*

Satu Hassin politiikkablogi Ajatuksia ja havaintoja politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Autoilu

Lainopillinen arvio henkilön kuljettamisesta auton tavaratilassa

Tänään on uutisoitu Timo Soinin (sin) valtiosihteerin Samuli Virtasen poistuneen kesäkuussa pääministeri Sipilän (kesk) virka-asunnolta Kesärannasta henkilöauton tavaratilassa. Uutisointi lähti liikkeelle kansanedustaja Tiina Elovaaran blogikirjoituksesta, jossa hän myöntää Virtasen käyneen perussuomalaisten puoluekokousviikonloppuna Kesärannassa. Lisäksi Elovaara toteaa että "Peräkontissa saa matkustaa, jos katsoo sen parhaaksi vaihtoehdoksi tilanteen huomioon ottaen".

Bensan hinta ylös ?

Saksassa on Vihreän liikkeen edustaja tullut ulos sähköautostaan ja täräyttänyt, että ainut keino pakottaa autoteollisuus kehittämään ympäristöystävällisempiä autoja on nostaa polttoaineen hinta 6 - 7 Euron litrahintaan.

 

Anton Hofreiter on Saksan liittopäivien liikenteen, rakentamisen ja kaupunkisuunnittelun lautakunnan puheenjohtaja, joten tätä ehdotusta ei voi heittää vitsinä lähimpään roskikseen.

 

Mikä olisi sinun kipurajasi, toive tai joku muu hallusinaatio tulevaisuuden liikenteeseen ?

 

Kiitos

Hämis

 

Diesel-hysterian lietsominen on vastuutonta

Hätiköivien päättäjiemme ja heidän toimiaan klikkiotsikkomaisesti raportoiva media on aikaansaanut ennennäkemättömän tilanteen, joka uhkaa monen suomalaisen taloutta: dieselkäyttöisten autojen arvon potentiaalisen romahtamisen. Niin tärkeää kuin ilmastonmuutosta onkin torjua, on dieseleitten noitavaino täysin kohtuutonta. Tosiasiahan on että dieselmoottorin hiilidioksidipäästöt ovat huomattavasti bensiinimoottoria pienemmät, ja juuri hiilidioksidipäästöt kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Tämän lisäksi diesel on taloudellisempi, antaa paremman väännön ja siinä on parempi hyötysuhde.

Puhtaampaa liikennettä, nyt, huomenna ja tulevaisuudessa.

Henkilökohtaisesti olen hyvin turhautunut jatkuvaan jumppaan siitä, onko autoilun tulevaisuus sähkössä vai kaasussa, vai kenties jossain muussa, kuten vedyssä (kaasua sekin, tosin polttokennotekniikalla todennäköisimmin).

Koko kysymyksen asettelu on melko turhaa, kun asian laittaa aikaperspektiiviin ja katselee kokonaisuutta. Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Yhtä lailla kysymyksenasettelulla ei ole mitään merkitystä, jos ja kun tarkasteltavaksi laittaa tavoitteet ("mitkä tavoitteet ja kenen tavoitteet?" on tietysti vielä oma kysymyksensä).

Ympäristöystävällisempää autoilua

Monesti parhaat keksinnöt ovat yksinkertaisia. Viime aikoina on ollut paljon keskustelua Suomea sitovista ympäristötavoitteista ja pöhinää siitä, miten Suomi voi mitenkään saavuttaa tieliikenteen osalta asetetut, melko kovat tavoitteet. Valitettavan paljon on yleistä tietämättömyyttä, ja enimmäkseen esitetyt keinot ovat mitä eriskummallisimpia, kaikkine pohdintoineen erilaisista tukihimmeleistä.

Sähköautojen tulo voi yllättää

Liikenne tuottaa noin viidenneksen Suomen kasvihuonekaasuista.

Sipilän hallituksen tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Suurin osa päästöistä syntyy maanteillä, joten ympäristöystävällisten ajoneuvojen yleistyminen on keskeistä. Tärkeää on myös parantaa liikenteen energiatehokkuutta sekä kehittää joukkoliikennettä ja uudenlaisia liikkumispalveluja.

Sähköautot ovat sekä vähäpäästöisiä että energiatehokkaita.

Kaupunkirakenteen tiivistäminen ja varallisuuserot

Helsingissä on tällä vuosikymmenellä tapahtunut suurin kaupunkisuunnittelun paradigmamuutos sitten 50-luvun. Enää ei pyritä uusien lähiöiden rakentamiseen, vaan kaupunkirakenteen tiivistämiseen. Muutoksen keskiössä on ollut Lisää kaupunkia Helsinkiin-facebookryhmä, jonka perustaja Mikko Särelä teki yhteenvedon kehityksestä viime marraskuussa.

Autojätti Volvon jytky

Autojätti Volvon ilmoitus luopua polttomoottorilla kulkevien autojen valmistuksesta ja valmistaa kaikki uudet mallit sähkökäyttöisiksi ei yllättänyt pelkästään markkinoita, vaan se on varmasti jonkinlainen "shokkiuutinen" valtioille, jotka ovat perinteisesti vaurastuneet mustan kullan myynnistä eli öljykaupasta.

Suojatie, auto ja pyörä

Huomaavaisten ja välipitämättömien autoilijoiden määrä on kasvanut. Sama pätee myös pyöräilijöihin.

Kevään aikana minulle on kolmesti käynyt näin: olen lähtenyt ylittämään polkupyörän jatkeena olevaa suojatietä pyörällä, kun suojatien eteen on ystävällisesti pysähtynyt huomaavainen autoilija. Mutta sitten auton takaa on sujahtanut välinpitämätön autoilija. Aika läheltä on liipannut. Se vie vähäksi aikaa apeaksi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä