Satu Hassin politiikkablogi Ajatuksia ja havaintoja politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansallissosialismi

AfD – kulkeeko Saksa kohti Neljättä Valtakuntaa?

Baijeri on Saksan sydän – niin aitosaksalaisuutena (mitä se on?), konservatiivisina vanhoillisajattelijoina kuin BMW' n kotimaakuntana (Bayerischen Motoren Werke AG).

Nyt 'Saksa saksalaisille' ja laatumedian vähättelevällä populistipuoluenimikkeellä varustettu AfD voitti, tosin vain ~11 prosentin kannatuksena. Perinnepuolueet saivat pahasti siipeensä ja kansa oli näin sanonut sanasensa, ja tämä täytyy nyt huomioida.

 

Erillishakaristi

Minkälaisen kuvan oheiset sotilaat marssimassa hakaristilipun alla tahtomattaankin välittävät Suomen ulkopuolelle, jossa ei tunneta Suomen ilmavoimien historiallista selitystä hakaristin käytölle?

Eletäänkö Unkarissa nyt vuotta 1933?

Fidesz saanee 2/3 -määräenemmistön Unkarin parlamenttiin. Ehkä 49%:n ääniosuudella. Se pärjäsi näissä vaaleissa siis aavistuksen verran paremmin kuin NSDAP Saksan vaaleissa vuonna 1933.

Viktor Orban voi nyt käytännössä säätää minkälaisen asetuksen tahansa perustuslain rajoittamatta. Erillistä valtalakia ei edes tarvita. Mutta siltä varalta, että Unkarissa vielä joskus järjestetään parlamenttivaalit ja Fideszin kannatus putoaa samalle tasolle kuin Saksan natsien vuosina 1932–33, kannattaa muistaa, miten Hitleristä tuli diktaattori:

Islamismiin loikanneita venäläisiä natseja

Äärioikeisto luulee olevansa islamismin vastavoima. Ainakin entisen Neuvostoliiton alueella islamismi on äärioikeistolle lähinnä esikuva, potentiaalinen yhteistyötaho länsimaista ”rappiokulttuuria” vastaan, ja liike johon saatetaan kääntyä, jos natsismi ei tunnu riittävän radikaalilta.

Germania – Suur-Saksa, entä trumppistinen The Great America?

( - ja meidän aikanaan olleet Suur-Suomi haaveet Saksan kolmannen valtakunnan aseveljenä Jatkosodan valmisteluissa – osana suurta Barbarossaa |*)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumppia on vertailu Saksan diktaattoriin Adolf Hitleriin |** – verrannossa kaikuu menettelytapa hallinnossa, toivottavasti ei käskyjen annossa sinne hyytävimpään suuntaan.

Natsien valtaannousun mahdottomuus Suomessa

Aivan jok'ikistä kansalaista ei ole valitettavasti siunattu suhteellisuudentajulla edes kotivaroiksi, sillä jokusen kymmenen uusnatsin katumarssin – joka saavutti lähinnä paheksuntaa kaikilla sektoreilla –, suunpieksännän internetissä, tarrojen liimailun lyhtypylväisiin sun muun piipertämisen nähdään kaikkein vainoharhaisimmissa mielissä edustavan 1:1-suhteessa samaa kehitystä, joka johti NSDAP:n valtaannousuun Natsi-Saksassa.

Tosiasiassa maassa, jossa ...

Ei vähätellä horinoita

Loppuvuodesta 1918 Hässleholmissa, Skoonessa vietti aikaansa katkeroitunut mies. Hän oli kenraali Erich Ludendorff, maanpakolainen, keisarillisen Saksan vahva mies ensimmäisen maailmansodan aikana. Ruotsiin hän oli paennut ystävänsä luo valeasussa ja väärennetyllä passilla kotimaansa kuohuntaa.

Mitä eroa on sosialismilla ja sosialismilla?

Viime aikoina erilaiset sosialistiset ryhmittymät ovat olleet kovasti tukkanuottasilla ja varsinkin poliittinen vasemmisto on tehnyt kovasti pesäeroa sisaraatteeseensa yrittämällä vyöryttää tämän nationalismilla ja patriotismilla kuorrutetun vasemmistoaatteen, jota myös kansallissosialismiksi kutsutaan, aikaansaannokset jopa meidän arvo- ja markkinaliberaalien niskoille.

Tosiasia kuitenkin on se, että kansallissosialismikin on sosialismia, eikä se edusta yksilönvapauksia ja -vastuuta, kuten liberalismi eli vapausaate edustaa.

Rajat kiinni. Peli poikki. Entä sitten?

Katsoin tänään "Peli poikki" -tapahtuman Ylen Areenasta suorana lähetyksenä. Minua miellytti se, että paikalle oli saapunut ilmeisesti jopa tuhansissa laskettava määrä marssijoita. Itse en osallistunut mielenilmaukseen, koska asun kaukana eikä autossa ollut tarpeeksi bensaa...

Kävin tapahtuman striimin aikana keskustelua myös Areenan sivuilla, ja eräs yksilö ihmetteli, miksi vastamielenosoittajia ei lainkaan haastatella.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä