*

Satu Hassin politiikkablogi Ajatuksia ja havaintoja politiikasta

Sähkön hinta

Huipputehojen laskutus on alkanut

Sähkön hinnoittelu on muutoksen kourissa. Vanhan kulutukseen perustuvan laskutuksen rinnalle on tulossa käyttöön huipputehomaksu. Tarkoituksena on, että sähkölaitokset pystyvät alentamaan verkkojen rakentamiskustannuksia.

Mitä sitten asukas voi asialle tehdä? Helpoiten asiaan voi vaikuttaa talous jonka talo rakennetaan vasta tulevaisuudessa. Rakennuksen energiankulutusta voi pienentää mm. eristysratkaisuilla ja "reletekniikalla".

Tämä kaikki sinun tulisi tietää Carunasta

Suomalaisten vyönsolkia alituiseen kiristävä Caruna Networks -konserni on noussut jälleen viime vikkoina otsikoihin, kun toimittajat kiinnostuivat sähkönsiirtoyhtiön edellisen vuoden liikevoitoista.

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna Oy maksoi vuonna 2016 yli 150 miljoonan euron liikevoitoista veroja vain 0,28 prosenttia. Yhtiön oman näkemyksen mukaan liiketoiminta on hyvin kannattavaa, mutta isot rahoituskulut painavat tuloksen kerta toisensa jälkeen tappiolle.

Elämän tarkoitus - sähkölaskun maksaminen?

Tänään klo 14.00 kansanedustajamme kokoontuvat siunaamaan sähkön siirtohinnan korottamisen mahdollisuutta - tällä kertaa korotus on vain 15 %.

Mutta se voi olla sen ylikin. Säännöksessä asetettu hinta voidaan ylittää.

Perusteina käytetään seuraavia blaa-blaa perusteita. Ikäänkuin kansalaiset olisivat ääliöitä.

Mistä Suomelle uusiutuvaa energiaa

Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT on tehnyt teknisen mallinnuksen siitä, miten uusiutuvalla energialla saataisiin hoidettua energian tarpeemme 2050.

 

Hallituksen järjetön yritystukipolitiikka jatkuu

Muistatteko, miten Keskusta uhosi ennen vaaleja vähentävänsä yritystukien määrää? Nyt hallitus aikoo keskustalaisen ministeri Rehnin johdolla ottaa käyttöön uuden yritystuen: paljon sähköä käyttävälle teollisuudelle halutaan kompensoida päästökaupasta aiheutuvia kustannuksia. Tuki kohdentuisi pääosin metsä- ja metalliteollisuuteen.

Tuulivoimaa on haluttu

Kuluneen elokuun aikana tiedotusvälineissä on hyökätty voimakkaasti tuulivoimaa vastaan. Kritiikki on koskenut ennen kaikkea nykyistä takuuhintajärjestelmää, mutta samalla laajemminkin tuulivoimaa. Tuulivoima tulee kritiikin mukaan kalliiksi ja sotkee sähkömarkkinat. Kritiikki on suurelta osin perusteetonta.

Miksi Saksan tehtaat pyörivät, mutta Suomen eivät?

Tuossa tuli mieleen, tutkailtuani sähkön hintatilastoja, että Suomessahan teollisuuden pitäisi olla äärimmäisen kannattavaa ja Saksassa taas ei. Näin ainakin jos tehtaan pyörittäminen vaatii paljon sähköä, työvoimakustannuksissa eroa ei paljoa ole. Yhtenä esimerkkinä suomalaisesta tehtaasta eteen tuli Tornion terästehdas.

Maailmanpankin varakuvernööri Pekka Haavisto ja Caruna-kauppa

Kokoomuksen puisto-osaston liitännäisjäsen ja ylioppilaspohjalta omien sanojensa mukaan "usean kansainvälisen instituution vierailevaksi luennoitsijaksi, professoriksi ja jopa Maailmanpankin varakuvernööriksi" edennyt Pekka Haavisto esitteli Caruna-kaupan 2013 hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Maailmanpankin varakuvernööri perusteli sitä sillä, että "Fortumin sähkön jakeluverkolla ei ole strategista merkitystä ja sen vuoksi se voidaan myydä".

Caruna ja muut - valtio yrityskauppoja tekemässä

Kun hallitus päättää myydä, kannattaa pelätä pahinta. Varsinkin Kokoomuksen johdolla on myyty veronmaksajien omistamia yrityksiä alihintaan tai vähintään yksityisen oligopolin luomalla. Lopussa tarkemmin Carunasta ja sähkönsiirrosta.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä