Satu Hassin euroblogi Väläyksiä Europarlamentin arjesta

Saksa nopeuttaa ydinvoiman alasajoa – entä Suomi?

Suomalainen energiakeskustelu on kuin eri planeetalta. Minä väitän, että se on henkinen jäänne kylmän sodan aikakaudelta.

 

Kymmenkunta vuotta sitten Saksa sosialidemokraattien ja vihreiden punavihreä hallitus päätti aikataulusta, jolla ydinvoima ajetaan alas. Ydinvoimalobbarit ovat tehneet kaikkensa saadakseen tämän päätöksen nurin. Viime syksynä Angela Merkelin oikeistokoalitio päätti pidentää ydinvoiman armonaikaa.

 

Mutta Fukushiman jälkeen Merkelin hallitus teki täyskäännöksen, sulki saman tien seitsemän vanhinta ydinvoimalaa. Tänään tehtiin odotettu päätös nopeuttaa ydinvoimaloiden alasajoa.

 

Saksan kansalaismielipide on koko ajan ollut ydinvoimaa vastaan. Sähköä tuottavat aurinkopaneelit talojen katoilla ja tuulivoimalat ovat osa saksalaista maisemaa. Uusiutuva energia työllistää yli 300 000 saksalaista.

 

Fukushima oli ydinvoiman uskottavuudelle kovempi isku kuin Tshernobyl, koska Japani on kehittyneen tekniikan maa, toisin kuin Neuvostoliitto. Mutta itse asiassa ydinvoima kääntyi alamäkeen jo ennen Fukushimaa. Sen osoittaa esimerkiksi Worldwatch-instituutin tuore World Nuclear Industry Status-raportti.

 

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähköntuotantotehon lisäys maailmassa on jo 15 vuoden ajan ollut suurempi kuin ydinvoiman lisäys. Viime vuonna saavutettiin uusi virstanpylväs, kun tuulivoiman, biomassa- ja aurinkoenergian sekä jätteistä tuotettavan sähkön yhteenlaskettu kapasiteetti maailmassa kohosi 381 gigawattiin ja ylitti ydinvoiman, jota ennen Fukushimaa oli 375 GW.

 

Huhtikuussa 2011 maailmassa toimi seitsemän ydinreaktoria vähemmän kuin 2002.

Ydinreaktorit vanhenevat, uudet eivät ehdi niitä korvata. Saksassa on suljettu yli 30 vuoden ikäiset reaktorit. Vaikka maailmassa nyt toimivien reaktorien keskimääräiseksi käyttöiäksi tulisi 40 vuotta, uusia pitäisi vuoteen 2015 käynnistää joka kolmas kuukausi, jotta uudet ydinvoimalat korvaisivat käytöstä poistuvat, ja ensi vuosikymmenellä tahdin pitäisi kiihtyä yli yhteen kuukaudessa.

Fukushima tulee kiristämään turvamääräyksiä ja se nostaa ydinsähkön hintaa. Vihreän energian markkinoiden kasvaessa sen hinta laskee.

 YK:n ilmastopaneeli IPCC julkaisi tänä keväänä raportin, jonka mukaan vuonna 2050 uusiutuvalla energialla voidaan tuottaa 80 prosenttia koko maailman energiasta, siis kaikesta energiasta, ei siis pelkästä sähköstä.

Jopa Lähi-idän öljyvaltioissa ollaan suuntaamassa katse aurinkoenergiaan, jonka hinta on muutamassa vuodessa pudonnut puoleen.

Luulisi, että kehityksen suunnan näkee sokea Reettakin. Mutta Suomi on kuin veitsellä leikattu irti siitä Euroopasta ja maailmasta, joka on suuntautumassa vihreään energiaan.

Minä väitän, että tämä Suomen eriseuraisuus juontaa juurensa kylmän sodan aikakaudesta. Silloin uskottiin suuriin yksittäisiin ratkaisuihin, vähän kaikessa. Viidesosa ulkomaankaupasta sovittiin Kekkosen ja neuvostojohdon välisissä neuvotteluissa.

Samat energiavaltaiset suurfirmat, jotka kylmän sodan aikaan olivat melkein Suomen koko elinkeinoelämä, sanelevat vieläkin tahdin ja varsinkin energiakannanotot Elinkeinoelämän keskusliitossa. Vanhempi poliitikkopolvi ajattelee vanhasta muistista, että nämä firmat ovat sama asia kuin koko Suomen bisnesmaailma.

Sodanjälkeiset vuosikymmenet kansa kasvatettiin uskomaan, että on vain yksi vaihtoehto ja se on melkein aina ollut jotakin, mitä ihmiset eivät varsinaisesti haluaisi.

Mielipidetiedustelujen mukaan suomalaisten valtaenemmistö haluaa suunnata energiainvestoinnit vihreisiin ratkaisuihin, energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan.

Nyt kun politiikka on palannut politiikkaan, toivon suomalaisten, myös poliitikkojen, havahtuvan huomaamaan, että se mitä ihmisten enemmistö haluaa, on oikeasti mahdollista. Muu maailma on sen osoittanut, viimeksi Saksa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän gagarin kuva

Suomen tulisi ehdottomasti tehdä nopeita päätöksiä lisäydinvoimaloiden rakentamisesta viimeeksi päätettyjen kahden lisäksi, kun Saksakin ajaa alas energiatuotantoaan. Se vaikuttaa negatiivisesti koko EU:n energiabalanssiin ja Euroopan muutoinkin kyseenalaiseen talouskehitykseen maailmanlajuisessa kilpailussa tulevina vuosikymmeninä.

Oneksi on olemassa rohkaisevia referenssejä vastaavasta vouhotuksesta ja sen laantumisesta. Ruotsissa tehtiin 80-luvun alussa päätös ydinvoimaloiden alasajosta muistaakseni viidessätoista vuodessa. Se päätös kumottiin 90-luvulla kaikessa hiljaisuudessa ja ainoastaan Barsebäckin vanha reaktori on suljettu 2000-luvulla. Tänä päivänä Ruotsi tuottaa noin kaksi kertaa enemmän ydinvoimaa kuin Suomi. Sitä se on se pragmaattisuus, kun asioista pitää päättää aikuisen oikeasti eikä hippikommuuneissa viherpiiperrystunnevaltaisesti.

Käyttäjän SirHenriRisti kuva

Tervehdys,

tässä on kerätty tietoa ydinvoimasta mm. kuinka niistä vuotaa jatkuvasti plutoniumia:

http://sirhenriristi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64948-koska-tama-hulluus-l...

- Kiltamestari

Käyttäjän Matias kuva

Ehdottomasti hyvä uutinen tuo saksan ydinvoimaloiden alasajo. He eivät millään tule saamaan tarpeeksi sähköä töpselistä, sillä siellä ei sitä ilman ydinvoimaloita ole. Ehdimme hyvin rakentamaan 5-13 uutta ydinvoimalaa tuossa ajassa jos olemme nopeita ja kääriä mukavat voitot myymällä lapin polttajille kallista sähköä!

Käyttäjän nuun kuva

Suomi on junttura, aina jälkijunassa.

Ei ydinvoimaa kannata rakentaa, koska ihmiset boikotoivat, eivät halua ostaa sitä. Turhia investointeja.

Ydinvoiman rakentaminen ei pitäisi olla maakohtaisesti päätettävissä, koska onnettomuuden sattuessa radioaktiivisuus ei kysele rajoja, se menee sinne minne tuuli vie ja vesi virtaa.

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Tekevätkö saksalaiset tässä vain välttämättömyydestä hyveen? Viime kädessä ydinvoiman alasajosta hyötyy Saksan uusiutuvia energiatuotantomuotoja kehittävä teollisuus, johon valtio on pumpannut valtavat summat rahaa. Kohta siitä on tullut heille jättimäinen globaali vientituote, merkitykseltään autoteollisuuden luokkaa?

Lopulta saksalainen rikastuu, mutta jos Suomi lähtee samaan leikkiin ilman vahvaa teollisuuspolitiikkaa, se joutuu ojasta allikkoon.

Myös hiilidioksidin talteenotto ja maahan hautaamisen kehittäminen saa päätöksestä uutta potkua. Siinäkin saksalaiset ovat kuinka ollakaan kärkiporukkaa. Eli hiilivoima ei ole jatkossa ollenkaan niin syntistä kuin nykyisin.

Käyttäjän ristoi kuva

Monestakin syystä ei ole selvää, että Suomen kannattaisi lähteä kilpailemaan Saksan kanssa samoilla tuotteilla perässähiihtäjänä. Kännykänvalmistuksessa Suomi ja Nokia hakkasi niukasti Saksan ja Siemensin, mutta tässä Suomelle pääsi syntymään etulyöntiasema. Energiasektorilla ei sellaista etulyöntiä taida olla näköpiirissä? Tässä suhteessa roima satsaus nyt ydinvoimaan saattaisikin olla Suomen etu. Jos Saksa joutuu tekemään ruotsit ydinvoiman vähentämisen kanssa, niin meillä on asiat hyvin. Perässähiihtäjänä meillä on joko heikosti tai erittäin heikosti asiat.

Mitä sitten tuohon CO2:n pumppaamiseen maaperään tulee, niin se voi johtaa ympäristökatastrofiin ihmisasutuksen lähistöllä. Viittaan tiedetoimittaja Tanskasen antamiin tietoihin. Kaasujen johtamista öljykenttiin käytetään mm. Norjassa, mutta siellä sentään merialueella, jolloin meri laimentaa mahdolliset ulosvirtaavat haitta-aineet. Hyötyhän tässä on siis siinä, että öljyn tuotanto kenttää kohti lisääntyy. Ja Saksan tämän hetken energiatuotantohan on fossiilista luokkaa 70%, jonka osuuden vähentämisestä nyt ei kait puhuttukaan, mutta saattaa todellakin "ratketa" tuolla vielä epävarmalla hautaamisella.

Käyttäjän Jalis kuva

Ei kun Saksassa ajatellaan yleisesti olevan moraalisesti väärin käyttää ydinvoimaa. Siinä ei ole mitään järkeä.

Yritysten tulee ottaa huomioon sijoittajien toive, joka on NYKYMAAILMASSA (hei, Suomi, herätys!) ydinvoiman ja epäekologisuuden vastainen!

Nykymaailmassa ei-vihreästi ajattelevat yritykset eivät pärjää. Sikailu on vanhan maailman juttu, joka kuuluu totalitaarisin äijä-valtioihin. Mies menneisyydestä ja hänen ydinvoimansa...

Kysy vaikka saksalaisilta! Minulla on saksalainen it-alan konsultti-nero ystävänä - ja hän tietää kansainvälisen kaupan tuulet ja meiningin. Hän sanoi, että ydivnvoima ei ole viisas ratkaisu. On opiskellut myös teoreettista fysiikkaa 8 v. (pääsi Kölnin yliopistoon parhain arvosanoin - ja proffansa 'lainasi' häneltä ajatuksia väikkäriinsä... ei mikään tyhmä jätkä, eikä macho...) "Ydinvoima ei ole kuin moottori, vaan tuhoisa voima."

Käyttäjän ristoi kuva

"31.5.2011 19:47 Kaisa Jalis
0 pistettä

Ei kun Saksassa ajatellaan yleisesti olevan moraalisesti väärin käyttää ydinvoimaa. Siinä ei ole mitään järkeä. "

Kyse onkin siis vihreästä pseudouskonnosta? Oikeaan Jumalaan uskovalle U on ihan samalla tavalla Luojan luoma aine kuin C ja O. Kaikki hyödyntäminen vaatii moraalin lisäksi järkeä.

"Viime vuonna saavutettiin uusi virstanpylväs, kun tuulivoiman, biomassa- ja aurinkoenergian sekä jätteistä tuotettavan sähkön yhteenlaskettu kapasiteetti maailmassa kohosi 381 gigawattiin ja ylitti ydinvoiman, jota ennen Fukushimaa oli 375 GW."

Satu Hassi jättää tarkoituksella kertomatta, että kyseessä on nimellinen kapasiteetti. Sähköä tuotetaan käyttöasteen mukaan.

Ydinvoimalla se on noin 90%. Tuulivoimalla 20-40%. Aurinkovoimalla noin 20%.

Vuonna 2008 maailman sähköstä tuotettiin ydinvoimalla 13%. Uusiutuvilla (poislukien vesivoima) alle 3%.

Käyttäjän markok kuva

Ei ihan. Tuulella ja aurinkovoimalla sähköntuotto on olosuhderiippuvainen, eli käyttöasteesta puhuminen on niiden suhteen vähän hassua, sillä vaikka sähköntuotto näissä olisikin päällä vaihtelee se tuulen tai valoisuuden mukaan (karkeasti ottaen, noissa on enemmän muuttujia mutta en jaksa pitää luentoa asiasta).

Onhan niitä tietysti.

Mutta karkeasti ottaen 20-40% tuulivoimalle ja 20% aurinkovoimalle ovat oikeat prosentit määrittelemään niiden mahdollistama sähköntuotto, kun puhutaan nimelliskapasiteetista.

Käyttäjän markok kuva

Nuo nimelliskapasiteetit eivät vain ole oikein verrattavissa. Sen takia nämä energiakeskustelut usein puuroutuvat kun yksi puhuu omenista, toinen päärynöistä ja kolmas appelsiineista.

Perusongelma on siinä, että ns. polttoaineettomat energiantuotantotavat toimivat kokolailla eri tavoin kuin vaikkapa ydinvoima. Ainoat aidosti verrattavissa olevat suureet tässä tapauksessa ovat oikeastaan energian hinta, energian toteutunut tuotanto sekä toteutunut energian hetkellistuotanto (jota voidaan verrata toteutuneen energiankäytön käppyrään). Ja miltei aina kaikkein tärkein, eli energian hetkellistuotanto unohdetaan ja puhutaan nimellistehoista yms...

Käyttäjän ylepola kuva

"se mitä ihmisten enemmistö haluaa, on oikeasti mahdollista. Muu maailma on sen osoittanut, viimeksi Saksa"

Niin, siellä "muussa maailmassa" ei olekaan tällä hetkellä rakenteilla kuin yhteensä 63 uutta ydinvoimalaa. Ranska, Yhdysvallat, Bulgaria, Venäjä, Kiina... Jotenkin tulee mieleen, että purettavaksi niitä tuskin parhaillaan rakennetaan. Älä anna disinformaatiota. Ota ennemmin mallia tuosta Kivelän Blogista, joka ei perustu tunteisiin eikä olemattomiin "faktoihin".

Kysymykseen entä Suomi? Suomen kannattaisi rakentaa 6-8 ydinvoimalaa lisää, niin saksalaiset maksaisivat meidän verot sähkönä vuonna 2022.

Käyttäjän ristonurkkala kuva

Mikä on ydinvoiman vaihtoehto ? tuulienergia, vai mistäs poljetaan sähköt suomen teollisuudelle ?

Hiilen käyttö siis lisäntyy ja sehän on hyvä asia?

Kehittyvät maat nauravat kun EU leikkii partiopoikaa ilmastokysymyksissä ja tuohaa teollisuutensa.

Tästä kiittävät varsinkin Kiina, Venäjä, Brasilia ja Intia.

Ja sademetsät hakataan jotta saadaan palmuöljyä jota sitten myydään EU:lle.

Lisää ydinvoimaan Suomeen.

Saharan aurinkoenergia on yksi kehitysmahdollisuus ydinvoiman korvaajana. Siirtohävikit on jo pitkälti ratkaistu. Tänne panisin roponi.

Käyttäjän ristonurkkala kuva

Heikki ymmärtääkseni saksalaiset käyttävät jo kyseistä tekniikkaa nopeiten, toki olen sitä mieltä aurinkokennoja kannattaisi kehittää suomessa sillä täällä ei aurinkopaista, niin saisimme mahdollisimman tehokkaat kennot myytyä ulkomaille.
(toki kylmyys ja lämpötiloilla on sitten omat vaikutuksensa..)

Käyttäjän e7hlindf kuva

Katsohan nyt uudestaan ulos, että paistaako aurinko. Tampereella ainakin on hieno aurinkoinen päivä. Kylmyys taas ei vaikuta aurinkovoimalaan mitenkään, vain valon määrä. Vaikka aurinko ei paistaisikaan joka päivä, saisi aurinkovoimalalla tuntuvasti omaa sähkölaskua ja valtakunnan kokonaiskulutusta tuntuvasti alas.

Käyttäjän ristonurkkala kuva

tarkoitin että lämpö meinaa jonkin verran materiaali valintoihin, näin olettaisin...

Saharan aurinkoenergialla on sama poliittinen riski, kuin öljylläkin!

Käyttäjän ristonurkkala kuva

aika pitkät piuhat saharasta tänne saakke, luulisi kun johtoo vetää niin sähkö menee hukkaan, ku tänne saakka vetää....eli saharan puolella vielä sähköä on sitten kun koskee johtoon helsingin päässä ni ei saa ees sähköiskua =) lol

Käyttäjän reijotossavainen kuva

Tulevan hallituksen pitäisi myöntää yksi lisälupa ydinvoimalle, jotta energian hinta pysyisi kohtuullisena ja emme saastuttaisi...

Käyttäjän markok kuva

Kuinka paljon niitä uusia ydinvoimaloita oikein tarvitsette? Jo nyt on annettu luvat kasvattaa Suomen ydinvoimakapasiteettia 150% Siis nostaa se kaksi ja puolikertaiseksi...

Käyttäjän ylepola kuva

Ei niitä tarvita yhtään enempää ainakaan omaan tarpeeseen. Kunhan nyt saadaan tämä yksi valmiiksi ja käytetään turvallisen elinkaaren päähän nämä nyt käytössä olevat. JOS maailma ei ole todellakaan keksinyt v. 2022 mennessä parempia keinoja turvalliseen ja saasteettomaan energiantuotantoon niin palataan sitten lähempänä uudelleen asiaan. Minusta ydinvoimaa on turha rakentaa uhon tai ylimääräisen hätähätävaran vuoksi. Mutta nämä 4+1 me kyllä nyt tarvitsemme aivan aitoon tarpeeseen.

Käyttäjän ristoi kuva

Uskoisin kansanedustaja Tossavaisen edustavan tässä merkittävää osaa kansastamme mielipiteineen. Onneksi hänellä on hyvä mahdollisuus myös päättää asiasta, toisin kuin minulla, kohonneiden sähkölaskujen maksajalla sähkölämmitteisessä asunnossani. Vaihtoehtoni ovat: maksa tai jäädy.

Minulle ei siis olennaisesti merkitse se, vaikka sähkö tulisi vihreiden polkemasta kinneristä, kunhan hinta olisi takavuosien tasolla. Kun kuitenkaan vihreät eivät ole tarjoamassa kilpailevaa edullista sähköä kinnereistään, niin ydinvoimayhtiöt sentään ovat. Siksi siis ääneni ydinvoimalle.

Käyttäjän e7hlindf kuva

Mitä jos hankkisit pellettiuunin, niin olisit vähemmän riippuvainen näistä ylhäältä-alas -päätöksistä ja energiayhtiöiden mielivallasta?

Käyttäjän ristoi kuva

Milläs hinnalla Heikki Lindfors lähtee asentamaan ehdottamaansa pellettiuunia rivitaloasuntooni avaimetkäteen toimituksena? Hinnasta voin sitten päätellä, että onko ehdotus toteuttamiskelpoinen.

Käyttäjän e7hlindf kuva

Käsittääkseni noin tonnin maksavat. Asennuksesta viissataa päälle.

Jos verrataan OL3:sen hintaan (tällä hetkellä arvio taitaa olla vajaa 5mrd), niin samalla rahalla olisi joka ikiseen suomalaiseen kotiin asennettu pellettiuuni, joka sitten tuottaisi 100% kotimaista energiaa.

Käyttäjän ristoi kuva

Heikki Lindforsille: Ei tuo pellettikamina (joita nimitellään -uuneiksi tai -takoiksi) nyt vallan mahdoton kustannuksiltaan olisi. Paha kyllä, näyttää halvimmat mallit olevan sähköriippuvaisia, "automaatteja", vaikka sähköttömiäkin malleja on olemassa. Tällä olisi merkitystä sähkökatkotilanteessa. Tuli nimittäin vastauksen jälkeen selailtua nettiä, kun ajattelin todellisten kustannusten olevan muuratun takan luokassa.

Energialasku vähenisi lämmityksen osalta joillakin sadoilla euroilla vuodessa, joka antaisi takaisinmaksuajaksi päässälaskien arviolta kymmenen vuotta. Ei sekään ihan mahdoton asia. Pellettien hintakehitys tuskin on paljon jyrkempi kuin sähkön.

Tilan vähyys ja tuhkien levittäminen (useita ämpärillisiä vuodessa) olohuoneen keskelle ovat vielä vähän ratkaisemista vaille.

Käyttäjän e7hlindf kuva

Otin nimenomaan pelletit esimerkiksi, koska pelletteihin satsaaminen on juuri nyt eri fiksu teko; kun Vanhasen hallitus päätti että millaisia kotitalouksien energiantuotantotapoja tuetaan päädyttiin maalämmön tukemiseen. Mikä on toki ihan ok, mutta maalämmitys on sähkön hinnasta riippuvainen ja huonotehoinen tammi-helmikuussa. Eli nyt uusrakennuksissa tykätään panostaa siihen maalämpöön. Siksi pellettien kysyntä on aika alhaista yhä, ja samalla hinnat erittäin kilpailukykyisiä, sekä polttoaineen että noiden uunien.

Minusta emme voi enää luottaa siihen, että energiayhtiöt myisivät halvalla. Jos energiaverot ja sähkön jatkuva kallistuminen ottaa päähän niin sitä voi investoida itse. Kaikkien kotitaluoksille tarkoitettujen tuotantomenetelmien (aurinko, tuuli, pelletit, maalämpö) hinnat ovat nykyään niin alhaiset että ne maksavat itsensä takaisin juuri sen viidestä kymmeneen vuoden aikana.

Halusin kommentillani osoittaa että valinta on jokaisen oma.

Käyttäjän jheyno kuva

"Saksan kansalaismielipide on koko ajan ollut ydinvoimaa vastaan."

Tyypillistä ja törkeää populismia entiseltä änkyräkommarilta. Ei yllätä. Jos noin olisi, vaalitulokset ollisivat olleet toisen laisia. Mutta stalinismiinhan ei kkuulunut vaalitulosten kunnioittaminen. ainakaan vapaiden vaalien.

Saksa teki vastaavan päätöksen jo 90-luvulla, mutta talouden realiteetit pakottivat "unohtamaan" populismin.

Ruotsi teki aikoinaan päätöksen lakkauttaa ydinvoima viimeistään 2001, mutta talouden realiteetit pakottivat "unohtamaan" populismin.

Saksa teki päätoksensä nyt, 2011, mutta mitä luulet taloudellisten realiteettien vaikuttavan, kun määräaika tulee kohdalle?

Fukushiman onnettomuuden syy oli maanjäristys ja tsunami, EI ydinvoima.

Käyttäjän jarmolauros kuva

Vähän sama juttu, kun sanotaan jonkun laulajan olevan koko kansan rakastama.
Vähän sama, kun sanotaan jonkun presidentin olevan koko kansan presidentti.
Miten näin sanotaan, kun minulta ei ole kysytty???

Käyttäjän jheyno kuva

Laulajasta ehkä ei, mutta pressasta kyllä, paitsi, jos olet liian nuori siihen. No, kohta kysytään taas.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

Upeaa Saksa!!

Suomen politiikot ja hallitukset nukkuvat ja siitä syystä niilä pelttaan isoja rahapelejä.

Vastustan ydinvoimaa enkä luota politiikkoihin tässä ydinvoima-asissa enkä muuten usko vihreidenkään hiilijälkkiin enkä ihmisten tekehmiin ilmstolaskelmiin.

Saksahan on satsanu tosiaan, näin olen kuullut, en ole itte käyny kattomassa, niin satsanu esimerkiksi auringosta saatavaan energiaan.

Saharan koe-aurinkovoimalat toimivat täydellä teholla ja tuotannon määrät ovat hurjia. Malta odottaa. Sieltä se aurinko nousee Eurooppaankin voiman saattelemana.

Käyttäjän mikavayrynen kuva

Ei Suomi ainakaan voi tuntisähkön varaan rakentaa mitään. Kannattaa toki panostaa tuuli- vesi- ym. uusiin innovaatioihinkin, jos vaikka jotain uutta tehokasta siltä saralta löytyy. Mutta turha se on suomessa alkaa kuvittelemaan ydinvoiman alasajoa...kylmä pohjoinen maa tarvitsee omaa energiaa joka tilanteessa.

Käyttäjän Mikado kuva

Ilmeisesti Hassi on sitä mieltä, että ilmaston muuttumisen ja hiilidioksidin määrän kasvun välillä ei ole mitään yhteyttä? Mikään muu ei oikein voi selittää riemua siitä, että Saksa rakentaa energiapolitiikkansa fossiilisten (Venäläinen maakaasu ja hiilivoima) varaan. Tuntuu siltä, että asenne on "mitä tahansa muuta kuin ydinvoimaa, tapahtui mitä tapahtui."

Tuntuu, että unohdetaan kaikki tekniset ongelmat kuten sähkönvarastointi, aurinkopaneelien kestävyysongelmat, siirtohäviöt, tuulien ja auringon ennustettavuuden ongelmat.

Eikö näitä asioita todellakaan voi ihan aidosti ajatella?

Käyttäjän e7hlindf kuva

Hassihan mainitsi, että uusiutuva energia on ohittanut ydinvoiman nimellistehossa. On muitakin vaihtoehtoja, kuin hiili ja ydinvoima, ja noista uusiutuvien ongelmista sen verran, että jos niitä on käytössä monia niin ne puskuroivat toistensa puutteita.

Suomessa tykätään ajatuksesta että laitetaan kaikki munat samaan koriin ja ratkaistaan sillä kertaheitolla kaikki.

Kun kuudennesta ydinvoimalasta päätettiin, teollisuus antoi kuvan, että tämän jälkeen ei tarvita enempää. No ehkä ei, mutta unohtivat sitten mainita että vanhoja tarvitsisi uusia ja nyt jo sitten pitäisi nille antaa lupa. Alle vuosi viime päätöksen jälkeen! Musta nämä ydinvoimalobbarit eivät vaikuta yhtään sen luotettavammilta kuin uusiutuviin uskovat hörhöt.

Kyllä tulevaisuus on hajautetussa energiantuotannossa. Tuulimylly ja aurinkopaneeli joka katolle ja pellettiuuni kellariin joka taloon, niin täällä ei tarvittaisi yhtäkään ydinvoimalaa.

Käyttäjän Mikado kuva

Nimenomaan nimellistehossa, nimellisteho on siitä hankala vertailtava, että todellinen teho voi vaihdella 0-100% Joskus jopa yli 100%. Kaikki on kiinni olosuhteista. Ja kun tilanne on se, että tehoa tarvitaan tasaisesti niin ongelmia tulee kun olosuhteiden armoilla olevien energialähteiden tehoa ei voida ennustaa. Vuositasolla tuulivoima tuottaa nimellistehostaan 20-30% Mutta voi olla jopa viikkoja peräkkäin kun tuotto on alle 10%.

Vesivoimaa voidaan säädellä hyvinkin nopeasti, mutta kun pohjoismaissa on yhtäaikaa kaikissa huono vesivuosi, ja on ollut jopa peräkkäisinä vuosina niin ollaan taas ongelmissa. Suomessa ja Saksassa ollaan vesivoiman lisäämisen suhteen aika rajoilla.

Kotitalouksien sopii käyttää uusiutuvia, pieniä tuulimyllyjä kuten Savoniuksia. Ja aurinkopaneeleja, totta kai. Ja UPSit joka taloon. Itsekin ajattelin näitä kun vaan rahaa kertyy investointiin.

Puulämmityskin ainakin maalla ihan suositeltavaa. Mutta ei niistä teollisuudelle tai tärkeälle infralle ole energialähteiksi.

Puuta ei tule polttaa pelkäksi sähköksi, CHP on ok. Perusvoiman tulee tulla jostain vakaasta, joten vaihto-ehdot ovat ydinvoima ja hiilivoima. Niitä voi varastoida pitkälliseen tarpeeseen, öljy ja kaasu eivät oikein siihen sovellu.

Mitä luotettavuuteen tulee, niin on totta että ydinvoima-ala jättää paljon kertomatta. Mutta harvoin esittää perättömiä tai vääriä väitteitä.

uusiutuviin uskovilta näitä perättömiä ja vääriä väitteitä sen sijaan tulee turhan usein.

Tietysti ratkaisuja on olemassa, mutta kuinka mahdollisia ne ovat käytännössä? Kyllä aurinkosähköä nytkin säilötään lämpönä suolaliuokseen ja hiekkapattereihin, mutta onko se mikään todellinen ratkaisu?

Tuulimyllyillä nostetaan vettä takaisin vesivoimalan altaisiin jne..

Mutta uskottavasti ei voi yhtäaikaa vastustaa ydinvoimaa ja olla vakavasti huolissaan hiilidioksidipäästöistä. Toisesta on luovuttava.

Käyttäjän e7hlindf kuva

Nimellisteho on vähän huono mittari uusiutuvista puhuttaessa, tähän Marko Kivelä vittasi jo tuolla ylempänä, joten en ala toistamaan hänen sanojaan.

Vesivoima taasen ei ole päästötöntä energiaa. Kun maa-alueita hukutetaan veden alle, biomassa alkaa tuottamaan metaania, ja koska metaani on moninkerroin hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu, määrät voivat olla moninkertaisia samantehoiseen hiilivoimalaan verrattuna. Tämän energiayhtiöt poikkeuksetta unohtavat mainita. Havainto on verrattain uusi, mutta mm. Suomessa Aalto-yliopisto on tutkinut Laosin MT2 -padon päästöjä. Kiinnostuneille artikkeli, International Riversin sivuilta löytynee lisää: http://www.internationalrivers.org/files/India_Dams_Methane_Emissions_PR...

"Mutta uskottavasti ei voi yhtäaikaa vastustaa ydinvoimaa ja olla vakavasti huolissaan hiilidioksidipäästöistä. Toisesta on luovuttava."

Vähän kärjistäen, mutta olen samaa mieltä, Suomen tapauksessa, kovin energiaintensiivisessä maassa kun eletään. Mutta ei saisi myöskään tuudittautua ajatukseen, että ydinvoima ratkaisisi energiakysymyksen lopullisesti. VTT:n energia 2050 -visiossa Suomen tärkeimmät energianlähteet tulevaisuudessa ovat tuuli- ja ydinvoima. Olisi lyhytnäköistä panostaa vain toiseen.

Hyvä, että aiot panostaa myös itse. Me kaikki voimme omilla ratkaisuillamme vaikuttaa omaan energiatalouteen huomattavasti.

Vihreällä logiikalla sähkö tulee töpselistä, eikä asiaa tarvitse sen enempää miettiä.
Juu, ydinhommissa on riskinsä, ja ne varmaan realisoituvat täälläkin jossain vaiheessa. Fukushiman reaktorissa on ilmeisesti rajoitettu fissio jo nyt päällä xenon kaasusta päätellen, ja pian radon kaasun elinikä loppuu, jolloin fissio pääsee kunnolla vauhtiin taivasalla. Reaktion päällä on noin 600 000 tankoa käytettyä polttoainetta (plutomiumia?). Ei muuta kun hengitellään syvään, toinen vaihtoehto istua perunakellarissa 15 - 20 vuotta syömässä tonnikalasäilykkeitä ja juomassa kierrätettyä (kusta) vettä.
Mutta tässä odotellessa, aurinkosähkö on tammikuussa varmaan ihan hyvä juttu. Tuulivoimaloitakin voidaan rakentaa. Puuta ei saa polttaa koska se tuottaa päästöjä.
Onneksi meillä on mahdollisuus hengittää plutomiumina tässä välillä niin ei tarvitse miettiä mistä sähkö tulee parin vuoden päästä.

Kannatan ajatussuuntaasi! Tunnen suurta sympatiaa.

Käyttäjän nuun kuva

Suomessa on mahdollisuus valita haluaako ydinvoimalla tuotettua energiaa vai uusiutuvilla tuotettua.

Vastuulliset kuluttajat eivät valitse ydinvoimalla tuotettua, joten massat päättävät ja ydinvoima käy kannattamattomaksi.

Se on vanhanaikaista, se on menossa pois " muodista" tämä on tosiasia, olkoon juntit mitä mieltä tahansa.

Käyttäjän hannutanskanen kuva

Et sä pohjan akka vois mennä vaikka laskemaan lapsia, josko on lisääntyneet tällä välin, et sinä kuitenkaan ymmärrä mitä sedät ja se yksi karvainen nainen täällä puhuvat?

Käyttäjän nuun kuva

Tanskanen voi koota nuijansa ja palata luolaansa, näyttää päivänvalokin häikäisevän....vielä sinulle sähköä.

Päreitä korillinen ja tuluskukkaro.

Käyttäjän jarmolauros kuva

Minulla seinässä vain yksi töpselipaikka. Miten siis erottelen eri väriset sähköt??

Käyttäjän patkapau kuva

Ota naula käteen ja tunnustele sormilla. Vihreä suojamaa ei satuta, jos se on oikein kytketty. Harmaa nollajohtokaan ei tee mitään, se on oppositiossa niinkuin persut ja keskusta. Musta vaihejohto voi tappaa, se saattaa olla ydinsähköä ?

Suomessa on joku uusi sähkönkauppaaja, jolla on niin epämääräinen nimi, ettei varmaan kukaan uskalla ostaa heiltä sähköä. Ties miten huonolaatuista sähköä niin epämääräisen nimiseltä tuottajalta tulee. Ties vaikka olisi jotakin sekasähköä, joka on tarkoitettu vain voimakkaille moottoreille ja esim. sähkövatkaimet menevät siitä rikki!!! Eiks nii?

Merkelille tuli hätä konservatiivien suosion hiipumisesta. Ikävä kyllä hän ottaa äänet takaisin helpoimman kautta. No, toivottavasti sitten vaalivoiton myötä tulee järkiinsä ja peruu harkitsemattomat päätöksensä. Poliittinen päätöshän tämä on tietysti eikä poliittisilla motiiveilla ole ihan aina reaalimaailman kanssa kättä lyödä.

Käyttäjän jarmolauros kuva

Ken ydinvoimasta tänään haluaa luopua, kertokoon , mitä tilalle. Miljoonakaupunkia Pietariakaan ei tuulimyllyt lämmitä. Jo kehä kolmosen sisäpuolenkin, Helsingin, lämmittäminen puilla ja muilla uusiutuvilla, tuulimyllyiillä, vanhanaikaisesti, olisi ihan näkemisen arvoista.

Käyttäjän hannutanskanen kuva

Akkojen kans ei turpakonserttiin toimita lähteä, siinä häviää (nolona).

EI hullummin, ei hullummin, tarina Anne, mutta kyllä nämä vihreät päreet on kivikautta ja ydinvoima nykyaikaa.

Käyttäjän e7hlindf kuva

Entä tulevaisuus, 30-40 vuoden päästä, kun uraanivarat ovat huvenneet? Sinun ei ehkä tarvitse sitä miettiä, mutta minusta Hassin linja on varsin järkevä huomispäivää ajatellen.

Tällä hetkellä tunnetut uraanivarannot riittävät 85 vuoden tarpeisiin. Lisäksi taloudelliset kannattavien esiintymien etsintään on alettu panostaa jälleen vuosituhannen vaihteen hiljaisten aikojen jälkeen. Uraania esiintyy maankuoressa kuitenkin 40 kertaa enemmän kuin hopeaa. Ja sitä on myös merissä.

Heikki Lindfors kirjoitti:

"Entä tulevaisuus, 30-40 vuoden päästä, kun uraanivarat ovat huvenneet? Sinun ei ehkä tarvitse sitä miettiä, mutta minusta Hassin linja on varsin järkevä huomispäivää ajatellen."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinpolttoainekierto

"Ydinpolttoainekierto perustuu uraanille, raskaalle lievästi radioaktiiviselle metallille, jota esiintyy luonnossa varsin paljon; uraani on suurin piirtein yhtä yleistä kuin tina ja noin 500 kertaa kultaa yleisempää.

OECD:n ydinenergiajärjestön NEA:n ja YK:n alaisen IAEA:n yhteisen raportin mukaan alle 130 dollarin kilohinnalla taloudellisesti käytettävissä olevat tunnetu malmivarannot ovat runsaat 4,7 miljoonaa tonnia, mikä riittäisi nykyisten reaktorien tarpeisiin seuraavaksi 85 vuodeksi

Käytettävissä olevan uraanin määrä riippuu voimakkaasti uraanin hinnasta koska mitä korkeampi hinta on, sitä köyhempiä esiintymiä voidaan hyödyntää panostamalla enemmän kaivostoimintaan. Uraanin hinnan kaksinkertaistuminen kasvattaa uraanivarat kymmenkertaisiksi, hinnan kymmenkertaistuminen jo noin 300-kertaisiksi. Jos viime vuosina nähdystä uraanin hinnan yli kymmenkertaistumisesta edes osa on pysyvää, on seurauksena taloudellisesti kiinnostavien uraanivarojen erittäin huomattava kasvu aivan uuteen suuruusluokkaan. Raakauraanin osuus ydinsähkön hintarakenteessa on vain joitakin prosentteja, joten uraanin huomattavakaan kallistuminen ei nostaisi sähkön hintaa kovinkaan merkittävästi."

Käyttäjän e7hlindf kuva

Tosiaan, kylläpäs nuo arviot vaihtelevat. Oma arvioni perustui johonkin 90-luvun Rooman klubin arvioon. Ehkä se on nykyään vanhentunut.

Silti; tuo 85 vuotta perustuu oletukseen että maailmassa on 440 toimivaa reaktoria. Jos päästövähennyksien paineen takia maailmalla rakennetaan kymmeniä tai satoja reaktoreja lisää, niin tuo aika tietysti lyhenee.

Käyttäjän HaMi kuva

Suomen tulee pitäytyä ydinvoimalinjassaan, ja mieluummin lisätä sitä, että tarve ostaa ydinvoimalla tuotettua sähköenergiaa Venäjältä poistuu.

Hallitukset vaihtuvat Saksassakin, ja todellisuus myöhemmin pakottaa muuttamaan idealistisen päätöksen, kun havaitaan, että korvaavat energialähteet kokonaisuutena osoittautuvatkin huimasti kalliimmiksi.
Saksan suurteollisuuskaan ei ole vielä sanonut sanaansa asiassa.
Kauniit ajatukset ja tavoitteet ovat kauniita, mutta niiden tulee olla taloudellisesti toteuttamiskelpoisia ja kannattavia.

Käyttäjän ristoi kuva

"Saksa nopeuttaa ydinvoiman alasajoa – entä Suomi?

Suomalainen energiakeskustelu on kuin eri planeetalta. Minä väitän, että se on henkinen jäänne kylmän sodan aikakaudelta."

Kunnianarvoisa euroedustaja Hassi on ydinvoiman pitkäaikainen vastustaja, minä taas asun sähköllä lämmitetyssä asunnossa ja kannatan halpaa sähköä, joka minun käsittääkseni Suomessa tarkoittaa juuri ydinsähköä. Jo nyt on nähty, miten vihreidenkin vaikutuksesta sähkön hinta on kallistunut ja sitä samaahan kerrotaan Saksan päätöksestä säteilevän Suomeenkin.

Saksa on Saksa ja Suomi on Suomi. Ei ole ensiksikään vielä takeita siitä, että Saksa onnistuu tuottamaan edullista sähköä, lopettamaan ydinvoimalat ja kaiken tämän lisäksi vähentämään fossiilisia CO2-päästöjään ympäristöystävällisesti. Ruotsilta tämä ei onnistunut, vaikka Ruotsilla on asukas/pinta-ala-suhteestaan johtuen joitakin etuja.

Saksan hätäinen peesaaminen ei vie Suomea missään nimessä kärkeen. Arvoisan euroedustajan havaittavan järkevä puoluetoveri Kivelä ehdotti mietintätaukoa omassa kirjoituksessaan. Itse näkisin, että Venäjän ydinsähkön korvaaminen kotimaisella ydinsähköllä olisi askel oikeaan suuntaan. Tästä jatkoksi kannattaisi rakentaa riittävästi voimaloita, jotta kesäaikaan sähköä riittäisi vientiinkin. Ydinvoiman riskin Suomelle johtuvat osin Venäjästä, jolle tuskin mitään mahdamme (ellemme Pietarin jätevesien puhdistamon tapaan rakenne heille aurinkovoimaloitakin?). Toisaalta osan riskistämme muodostavat jo rakennetut ydinvoimalan, johon riskiin uusien voimaloiden osuus on kohtuullinen lisä. Esim. ydinjätteen säilytys vaatii luokkaa 10 000 vuotta, johon sadan vuoden lisä käyttöajan kasvaessa on vain yksi prosentti.

Käyttäjän Jalis kuva

Saksa on henkisesti Suomea edellä kaikessa 20 vuotta. Suomi on yhä takapajula, siitä ei pääse mihinkään.

Miesten ei tarvitse olla Saksassa machoja, Suomessa on sellainen typerä äijä-kulttuuri, että ottaa päähän. Ydinvoimaa kannattavat AINOASTAAN äijät. Viisaat ihmiset eivät kannata.

Käyttäjän ristoi kuva

"Saksa on henkisesti Suomea edellä kaikessa 20 vuotta."
Näinhän saattoi joku ajatella myös 80 vuotta sitten. Tuolloin oli onni, ettemme enemmän peesanneet kieltämättä monella tavalla edistyksellistä Saksaa. Saksa oli nimittäin edistynyt pitkälle, mutta osin väärään suuntaan. Ja näiltä osin tosi pahasti väärään suuntaan.

Käyttäjän HaMi kuva

Saksalaiset ovat älykäs, säntillinen ja tekninen kansa, mutta suurissa strategisissa valinnoissa ja päätöksissä heillä on historiallisesti vaikeuksia, ja jättimäisiä virheitä monilla rintamilla on tehty.
Virheet yleensä ovat liittyneet siihen, että jokin idealistinen ismi on sumentanut rationaalisen ajattelun. Niin arvelen saksalaisille käyneen tässäkin.

PS. Naiset käyttävät samaa sähköä kuin miehetkin, joten sähkö ei ole sukupuolikysymys, vaikka miehet sen tuotannon rakentavatkin.

"Ydinvoimaa kannattavat AINOASTAAN äijät. Viisaat ihmiset eivät kannata."

Olet väärässä. Lähes kaikki tuntemani ihmiset, joiden kanssa olen tätä asiaa joskus sivunnut, kannattavat ydinvoimaa. Suurin osa heistä on yliopisto-opiskelijoita tai valmistuneita teknilliseltä tai kaupalliselta puolelta. Ja melkein puolet myös naisia.

Putin istuu jo iloisesti virnistellen käsi Nordstreamin kraanalla. Kyllä ne realiteetit saksalaisillekin vielä vastaan tulevat.

Käyttäjän janikorhonen kuva

Mikä loistotilaisuus suomalaisille rakentaa nyt lisää ydinvoimaa ja hankkia ydintekniikan osaamista, ja sitten reilun kymmenen vuoden kuluttua tehdä hyvää tiliä myymällä saksalaislle ensin sähköä ja sitten ydintekniikkaa.

Käyttäjän amadeus kuva

Suomi ei ole saharassa, eikä tuulen nopeus päätä huimaa. Piste.

Tätä ei vihreät ymmärrä.

No mutta mahtaakohan täti-vihreä ajatella, että meillä on vielä paljon valjastamattomia koskia ja jokia. Ja se tekoallaskin on rakentamatta vielä. Nehän ovat mitä vihreintä energiaa.

No en uskonut edes itse. Kunhan kirjoitin.

Globaalisti uusiutuvien energialähteiden osuus kakusta on vähän reilu prosentti, ja euroedustaja Hassin mukaan Suomen tulevaisuus on tuulessa ja aurinkovoimassa, jotka lämmittävät aika huonoati silloin kun energiaa todella tarvitaan.

Mitä tästä opimme? Energia on naurettavan halpaa tällä hetkellä suhteessa siihen, mihin vihreiden alasajopolitiikka haluaa sen ajaa, joten ostakaa hyvät ihmiset mahdolliaimman isoja autoja vielä kun löpöä ja bensaa saa näihin naurettaviin hintoihin.

Niin ja jos omakotitaloa suunnittelette, laittakaa ihmeessä lämpöpumppu. Tämä ilo saattaa toki jäädä lyhytikäiseksi, sillä ennen pitkää vihreät keksivät kyllä verottaa maankuoreen kerättyä lämpöä erikseen. Ja ehkä ilmaakin. Ja lopuksi ostakaa lapsillenne Fortumin osakkeita. Teollisuusyhtiömme vihreiden näivettämislinja sen sijaan ajaa lähivuosina Itä-Eurooppaaan ja Aasiaan, sillä siellä vallitsee vielä reaalipolitiikan aika mitä tulee ihmisen perustarpeisiin.

Politiikoiltamme ei kannata odottaa mitään rakentavia ratkaisuja perustarpeidenne suhteen mitä tulee energiaan, ei ne osaa muuta kun verottaa.

Mikähän Saksan päätöksen aikaansai?
Epäilen, että pöliittinen tilanne Saksassa ajoi päätökseen.
Ei taloudelliset syyt, ja tuskinpa ympäristötekijätkään.
Päättäjät näkivät itselleen edulliseksi tuollaisen päätöksen
tekeminen, kannatusta taitaa saada tällä helpommin kuin ydin-
sähköä suosimalla.

On tällä ympäristön suojelulla aikaansaatu monia aivan järjettö-
miä päätöksia, vaikkapa nämä lamppudirektiivit. Moni viisa sanoo,
että tehty päätös on jopa ympäristölle pahempi.
Nollaenergiatalojen suhteen moni ammattilainen epäilee tulevia
ongelmia, home yms näissä taloissa. Kukahan epäonnistumiset maksaa,
todennäköisesti rakentaja itse. Olisihan noita muitakin.

Voipi olla niinkin, että jossakin vaiheessa energian hinta karkaa
vain käsistä ja vie meiltä työpaikat, kun emme pysty kustannusten
kanssa kilpailemaan. Suunta tuohon on jo selvästi olemassa. Millähän
me silloin täällä elämme. Kun vielä tuosta ympäristönsuojelustakin
on ristiriitaisia mielipiteitä.

"Voipi olla niinkin, että jossakin vaiheessa energian hinta karkaa
vain käsistä ja vie meiltä työpaikat, kun emme pysty kustannusten
kanssa kilpailemaan. Suunta tuohon on jo selvästi olemassa. Millähän
me silloin täällä elämme. Kun vielä tuosta ympäristönsuojelustakin
on ristiriitaisia mielipiteitä."

Juuri näin. Mutta arvaa kiinnostaako tämä vihreitä meillä tai muualla?

Käyttäjän jheyno kuva

Yleisen kansantalousteoreettisen periaatteen mukaisesti minkään kaupan olevan tuotteen tai palvelun hinta ei voi karata savuttamattomiin.

Ei minkään. Ei edes energian.

Käyttäjän OSAKARIK kuva

Kysyntä kohtaa aina tarjonnan, jonka mukaan hinta tässä tapauksessa määräytyy. Harvalla on omaa tuuli- tai ydinvoimalaa. En jaksa toistaa itseäni, mutta vastasin jo jonkin itäsuomalaisen naisen etusivun blogiin.

Käyttäjän Kippari kuva

Saksa voi ajaa ydinvoimalat alas, koska puuttuva sähkö pystytään ostamaan ulkomailta.
Ranska myy mielellään ydinvoimalla tuotetun sähkön Saksaan jolle se myös kelpaa.

Käyttäjän OSAKARIK kuva

Kyllä ja Ruotsi, joka ei osallistu Libyan sotatoimiin antaa iskukohteet Natolle. Missä kaksinaismoralismimme on? Tallessa?

... ja Ruotsi ostaa ale-hintaan tanskalaisten veronmaksajien kustantamaa tuulisähköä.

Tuo usko korvaavan energian tuotannon tekniseen kehittämiseen on samaa luokkaa, kuin jos uimataidottomat suomalainen ja saksalainen istuisivat veneessä, josta saksalainen tempaisee tapin menemään ja suomalainen hokee: "kohta opimme varmasti uimaan, kun on pakko".

Käyttäjän ristonurkkala kuva

eikö sähkön hinta nousisi reilusti jos siirtyisimme muuhun kuin ydinvoimaan ? ja sitten toinen kyssäri että ovatko ydinvoimalat turvallisia sota-tilanteissa ? ymmärtääkseni greenpeacellä on paljon hyviä mielipiteitä esim. turvallisuuden puitteista esim. olkiluodolla.

Voisiko Satu Hassi kertoa, miten hän suhteuttaa toisiinsa seuraavat uhkatkuvat?
(1) muutama työntekijä saa Fukushimassa ihottumaa liiallisen säteilyaltistuksen takia
(2) puolet maailman ekosfääristä tuhoutuu tulevan vuosisadan aikana, kun ilmastonmuutos muuttuu hallitsemattomaksi arktisten alueiden metaaniklaraattikasautumien sulamisen ja haihtumisen myötä

Entä miten Hassi kommentoi seuraavia faktoja?
(1) Tshernobylin ydinonnettomuutta seuraavien 25 vuoden aikana arviolta 6 700 ihmistä on kuollut säteilyaltistuksen aiheuttamaan syöpään, useimmat sen takia, että Ukrainan hallitus ei jakanut laskeuma-alueen väestölle joditabletteja eikä kieltänyt maidon juottamista lapsille laskeuma-alueilla
(2) Suomessa kuolee saman verran ihmisiä kolmessa vuodessa fossiilisten polttoaineiden aiheuttamiin hiukkas- ja säteilypäästöihin

Itse insinöörikoulutuksen saaneena pitäisin maapallon ekosfäärin tuhoutumista pikkuriikkisen hälyttävämpänä uhkakuvana kuin muutaman ydinvoimatyöntekijän saamaa ihottumaa.

Mutta tämä lienee tällainen kylmän sodan aikainen mielipide.

Kysyin Hassilta vastauksia muutamiin faktatietoihin. Lisäksi olisi hyvä kuulla, miten Saksan päätöksestä seuraava, Norjan ja Sveitsin yhteenlaskettua jalanjälkeä vastaava hiilidioksidikuormitus edistää ihmiskunnan historian ylivoimaisesti tärkeimmän haasteen, eli ilmastonmuutoksen ehkäisemistä.

Eipä ole kuulunut Hassilta vastausta.

Saksan päätöksestä seuraa, että tuhannet ihmiset tulevat kuolemaan kasvavien hiukkaspäästöjen takia.

Eikö näillä seurauksilla ole Hassille mitään merkitystä?

Käyttäjän Tronic kuva

Ekosfääri ei ole tuhoutumassa tai edes merkittävästi muuttumassa CO2-päästöjen vuoksi. Katastrofaalista lämpenemistä ei ennusta edes liioittelusta ja alarmistisuudesta syytetty IPCC. IPCC:n 4-7 °C lämpenemiseen on laskettu jo mukaan muutkin takaisinkytkennät, sillä pelkän CO2:n lämmitysvaikutus ei riitä edes yhden asteen muutokseen.

Muuten olet kyllä aivan oikeassa: Vihreiden suosima varovaisuusperiaate joutaa päättelysääntönä romukoppaan, sillä ainoa mielekäs tapa arvottaa valintoja on vaihtoehtokustannukseen vertaaminen.

Menneisyys on mennyttä aikaa. Satu Hassi katsoo tulevaisuuteen. Hän on todella oikeassa.

Saksassa on tehty tymäkkä päätös luopua ydinvoimaloista, jota Suomen tulee seurata mahdollisimman pian. Näin muodostamme jo kaksikon, jota seuraa nopeasti maailman muut maat. Onhan esimerkkimme todella hyvä.

Eturivissä olemisesta seuraa se, että saamme muihin etumatkaa. Kuten Hassi totesi Saksassa on jo 300000 työntekijää uudistuvan energian kimpussa. Siitä alasta teemme Suomeen uuden Nokia tuota pikaa.

Ydinvoimasta luopuminen tietää Suomelle pelkkää hyvää. Esimerkiksi brändimme ja imagomme nousee korkeammalle kuin milloinkaan sitten talvisodan. Me joudumme maksamaan tästä kaikesta pienen, mutta vähäisen hinnan. Eipä siihen, että sähkölaskumme nousee huomattavasti yli kaksinkertaiseksi ole mitään huomauttamista. Se on pieni uhraus kaiken hyvän saavuttamisesta.

Vielä on Saksassa ja meillä Suomessakin ratkaisematta miten vältymme hiilidioksidin lisäämisestä ilmakehään. Mutta sekin hoidetaan, kun kerran hyvää tahtoa ja rahaa riittää.

Ruotsikin ei kehtaa olla seuraamatta Suomen esimerkkiä. Sitten onkin koossa kolmen kova kopla, jota maailman valtioiden on pakko apinoida.

Jotenkin tuntuu, että vihreillä on laput silmillä. Ydinvoima on se
suuri paha. Fossiilisten polttoaineiden aiheuttamat ongelmat ovat
merkityksettömiä, kaikki on hyvin kunhan vain ydinvoima saadaan pois.
Tosiasia on , että jollain tavalla se energia on hankittava. Ostetaan
sitten vaikka jostain maasta, joka sen ydinvoimalla tuottaa. Ehkä laitoksilla, jotka eivät länsimaisia vaatimuksia vasta. Kaikki on hyvin
kunhan vain meillä ei niitä ole.

Samaa kuin kettutyttöjen toiminta. Vaikka meiltä tarhat lopetettaisiin, ei se tarhausta lopeta. Se tehdään vain maissa, joissa
eläinten käsittely on paljon, paljon pahempaa. Kokonaisuutta voisi
ajatella!

Sillä, että mahdollisesti maan elintaso tuhotaan ei ole merkitystä.
Vihreät sanovat vaihtoehtoisissa energialähteissä olevan tulevan Nokian
ainekset. Taas unohtuu yksi asia. Ei nykysuuntaus mihinkään häviä.
Kalliitteen kustannusten maista tuotanto siirtyy halvan työvoiman ja
energian maihin.
Paradoksi.
Kehitysmaat tuottavat Eurooppaan vaihtoehtoiseen energiatuotantoon käyviä laitteita. Energialla joka tuotetaan ydinvoimalla. Laitoksissa,
joiden taso ja valvonta ovat aivan jotain muuta kuin se Euroopassa
olisi. Eivät nämä maat vaihtoehtoista energiaa kykene käyttämään.
Hinta on heille mahdoton.

Ei tahdo näitä viisaita aina maalaispoika ymmärtää.

Luimpa juuri Reutersin uutisen.
Saksan ydinvoimapäätös kasvattaa Saksan hiilidioksiidipäästöjä
noin 40 miljoonalla tonnilla.
Lisää Saksan päästöjä 5% ja on määrältään sama kuin Norjan ja
Sveitsin kokonaispäästöt.
Oletetaan, että Saksa joutuu korvaamaan ydinsähkön tuottamista
fossiilisilla polttoaineilla.
Viestiketjussa olevan tiedon mukaan Suomessa kuolee 6700 ihmistä
kolmessa vuodessa fossiilisten polttoaineiden hiukkas ja säteily-
päästöihin!
Maalaispojan laskuopilla merkitsee sitä, että Saksassa kuolee
tuhansia ihmisiä tuon päätöksen seurauksena.
Jotta Vihreitten aktiivisuus maksaa monen ihmisen hengen!

"Saudi-Arabia satsaa miljardeja ydinvoimaan - 16 voimalaa"

"Ensimmäiset kaksi reaktoria on määrä ottaa käyttöön kymmenen vuoden kuluttua. Koko projektin arvellaan maksavan yli sata miljardia dollaria"

Sanoiko joku, että ydinvoima on menneen talven lumia?

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...

Käyttäjän hannutanskanen kuva

Eikö teillä vihreillä mikään muu merkitse, kuin länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan sabotointi? Mikä on seuraus siitä, että Saksa luopuu ydinvoimasta? He joutuvat ostamaan ydinvoimaa Ranskasta ja lisäämään fossiilisten (maakaasu) polttamista, eli kasvihuoneilmiö voimistuu. Mutta, mitäs siitä, tik-tak, tik-tak, päässä sanoo, sabotoi, sabotoi, sabotoi? Vihreät ajoivat biopolttoaineita, nyt kun ne tulivat,
he vastustavat niitä. Nevadaan tehtiin maailman suurin aurinkovoimala. Olivatko paikalliset vihreät (Sierra etc.) tyytyväisiä? Eivät,ne alkoivat boikotoida voimalaa, koska sen peilit kuulemma häiritsivät kilpikonnien seksielämää.

Käyttäjän Tronic kuva

Fukushiman jälkeen ydinvoimalla menee näin huonosti:

China’s Nuclear Energy Association said May 12 it will boost atomic capacity as much as eight times by 2020. A day later, India’s Atomic Energy Commission said it will increase production 13-fold by 2030.

http://www.bloomberg.com/news/2011-05-22/uranium-recovery-seen-as-atomic...

Hihihi, mitäs Hassi sanoo uusimpaan käänteeseen Saksassa?

20000 Megavattia hiili- ja kaasuvoimaa. Kyllä nyt päästöt laskevat...

Satu, toivon että huomaat miten Saksan äskettäinen ilmoitus 10-20 GW:n fossiilisen energian lisärakentamisesta (sen 10 GW:n lisäksi joka rakentuu 2013 mennessä) vetää lähes kaikki avainargumenttisi niinsanotusti vessasta alas. Siitä voi oppia jotain, tai olla oppimatta.

Toivoisin myös hieman rehellisyyttä näihin kirjoituksiin. IEA:n mukaan viimevuosina 47 % uudesta sähköntuotantokapasiteetista on ollut hiiltä. Miksi et tuo tätä esille kun vertailet ydinvoiman rakentamista ja uusiutuvien rakentamista? Eikö hiilivoimaa lasketa mukaan? Eikö se ole mitenkään tärkeää tai olennaista? Eikö ihmisten aiheuttamaa ilmastonmuutosta ole olemassakaan? Vai onko tärkeämpää luoda mielikuva ydinvoiman ja uusiutuvien keskinäisestä suhteesta, kuin olla rehellinen ja tuoda koko kuva ilmi?

Jos Saksa yli 50 % fossiilisella energiantuotannollaan ja lisärakentamisellaan tosiaan edustaa sitä muuta eurooppaa, josta Suomi on kuin veitsellä leikattu irti, niin täytyy sanoa että olen todella tyytyväinen että näin on.

Nyt näyttää siltä että Saksalaisilla ei ole varaa sekä vastustaa ydinvoimaa, että olla huolissaan ilmastonmuutoksesta:
http://kaikenhuippu.wordpress.com/2011/03/31/12-kysymysta-joilla-selviaa...

Saksa luopuu ydinvoimaloista jonkun aikataulun mukaan. Saattaapa käydä niinnkin, että seuraavat Ruotsin esimerkkiä. Luopumispäätös tehtiin Ruotsissa ja sillä ratsastetaan edelleen kansainvälisesti, mutta ydinenergiaa tuotetaan enemmän kuin koskaan.

Jos, siis jos Saksan päätös pitää, niin he tuottavat valtavan osuuden energiastaan Ranskasta (ydinlaitoksista!) ja hiilivoimalla sekä maakaasulla, mikäli saavat sitä Venäjältä kohtuuhintaan. Ns uusiutuvaa energiaa ei tuoteta kovinkaan paljon kokonaisenergiasta, vaikka sitä tuetaan suurin panoksin.

Suomen uusi hallitus ei myönnä Fortumille eikä muillekaan lupaa rakentaa ydinvoimalaa. Venäjä rakentaa useaa kymmentä uutta laitosta, joista ainakin kaksi Suomenlahden rantaan. Venäjältä Suomi ostaa heidän turvallisista voimaloistaan yli yhden voimalan tuotannon. Hassin mielestä tämä on parempi kuin itse tuottaa.

Sähkön eli energian hinta nousee tehtyjen päätösten mukaan: "Uusiutuvia" energiamuotoja tuotaan ja windfall-vero tulee. Tavalliset veronmaksajat maksavat kuten aina.

Entäpä tulevaisuus? Maailmassa on rakenteilla noin 65 atomivoimalaa juuri nyt. Onneksi maapallolle uusi Suomen hallitus ei anna yhtään uutta lupaa. Kun koko maailma kuulee tästä he seuraavat Suomen esimerkkiä ja uusia atomovoimaloita ei enää koskaan rakenneta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja