Satu Hassin politiikkablogi Ajatuksia ja havaintoja politiikasta

Arki 4.3: Tulorajat kunnan vuokra-asunnoista on poistettava.

Helsingillä ei ole varaa sulkea silmiään alueiden eriytymiseltä

Helmikuussa Tukholman Rinkebyssä nähtiin poikkeuksellisen suuri mellakka, jossa autoja poltettiin ja poliisi joutui käyttämään asetta. Malmössä puolestaan on viime vuosina ollut useita vakavia tapauksia, joihin on liittynyt muun muassa käsikranaattien käyttöä. Voisiko tällaisia tapauksia sattua tulevaisuudessa Helsingissäkin? 

Totuus kuuluu lasten ja eläkkeelle jäävien suusta

Maaliskuun lopussa eläkkeelle jäävä Tilastokeskuksen Ilkka Lehtinen arvioi maanantaiaamuna, että joidenkin asuntorahastojen markkinoinnissa on pyramidihuijauksen piirteitä (Yle 20.3.2017)

 

Finanssivalvonta on tapansa mukaan hampaaton:

"Hovi korostaa sijoittajan omaa vastuuta sijoituksestaan, koska asuntorahastot eivät anna tuottolupauksia vaan kertovat tuotto-odotuksensa."

ja piiloutuu kolmannen osapuolen selän taakse:

Kela on väärässä, asumistuki on moolokin kita

Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen kirjottaa asumistuen vaikutuksesta vuokriin (http://blogi.kansanelakelaitos.fi, 13.3.2017) - hänen mielestään asumisen tuet eivät ole syynä vuokrien nousuun.

Honkanen osoittaa kirjoituksessaan, kuinka opiskelijoiden vuokrat ovat merkittävästi nousseet välillä 2011-2017, vaikka opintotuen asumislisä ei ole juurikaan noussut.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä