*

Satu Hassin politiikkablogi Ajatuksia ja havaintoja politiikasta

Kunnallisvaalit 2017

Vaalityötä persuille

Tänään äänestetään taas väkeä kunnanvaltuustoihin.  Mistähän äänestäjät siinä oikeasti päättävät, tai luulevat päättävänsä?  

Varmasti äänestäjät päättävät ainakin siitä mitä puolueita ja valtuutettuja on niistä asioista päättämässä joista seuraavalla valtuustokaudella päätetään.

Äänestämällä voi vaikuttaa – Helsingin suunta linjataan vaaleissa

Yksi takuuvarma keskustelunaihe vaalien alla ja välittömästi sen jälkeen on äänestysprosentti. Tällä kertaa ennakkoon kävi äänestämässä 26,3 prosenttia äänioikeutetuista. Se on vähän enemmän kuin edellisissä kunnallisvaaleissa.

Kuluneella vuosituhannella äänestysprosentti kunnallisvaaleissa on vaihdellut 58,6 ja 61,2 prosentin välillä, kun vielä 1990-luvun alussa päästiin päälle 70 prosentin lukuihin. Poliittisen päätöksenteon näkökulmasta tarkasteltuna korkeamman äänestysaktiivisuuden tulkitaan antavan vahvemman mandaatin valituille luottamushenkilöille.

Vaaliteltat kasaan ja tositoimiin

Tai ei ihan vielä, mutta viimeistään sunnuntaina 9.4. mämmin nauttimisen, virpomisen ja äänestämisen jälkeen.  Sunnuntai-iltana juhlitaan myös vaalivoittoa. Tai vaikkei voittoa tulisikaan,  niin juhlitaan silti. Minulla, ensi kertaa mukana olleella, päälimmäinen tunne on varmasti ilonsekainen haikeus, kävi vaaleissa miten kävi, oli oma äänisaalis sitten 300, 30 tai 3 ääntä.

Kunnalisvaalit tulee, Uusi Suomi vaikuttaa

Kunnallisvaalien lähestyessä kiinnosti taas miten Uuden Suomen toimituksen poiminnat jakautuvat puolueiden välillä. Moni täällä aktiivisesti vieraileva kertoo minulle usein, että poiminnoilla ei ole suurta merkitystä. Itse kuitenkin väitän Almamedian tuoneen merkittävän lisääntyneen näkyvyyden poimittujen karusellin pyöriessä sekä Iltalehdessä sekä Talouselämässä 

Katselin jälleen 50 viimeisintä poimintaa aikaväliltä 22.3. - 3.4.2017, joiden kirjoittajista poliitisen kantansa ilmoitti 37. 13 ei sitä kerro tai sitä ei ole. Poimitut blogit jakautuivat seuraavasti:

Viisi keinoa alentaa asumisen hintaa

Helsingissä asuminen on aivan liian kallista.

Korkeat vuokrat haittaavat Helsinkiä ja helsinkiläisiä monilla tavoin. Mitä enemmän käytämme rahaa asumiseen, sitä vähemmän voimme käyttää esimerkiksi palveluita. Vuokranmaksu menee ravintola- tai hierojakäynnin edelle. Tämä vie kaupungista työpaikkoja ja verotuloja.

Kunnallisvaalien tulosveikkaus - kokeile itse!

Kunnallisvaaleihin on nyt aikaa tasan viikko. Tuloksilla on jo lähdetty laajalti spekuloimaan, joten laitan omankin lusikkani soppaan.

Kolme suurinta puoluetta tulevat käytännössä varmuudella olemaan SDP, Kokoomus ja Keskusta, mutta keskinäinen järjestys on täysin auki. Siksi tilanne onkin niin mielenkiintoinen.

Ei lukukausimaksuille - panostetaan koulutukseen

Koulutus on suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivi. Koulutus on keino edistää keksintöjä, luovuutta, tiedettä ja hyvinvointia. Olen osallistunut työurallani moniin kansainvälisiin kokouksiin, ja tavannut ihmisiä ympäri maailman. Lähes kaikkialla on ihailtu suomalaista koulutusjärjestelmää - etenkin sen maksuttomuutta.

Arvon mekin, syntysuomalaiset, ansaitsemme

Suomen kansalaisena ja äänestäjänä haluan keskustella tunnustamistani arvoista, jotka kohdaltani tässä iässä ja tässä ajassa arvotan seuraavasti.

Kadut puhtaiksi hiekasta ja pölystä

Jälleen on käsillä se aika, jolloin helsinkiläiset saavat todistaa joka keväistä ongelmaa, nimeltä katupöly. Siinä missä talvi yllättää autoilijat vuodesta toiseen, näyttää katupöly yllättävän kaupungin joka kerta uudelleen.

Katupöly aiheuttaa haittaa lähes jokaiselle kadulla liikkujalle, eikä kysymyksessä ole pelkästään kosmeettinen ongelma. Aivan erityisesti katupöly koettelee astmaatikkoja ja muita, joilla on hengitystiesairauksia. Kuivalle tielle pitkäksi aikaa jäävät hiekat muodostavat puolestaan turvallisuusriskin kävelijöille ja pyöräilijöille.

Helsinki turvallisemmaksi

Viiden vuoden aikana Helsingissä lopetettiin yli sata poliisin virkaa. Nämä virat on palautettava ja täytettävä välittömästi. Tavallisten helsinkiläisten pitää saada kulkea kaupungilla rauhassa, pelkäämättä, yölläkin!

Turvallisuus on toki paljon muutakin, kuten esimerkiksi katujen hyvä kunto ja valaistus. Katujen kunnostukseen on panostettava enemmän ja sammuneet katuvalot on vaihdettava uusiin nykyistä nopeammin. Soratiet ja kuopat roudan jäljiltä on lanattava kuntoon ja päällystettävä mahdollisemman pian.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä