudelleen.

Oma uskonto ja kulttuuri tukevat maahanmuuttajien kotoutumista. Tavoitteena pitäisi olla luoda uskonnosta ja kulttuurista riippumatta kaikille turvallisia julkisia tiloja, joissa kukaan ei koe oloaan uha­tuksi ja joissa ihmiset voivat peilata omaa identiteettiään suhteessa toisiinsa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä