*

Satu Hassin politiikkablogi Ajatuksia ja havaintoja politiikasta

Faktoja rikkidirektiivistä

Alla kertauksena faktoja rikkidirektiivistä, joka kuulemma on ollut esillä useissa EU-vaalikeskusteluissa:

1. Rikkiraja (0,1%), joka astuu voimaan Itämeren, Pohjanmeren, Englannin kanaalin sekä 200 merimailin leveydeltä USAn ja Kanadan molemmilla rannikoilla, päätettiin kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMOssa 2008. Päätös on lainvoimainen ja laivojen on noudatettava sitä, vaikka EU-direktiiviä ei olisikaan päivitetty sen mukaiseksi.

2. IMOssa valtaa käyttävät maailman merenkulkumaiden hallitukset. Kyseisen päätöksen hyväksyi 2008 Suomen puolesta Matti Vanhasen (kesk.) hallitus. IMO-asioista vastaava liikenneministeri oli tuolloin Anu Vehviläinen (kesk.) ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.).

3. Rikkidirektiivi nopeuttaa vähärikkisen laivapolttoaineen käyttöönottoa eteläisen Euroopan merillä verrattuna pelkkään IMO:n päätökseen. Rikkidirektiivin hylkääminen ei siis olisi tasapuolistanut eteläisen ja pohjoisen Euroopan kilpailuasemaa vaan aivan päinvastoin. IMOn päätöksen mukaan kaikilla merillä siirrytään 0,5 % rikkirajaan 2020, mutta aikataulua voidaan myöhentää 5 vuodella. Rikkidirektiivi sanoo, että eteläisen Euroopan merillä vähärikkiseen polttoaineeseen siirrytään joka tapauksessa 2020, vaikka IMO myöhentäisikin aikataulua muilla merillä.

4. Itämeri, Pohjanmeri ja Englannin kanaali ovat olleet IMOssa päästörajoitusalueita vuodesta 2006. Ensimmäinen näille alueille IMO:ssa päätetty laivojen rikkiraja oli 1,5 %. Se päivitettiin aikoinaan EU-direktiiviin. Samaa ei tehty seuraavalle rikkirajalle, joka IMOn päätöksellä laski vuoden 2010 alusta yhteen prosenttiin. Silti sitä noudatetaan Itämeren laivaliikenteessä. Lisätietoja.

5. IMO:ssa päästörajoitusalueet nimetään kyseisen alueen rannikkovaltioiden aloitteesta. Itämeri on siis rannikkovaltioidensa aloitteesta nimetty päästörajoitusalueeksi, ja tämä päätös tehtiin IMOssa 1997 (jolloin liikenneministerit olivat kokoomuksen Tuula Linnainmaa ja Matti Aura). Välimeren nimeäminen päästörajoitusalueeksi olisi perusteltua, mutta Välimeren maat eivät ole tehneet tästä aloitetta.

6. Laivaliikenne on merkittävä ilman saastuttaja. Rikkipäästöt maalta peräisin olevista lähteistä (tehtaat, voimalaitokset, liikenne) ovat Euroopassa alentuneet 1980-luvun huippuvuosista 85-90 %. Laivoissa nykyisin yleisin polttoaine, raskas polttoöljy tai bunkkeriöljy, on niin likaista, että vastaavaa ei ole missään maalla sijaitsevassa laitoksessa saanut polttaa vuosikymmeniin ilman savukaasujen puhdistusta. Ei ole reilua alentaa päästöjä vain maalla.

7. Nyt Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa käytettävän laivapolttoaineen rikkipitoisuus, 1 %, ylittää tuhatkertaisesti rekoissa sallitun dieselin rikkirajan (10 ppm = 10 miljoonasosaa). Vielä vuonna 2015 Itämeren laivoissa saa olla rikkiä satakertaisesti verrattuna rekkojen polttoaineeseen: 0,1% eli 1000 ppm vs 10 ppm.

8. Ellei laivojen päästörajoja alennettaisi nykyisestä, EU:n merillä kulkevien laivojen rikkipäästöt ylittäisivät kaikkien Euroopan maaperällä olevien tehtaiden, voimalaitosten ja maaliikenteen yhteenlasketut rikkipäästöt ennen vuotta 2020.

9. Kyse on ihmisten terveydestä. Kaikkiaan ilmansaasteiden arvioidaan tappavan Euroopassa ennenaikaisesti yli 400 000 ihmistä vuodessa, josta laivojen osuudeksi arvioidaan noin 50 000 ennenaikaista kuolemaa/v. Laivojen ilmansaasteet aiheuttavat yli 10% ilmansaasteiden terveyskustannuksista. 

Eduskunnan ympäristövaliokunnalle antamassaan lausunnossa THLn tutkija Raimo O Salonen arvioi rikkidirektiivin vähentävän ennenaikaisia kuolemia Euroopassa 16 500:lla vuodessa
(Huom: Ilmansaastekuolemien luku ei ole sama kuin säästyneiden ihmishenkien, eiväthän laivojen saasteet vielä nollaan laske).

10. EU-lakiehdotuksia pystyy tekemään ainoastaan EUn komissio, yksikään meppi ei edes teoriassa voi panna lakiehdotusta vireille, ei edes Satu Hassi. Parlamentin raportoija (esittelijä) ei sanele lopputulosta, hän vetää neuvottelut parlamentin poliittisten ryhmien välillä ja on parlamentin pääneuvottelija kun lopullisesta lakitekstistä neuvotellaan parlamentin, ministerineuvoston (EU-maiden hallitusten) ja komission välillä. Uusi laki syntyy vain jos meppien enemmistö hyväksyy sen täysistunnossa.

11. Rikkidirektiivi hyväksyttiin EU-parlamentissa syyskuussa 2012 äänin 606 puolesta, 55 vastaan, 13 tyhjää. EPP-ryhmästä rikkidirektiivin puolesta äänesti 239 meppiä, vastaan äänestivät Eija-Riitta Korhola, Petri Sarvamaa, Sari Essayah sekä kaksi virolaista. ALDE-ryhmästä 69 äänesti puolesta, kolme suomalaista keskustalaista vastaan.

12. Lobbauskampanja rikkidirektiiviä vastaan on ollut sikäli kummallinen, että EK (Elinkeinoelämän Keskusliitto) ja esimerkiksi Suomen Varustamot alkoivat pitää asiasta meteliä vasta sen jälkeen kun vuoden 2008 päätös IMOssa oli tehty. Joku voisi luulla tämän tarkoittavan, että etujärjestöt nukkuivat silloin kun varsinaista päätöstä tehtiin, ja yrittivät sitten jälkikäteisellä älämölöllä peittää tämän unohduksensa omilta isänniltään. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (61 kommenttia)

Mikko Saarinen

Voi halvattu kun vihteät tulee kalliiksi Suomelle ja koko Euroopalle.

Minäkin voin esittää joitain faktoja rikkidirektiivistä.

1. Merirahtien hinnat nousevat vähintään kolmanneksella

2. Direktiivin seurauksena Suomessa menetetään 10.000-20.000 työpaikkaa

3. Suomen taloudelle lisäkustannukset pahimmillaan 1,200 miljoonaa euroa.

4. Suomen jäävahvisteisisten alusten polttoainekustannukset nousevat 30 prosenttia

5. Suomen ulkomaankaupasta yli 80 prosenttia kulkee meritse.

6. Jos laivarahdit siirtyvät kumipyörille, kuten on ennakoitu, tarvitaan päivittäin 1200 kpl 60 tonnin ajoneuvoyhdistelmää kuljettamaan sama rahti Ruotsin kautta maailmalle ja tiekuljetusten hiilidioksidipäästöt kasvaisivat 11 prosenttia. Luonto kiittää Vihreitä.

7 Vihreät on hanurista.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Vihreiden suhmuroinnin seurauksena mm. Saksassa poltetaan moninkertaisesti aikaisempaan nähden runsaasti rikkipäästöjä aiheuttavaa kivihiiltä, mutta sehän ei näy Hassia nyt huolettavan lain.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Saksassa hiilisähkön tuotanto laski 2007-2013: 11,1 TWh, ydinsähkön tuotanto laski 43,5 TWh, uusiutuvalla energialla tuotettu sähkö kasvoi 58,8 TWh
http://pic.twitter.com/L97b0pL0jX

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro Vastaus kommenttiin #43

Nyt en ymmärrä, hiilisähkön tuotanto laskee ja Saksa rakentaa uusia hiilivoimaloita jatkuvasti lisää ja vanhat kylät asuntoineen puretaan ruskohiilituotannon tieltä pois. Hiilidioksidipäästöt on kuitenkin Saksassa niinkuin Tanskassakin jatkuvasti nousussa. Olisiko mahdollisesti tuuli- ja aurinkosähkö aiheuttaneet suurella ja epätasaisella sähköntuotannolla tehottoman tuotannon, hiilivoimala tuottaa huonosti sähköä jos kuormitus on epätasaista ylös, alasajoa huonolla hyötysuhteella.
Näin saatiinkin päästöjä aiheuttavaa sähköntuotantoa josta oli tarkoitus päästä puhtaalla tuulivoima- ja aurinkosähkötuotannolla.
Olisiko tuuli-ja aurinkosähkönä myyty hiilisähköä, tukiraha voi saada hiilisähkön muuttumaan kalliimmaksi kierrättämällä se tuulivoimalan mittareiden läpi.

Kauankohan Saksa jaksaa maksaa näitä tukitariffeja jos ei sitä puhdasta sähköä saatu tuotannosta. Aika alkaa olla kypsä uudelle energiasuunnan muutokselle.

Käyttäjän jaakkokuusisto kuva
Jaakko Kuusisto

Luepas Hassin kirjoitus uudestaan, ja mieti sen jälkeen että missä kohtaa rikkidirektiivi on ollut Vihreiden hanke. Minun nähdäkseni tuolla päätöksentekijöissä vilahteli aivan muiden puolueiden edustajia, eikä IMO ole varsinaisesti mikään Vihreiden haarakonttori sekään. Millä logiikalla tässä nyt Vihreät "tulee kalliiksi Suomelle"?

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

Mikko : alla faktoja siitä mitä ja miten Suomessa on menetelty rikkidirektiivin varjolla otsikolla:

Rikkidirektiivi kustannukset ja Suomen laivaliikenteen kehittäminen vv 2008-2014.

1) Eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen arvioi vuonna 2011 rikkidirektiivi lisäkustannuksia nettisivuillaan seuraavasti:
” Suomen merikuljetusten hintaa 200 miljoonaa – 1,2 miljardia vuodessa polttoaineiden hintatasosta riippuen. ”

2) Em perusteellla Maassamme tehtiin tämän 1,2 miljardin mukaisesti media huomiot ja valtion toimet, joissa kompensoidaan teollisuudelle ja erityisesti metsäteollisuudelle jopa kuorma auto liikenteen kustannuksia , antamalla niille 5 vuoden ajaksi erityislupa 27% ylikuormiin.
Lisäksi valtiolle tulee ns rikkidirektiivi kustannuksena satojen miljoonien erilliskustannukset siltojen ylimääräisistä korjauksista, jotta uudet painavammat kuorma autot kykenevät liikkumaan turvallisesti.

3) Turun yliopiston professori Hämäläinen ilmoitti liikenneviraston julkaisussa keväällä 2013 että kyseisistä rikkikustannuksista ei ole tehty vielä akateemista tutkimusta.

4) 3.2.2014 valmistui liikenneministeriön raportti ”meriliikenteen strategia 2014 - 2020” jossa kyseiseen rikkidirektiivin tuomaan ongelmatiikkaan on paneuduttu julkaisun sivuilla 8 & 9
Raportissa todetaan, että uudet painolasti järjestelmät, typpipäästörajoitukset ja rikkipäästöt yhteensä aiheuttavat suomen alusliikenteelle (sisältää myös matkustajalaivat) yhteensä 460-490 miljoonan euron lisäkustannukset vuosina 2015-2030 . Tosin raportista voidaan todeta että laskelman tekijää, menetelmää eikä laskelmia millä tulos on saatu ja laskenta on suoritettu , ole annettu viitteenä raportissa.

LVM Raportti toteaa edelleen , että rikkidirektiivistä ei tule Lisäkustannuksia lainkaan mikäli tulevaisuuden liikenne pystytään järjestämään uudella tavalla, jossa käytetään jo sisävesiliikenteen kalustoa viemään suoraan niin rannikolta kuin sisämaasta lasteja lähimpään rannikko / sisävesisatamaan euroopassa. Koska pienlaivojen(Saima max) rahtitasossa on jo vuosia huomioitu vähärikkisyys.

sivu 30 ” Vuonna 2015 voimaanastuva rikkidirektiivi voi olla suosiollinen Saimaan liikenteelle, koska liikenteessä olevat alukset käyttävät jo nyt vähärikkistä polttoainetta. ”

Raportti toteaa edelleen sivulla 8 että

Jos taas käytetään raskasta ja runsasrikkipitoista polttoöljyä (HFO) yhdistettynä rikki-pesuriin, on lisäkustannukset investointi- ja käyttökulut mukaan lukien ovat noin 120–140 milj. € vuodessa vuosina 2014–2023, jonka jälkeen lisäkustannus on keskimäärin 15 milj. € vuodessa muodostuen ainoastaan lisäkäyttökustannuksista.

Lisäksi tämä puheena oleva raportti toteaa sivulla 25 _:
” Suomen sisävesiliikenteen kehittymismahdollisuudet ovat pääosin Saimaan kanavan ja Vuoksen vesistöalueella. Muiden vesistöalueiden pieni kehityspotentiaali on matkustaja-liikenteessä ja vapaa-ajan veneilyssä. Saimaan kanavan ja Vuoksen vesistöalueen alusliikenne tukee alueen teollisuuden toimintaedellytyksiä varsinkin ulkomaan kuljetuksissa”.

5) Oma laskelmani, minkä olen laittanut liikenneministeriön netti facebook sivuille, joissa on päädytty rikkidirektiivikustannuksissa, kun mukana on suomen vienti ja tuonti määrät ja valtiot (matkat) ovat huomioidut voidaan päätyä rahtiliikenteessä teollisuuden ja kaupan maksimissaan noin 140 miljoonaan euron lisäkustannuksiin vuodessa / mikäli käytetään vähärikkisempää poltto ainetta korvaamaan raskasrikkistä.

Eli näyttää nyt vahvasti siltä, että kun varustamo ja metsäteollisuus ovat voineet todeta todellisen rikkidirektiivi pelottelun onnistuneen ja varustamot ovat saaneet rikkipesuri investoinnit valtion piikkiin ja metsäteollisuus on kyennyt rikkipelottelun avulla vahvistamaan vuonna 2009 kilpailuoikeuden toteamaa kartellihankinnan infraansa , saamalla kuorma auto liikenteeseen haluamansa lisäpainot niin nyt mitä ilmeisimmin liikenneministeriökin voi alkaa antaa periksi rikkidirektiivikustannuslaskennan oikeudellisuudesta ja alkaa pikku hiljaa tuoda esille oikeita lukuja ja oikeita toimintamalleja päivänvaloon.

Sama strategiaa jossa valtio ensin tekee lobbareitten mukaiset tuet ja asetukset ja kun ne huomataan vääriksi niin korjataan asetukset suuren yleisön huomaamatta. Tämä sama tehtiin mm laivanrakennuksen osalla innovaatiotukimenettelyssä, joka samalla tuki em EK :n ajamaa linjaa rikkidirektiivin osalta –niin että voitiin keskittyä EU liikennestrategian(http://ec.europa.eu/transport/themes/strategies/20... vastaisesti kehittämään kuorma auto liikennettä , sisävesiliikenteen sijaan : ensin tehtiin asetus vuonna 2008 jolla voitiin antaa tuki jälkikäteen telakkateollisuudelle ja tyrmätä kotimaan liikenteen kehittäminen - ja vuonna 2010 kun asiaa ei voitu enää piilotella, koska asetus oli EU vaatimusten vastainen niin muutettiin sama innovaatiotuki asetus jolla voitiin nyt tehdä ennakkopäätös suuralusten innovaatiotuelle , vaikka ei saatukaan suurtilausta.

Yllämainittu asia on periaattellinen , voin todeta että tein vanhan innovaatio asetuksen aikaan hakemuksen TEMmiin , mitä VTT tuki mutta minkä aikoinaan ministeri Pekkarinen hylkäsi siksi että voimassa oleva asetus oli tehty vastoin EU sääntöjä ja nyt odotan yhä Saimaa uuden mallisten pienalusten tekemiseen korjaavaa päätöstä TEMmiltä (olen laittanut kirjaamoon päätöksen korjauspyynnön -ei ole vielä tullut vastausta ) jotta voitaisiin alkaa toimimaan uuden EU liikenne strategian edellyttämällä tavalla : korvaamaan kuorma auto liikennettä itämeren liikenteeseen saakka uusilla ultrakeveillä jäissä kulkevilla aluksilla.

Kun muistaa vuoden 2009 ministeri Vehviläisen asettaman toimikunnan asetuskirjeen vesiliikenteen kehittämiseksi , niin ei voi kuin ihmetellä, että miksi ei tahdota tukea ja kehittää vesiväyliä ja niihin uusia innovatiivisia laivoja , sellaisia joilla voidaan hoitaa sekä kotimaan vesiliikennettä että suoraliikenne Suomen rannikolta ja sisämaasta Euroopan rannikko ja jokialueille jonne lähes puolet Suomen viennistä ja tuonnista jo nyt suuntautuu :

”Bioenergian käytön lisäämistavoitteiden ja Jyväskylän Energian Keljonlahden uuden biovoimalan rakentamisen myötä Keiteleen kanavan hyödyntäminen biopolttoaineiden aluskuljetuksissa on noussut ajankohtaiseksi. Jyväskylän Energia on suunnitellut kuljettavansa aluskuljetuksina alkuvaiheessa noin 2,5 – 3 milj. m3/v haketta ja turvetta Keiteleen ja Päijänteen alueelta Keljonlahden voimalaitokselle. ”

Sopii vaan tutkia oikeuskanslerin raporttia Suomen liikenteen suunnittelun tasosta ja tavoitteista , sekä siinä tehdyistä (virka?) virheistä em asioissa. Raportti/tutkimus julkaistiin 15.4.2014 ja löytyy osoitteesta:

http://www.okv.fi/media/uploads/ratkaisut/ratkaisu...

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

Vedoten kaikkeen yllämainittuun alla vastineet Mikon 7 väitteelle:

1. Merirahtien hinnat nousevat vähintään kolmanneksella

VH -vastine : siltä osin kun siirrytään uusien innovatiivisten laivojen ja logistiikan käyttöön niin rahdit eivät siltä osin nouse lainkaan

2. Direktiivin seurauksena Suomessa menetetään 10.000-20.000 työpaikkaa

VH vastine : Mikäli kalusto korvataan liikennettä uusilla innovatiivisilla laivoilla niin kotimaan bionergian uusien vesiteitten varrelle tehtyjen korjuulogistiikan ja uusien laivanrakennustelakoiden mahdollisuudella lisätään maahamme tuhansia uusia työpaikkoja (arvio vuodelta 2009 / www.vesitiet.org lehti 2010) .

3. Suomen taloudelle lisäkustannukset pahimmillaan 1,200 miljoonaa euroa.

VH vastine : Kustannukset vv 2014-2025 max 490 miljoonaa mikäli kaikki raskas öljy käyttöiset laivat varustetaan rikinpoistolla. Kustannukset vähenevät nollaan asti Pro rata mikäli siirrytään optimikalustoon (viite: LVM raportti)

4. Suomen jäävahvisteisisten alusten polttoainekustannukset nousevat 30 prosenttia

VH vastine : ks edellinen vastaus

5. Suomen ulkomaankaupasta yli 80 prosenttia kulkee meritse.

VH vastine : Kyllä, erityisesti pyydän huomioimaan sen osan tuosta liikenteestä mikä suuntautuu euroopan jokiverkoston alueelle, jonne suoralaivaukset ovat mahdollisia..

6. Jos laivarahdit siirtyvät kumipyörille, kuten on ennakoitu, tarvitaan päivittäin 1200 kpl 60 tonnin ajoneuvoyhdistelmää kuljettamaan sama rahti Ruotsin kautta maailmalle ja tiekuljetusten hiilidioksidipäästöt kasvaisivat 11 prosenttia. Luonto kiittää Vihreitä.

VH vastine EI SIIRRY Esimerkki : Mikäli Jyväskylän energian bionergia kuljetukset olisi tahdottu järjestää vesitse niin hiilikuljetuksia ei olisi tarvinnut aloittaa , vaan pelkkään Jyväskylän bioenergian hankinta ketjuun olisi luotu jo vuonna 2010 noin 500 uutta työpaikkaa….. ja vesistöjen ja rannikollamme on monta vastaavaa hanketta ja ajattelepa Helsingin energiaa mikäli sinne aletaan tuoda järvi suomesta energiapuuta ja turvetta ….hiilen sijaan (huom . vaikka koko suomen energia tarve tyydytettäisiin puulla ja turpeella niin meillä olisi 100% omavaraisuus 80 vuotta –jonka jälkeen jäisi normaali puun vuotuinen kasvu. ja 80 vuoden aikana kasvanut uusi turve/tai ex soille istutetut puut )jossa päästöt ympärivuotisessa vesiliikenteessä olisivat 50% pienemmät mitä kuorma autoilla(Lappeenrannan yliopisto vuonna 2009) .

7. Vihreät on hanurista.

VH vastine : Mielestäni tämä järjestelmä, jolla on saatu sotkettua selkeä clean tech projekti , jolla olisi voitu saada uutta työtä on pilattu täysin eduskuntaan, hallitukselle , mediaan ja kansalle annetulla virheellisellä tiedontuotolla ja välityksellä , ja juuri tähän on oikeuskansleri puuttunut em. 15.4.2014 raportissaan.

Mikko Saarinen

1. Pitää paikkansa. Mutta ei ne uudet alukset ilmaisia ole. Ensimmäiset tulokset savukaasupesureista osoittavat, että ne eivät toimi. Näyttää siltä, että Suomen kaikki rahtilaivat pitää myydä Venäjälle tai Kiinaan, jossa tikkidirektiiviä ei tunneta ja rakentaa koko jäävahvisteinen laivasto uudelleen.

2. Paljon mahdollista, mutta noin radikaali suunnamuutos ei ole todennäköinen. Todennäköisesti rahdit menee kumipyörille, kunnes savukaasupesurit saadaan toimimaan ja uusia jäävahvisteisia rahtialuksia saadaan liikenteeseen. Miljardien investoinnit täysin turhaan.

3. Savukaasupesurit eivät näytä toimivan ja vie vuosia kehittää tekniikka valmiiksi. Myös alusten muutostyöt vievät aikansa suunnitteluineen kaikkineen, se on ISO savotta. Sillä välillä tulee puutetta jäävahvisteisista aluksista, koska ulkomailta niitä ei ole juurikaan saatavilla.

6. Minä lähdinkin liikkeelle nykyrilanteesta ja kaikkein todennäköisimmästä skenaariosta. Vaikka siirryttäisiinkin sinun ehdottamaasi järjestelmään, niin meille jää usean vuoden cappi, jonka aikana rahdit siirtyvät maalle.

Ideasi on kannatettava pelkästää Suomen työllisyyden ja energiaomavaraisuuden kannalta, vaikka koko rikkidirektiiviä ei edes huomioitaisi.

Kuinka kauan kestäisi ehdottamasi kuljetussysteemin rakentaminen ja käyttöönotto? Ja mitä se maksaisi? Entä takaisunmaksuaika suuruusluokkana?

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen Vastaus kommenttiin #21

Niin ongelmahan on täysin poliittinen , ei tekninen .

Se on ollut sitä jo 1850 luvulta lähtien jolloin ensimmäiset vertailut raide ja vesiliikenteen budjettipanostuksista tehtiin mm Päijänteeltä Itämerelle .

Viimeisin suuri panostus tehtiin 60 luvulla Saimaan kanavaan. Perusteena oli jo viime vuosisadan alun noin 13000 laivan läpimeno vuodessa.

Nyt 50 viimeistä vuotta JOT ja kuorma autot sekä raide ovat halvan poltto aineen takia olleet valtion prioriteetti.

Viimeisin suuri valinta liikennemuotojen välillä tehtiin 90 luvulla kun valittiin Vuosaari ja sisämaan raide ja kuorma autot, ilman rannikko ja sisä vesiliikenteen kehittämistä , pelkäksi syöttö ja sataman yhdysliikenteeksi sisämaahan . Ja jätettiin sen varjolla kehittämättä sisävesiltä yhteydet rannikolle ja keski eurooppaan.

Olemme tilanteessa jossa näiden kehittämiskuvioiden jälkeen jossa Meidän kanavamitoitus on 50 vuotta nyt jäljessä muusta euroopan sisävesilaivojen mitoituksesta. ja liikenteen logistiset kustannukset lähes kaksinkertaiset verrattuna kilpailijamaihin(ks eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportti marraskuu 2013)

Mutta todelliseksi ongelmaksi on tullut kuitenkin se etttä metsäteollisuus vuodesta 2007 saanut kehittää infraa ja kalustoa vastoin EU liikennestrategiaa.

Mutta :

Nyt kun sekä UPM Keitele Päijänteelle, että Stora Saimaalle ovat vihdoin (Korostan sanaa samaan aikaan) samaan aikaan tehneet investointipäätökset biotuotteiden kehittämisestä. Toinen Päijänteelle ja toinen Saimaalle. Tämä on taustaa sille että koska

Kehittämisen edellytyksenähä on ollut 2000 luvun alusta alkaen , että valtiovalta suojelee ylimeno kauden metsäteollisuuden logistista ( ks ktm raportti metsäteollisuuden kehittämistä uhista vuodelta 2007 ) hankintamonopolia alueellisesti .

Eli nyt kun molemmat suuret ovat nyt saaneet rauhassa valtion avulla kukin tehdas jatkaa alueellista kilpailuvapaata toimintaansa (vaikka saaneet hankintakartellituomion) ja siten turvata nyt lähes 10 vuotta oman monopoli hankintansa ja siten olemassaolonsa tehdas alueillaan ja ovat siten saanet "lisäaikaa " kehittää toimintojaan ,

niin em syystä saattaisi olla mahdollista että kyseiset yritykset alkavat antaa vihreätä valoa myös uusille väyläkunnostuksille molemmissa järvi alueissa (keitele-Päijänne ja Saimaa) ja edullisimmille laivoille (joita ovat kehittäneet euroopan jokiliikenteessä koko ajan ).

Suomeen jää kuitenkin se vanha ongelma : raaka-aine kilpailu aukeaa koko itämeren alueelle, mikäli vesitiet rakennetaan EU joki mitoitukselle.
Nämä laivat ovat jo 2007 alkaen suunnitellut ja vuonna 2009 VTT suositteli laivanrakennuksen innovaatiotukea , mutta >Pekkarinen tyrmäsi ne. (em syystä?)

Ne suunnitelmat ovat yhä olemassa ja mikäli asiakkaita on niin niiden valmistaminen on noin vuoden työ . on sitten sama tehdäänkö laivat Päijänne tai Saimaa max mitoille. Jyväskylän alueen kuorma auto hinnoilla laskettuna investointi voidaan saada erittäin kannattavaksi, niin yhteiskunnalle kuin laivanvarustajalle. (laskelmat ja perustelut löytyvät mm. vesitieyhdistyksen lehdestä 10/2010 www.vesitiet.org)

Konttiliikenteen aloittaminen tarvitsee samoin asiakkaan. Laiva voidaan rakentaa ja saada kannattavaksi nykyisillä konttikuljetushinnoilla. Suurimpana etuna on kotimaan osuudella vähintään 50% päästöjen pienentäminen ja siten EU liikennestrategian mukainen kestävän kehityksen mukainen toiminta.

Kiven vienti ja raaka aineen tuonti Itämeren alueelta on myös mahdollista . rahoittajat vaan ovat toistaiseksi vuoden 2009 , jolloin nekin olivat järjestyksessä kaikonneet valtion poliittisten toimenpiteiden seurauksena.

Toivotaan että demarien puoluekokouksen esitys no 130 menee nyt viikonlopun aikana läpi ja edes he aloittavat vesiliikenteen järkevän kehittämisen

Mikko Saarinen Vastaus kommenttiin #22

Minusta tässä kannattaisi nyt panostaa perussuomalaisiin ja keskustaan (Pekkarisen toimista huolimatta), koska heidän intressissään on maaseudun kehittäminen ja perusteollisuuden säilyttäminen Suomessa. Demarit ei mitä todennäköisemmin ole seuraavassa hallituksessa päättämässä asioista. Tämä ei ole puoluepolitiikkaa, vaan realismia.

Ehdotuksesi kannattaisi sellaisenaan viedä myös perussuomalaisten Ajatuspajaan. Jos he sen julkaisevat, niin se tuo hankkeelle paljon tunnettuutta.

"Kiven vienti ja raaka aineen tuonti Itämeren alueelta on myös mahdollista".

Olen itse tutustunut tähän aiheeseen työni puolesta konsulttina. Nykyisellään soraa, kiveä ja kivimurketta ei kannata kuljettaa edes sadan kilometrin matkaa maanteitse korkeiden kuljetuskustannusten vuoksi. Tämän vuoksi kiviteollisuus on vaikeuksissa, ja esim. Vehmaalla on kokonainen teollisuusalue myynnissä, kun vanhat kiviveistämöt ovat yksi toisensa jälkeen lopettaneeet toimintansa. Sisämaassa kuljetusongelmat ovat vielä suuremmat.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Venäjä ei ole sitoutunut yhtään mihinkään,ja vaikka olisi niin ei noudata,-ja siihen se käytännösä kaatuu koko homma !

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

IMOn säätämät kv meriliikenteen lait koskevat myös venäläisiä laivoja.

Mikko Saarinen

Älä naurata. Venäläiset viis välittävät direktiiveistänne. Tarvittaessa ne lyö sinulle bumaskan papereita, joissa todistetaan rikkipitoisuuden olevan tasan 0 ptosenttia.

Ruotsalaiset teollisuuspomot nostelee maljoja. Ai miksikö? Heillä on suora yhteys satamasta Atlantille, kun suomalaiset kilpaveljet maksavat täyden hinnan tästä vihreästä huuhaa-politiikasta.

Rekka-autoilijoille koitaa kulta-ajat.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi Vastaus kommenttiin #36

Jos venäl'inen laiva vie jotain (esim öljyä) EU-maan satamaan noudattamatta IMOn rikkirajoja, se ottaa riskin saada sakot jotka ovat isommat kuin lain rikkomisesta saatu taloudellinen hyöty.
Sama jos venäläinen laiva vie mitä tahansa mihin tahansa maahan, joka on ratifioinut IMOn k.o. päätöksen.

Mikko Saarinen Vastaus kommenttiin #44

Laivoissa on useita polttoainetankkeja tasapainon ylläpitämiseksi. Venäläiset voi hyvinkin ajaa rikittömällä polttoaineella satamaan, mutta milläs todistat mitä polttoainetta ne käyttää aavalla merellä?
Ja millä lihaksilla ne alukset pysäytetään tutkimuksia varten?

Eikä isot venäläiset tankkerit edes pysähdy Euroopan satamiin. Suomen satamiin ne ei edes mahdu. Suomi joutuu hakemaan itse öljynsä Venäjältä pienemmillä kipoilla. Niin tulee tässäkin käymään. Jos Eurooppa haluaa venäläistä öljyä, niin hakekoon itse omilla saasteettomilla tankkereillaan. Kalliiksi tulee ja lisäkulut ynnätään öljyn hintaan, jonka kuluttajat viime kädessä maksavat. Mutta mitä he eivät tekisi vihreiden taivaanrannanmaalareiden miellyttämiseksi.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Aivan sama, kuka on rikkidirektiivit keksinyt. Ihmetyttää kuitenkin. Mikäli rikki on vaarallista, miksi käydään Islannissa rikkipitoisissa kylvyissä, noin niinkuin terveyttä hoitamassa?

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Rikkidirektiivi on vain osa koko ilmastomuutokseen liittyviä rajoituksia ja ne ovat helppo kohdistaa sen aiheuttajiin.

Toinen asia on koko päästökauppa, josta ei ota selvää järkevä erkkikään. Koko energiatalous päästöineen on niin suuri juttu kaikille ja erityisesti Suomelle, miten toimitaan suhteessa eri energiatalousmuotoihin ja muihin maihin kaikkine sisäisine painotuksieen ja siirtohinnoitteluineen. Venäjään, Amerikan koko mantereeseen ja muuhun maailmaan.

Voisivat Honkong, Peking, Mexixo City, Moskova jne. tehdä ensin omat hommansa jollekin järkevälle tasolle. Tuulet tuulettavat näiden kaupunkien saasteet kotiemme ikkunoiden alle.

Olemme huu-haa-tieteessä näin suppealla eurooppalaisella ajattelulla.

Käyttäjän htoyri kuva
Hannu Töyri

Rikki ja ilmaston lämpeneminen

Aamukahviseminaarin kiinnostavin kysymys tuli kuitenkin kirjailija Risto Isomäeltä, joka nosti esiin valtamerialueille suunnitellun 0,5 prosentin rikkipäästöjen rajan. Isomäki epäili rikkipäästöjen hillitsemisen voivan kiihdyttää ilmaston lämpenemistä. Rikin ja typen oksidit ilmakehässä kun näyttävät viilentävän ilmastoa.

– Ollaanko tässä nyt tekemässä valtava ympäristönmuokkauskoe? Onko valmiutta tehdä nopeita muutoksia, jos rikkipäästöjen rajoittaminen alkaakin lämmittää ilmastoa?

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Rikin oksidit viilentävät ilmastoa, mutta ovat ihmisten terveydelle vaarallisia. Laivojen rikkidioksidipäästöjen vähentämisessä on kkyse kahdesta asiasta 1) happosateiden vähentämisestä 2) ihmisten terveyden suojelemisesta - aivan samoin kuin jo 1980-luvulla alkaneessa tehtaiden, voimalaitosten ja autojen rikkipäästöjen vähentämisessä.

Käyttäjän htoyri kuva
Hannu Töyri

Niin onhan rikin oksiideilla haitallisia vaikutuksia, mutta nyt kuitenkin olisi hyvä säilyttää jonkinlainen suhteellisuudentaju. Tuolta mainitsemastasi 1980-luvun alusta rikkioksiidien määrää on pudotettu Suomessa n. 600 000t. alle 100 000t. Suomen happosateet eivät ole olleet ikinä kuin pieni osa esim. 80-luvun mustan kolmion - Puola Tsekoslovakia DDR - alueella jossa ruskohiilivoimalat aiheutivat happosateita pilaten luonnon ja aiheuttivat ihmisille terveysvaikutuksia.

Näillä nykyisillä direktiiveillä ei ole muuta kuin haitallisia vaikutuksia teollisuudelle, työllisyydelle ja muulle yhteiskunnalliselle elämälle.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi Vastaus kommenttiin #37

Juuri niin, 1980-luvun alusta EU-maissa maalla seisovien tehtaiden, voimalaitosten sekä maaliikenteen rikkidioksidipäästöjä on alennettu melkein 90%. Laivoissa poltetaan mörjää, joka ei ole missään maalla sijaitsevassa laitoksessa ollut sallittua moneen kymmeneen vuoteen ilman savukaasun puhdistusta.
Ellei laivojen päästöjä alennettaisi, EU-merillä liikkuvien laivojen rikkidioksidipäästöt ylittäisivät tällä vuosikymmenellä kaikki EU-maiden voimalaitosten, tehtaiden ja maaliikenteen rikidioksidipäästöt.

Ei kai se nyt ole laitaa, että kaikki muut vähentävät päästöjään, laivat eivät. Ilmansaasteet tappavat ihmisiä.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Hassiko vetäytyy vastuusta? Ei siitä niin kauaa ole kun Hassi oli asiasta kovin ylpeä?

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Rikkidirektiivi on erittäin hyvää kehitystä mutta ei sellaista yksi ihminen pysty yksin saamaan aikaan. Kannattaisi muuten lukea mitä Hassi kirjoittaa, tässäkin keskustelussa aika moni jätti lukematta.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Satu Hassin osalta peli oli menetetty siinä vaiheessa kun hän heti tuoreeltaan ehti kehuskella rikkidirektiivisaavutustaan,
vaan vastalauseiden vyöryssa alkoi kiiruulla "saavutukseni on muiden syytä" seliseli,
tahtoopi tuollainen kaikua kuuroille korville ja jopa herätellä entistä enempi pahaa verta.

Näinhän se elävässä elämässä yleensäkin menee.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #8

Minun on vaikea nähdä, että Hassi häpeilisi omaa rooliaan rikkidirektiivin esittelijänä. Rikkidirektiivistä liikkuu niin paljon ihan tahallisesti vääristeltyä "tietoa", että on ihan hyvä avata sen taustoja.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Olen oikein ylpeä siitä että rikkdirektiivineuvotteluissa sain läpi nopeutetun aikataulun eteläisen Euroopan merien laivojen rikkidioksidipäästöjen suitsimiselle, verrattuna IMOn päätökseen. Itämeren, Pohjanmeren ja Englannin kanaalin aikataulu tulee IMOsta.

Käyttäjän VesaHytnen kuva
Vesa Hytönen

Kun rouva Hassi korostaa IMOn roolia rikkidirektiivin synnyssä, niin voisiko hän kommentoida oheisen linkin takaa löytyvää Eija-Riitta Korholan blogikirjoitusta?

http://www.korhola.com/lang/fi/2014/05/rikkidirekt...

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi Vastaus kommenttiin #59

Olen kommentoinut Korholan kirjoitusta hänen bloginsa kommenteissa (ellei Korhola ole sensuroinut kommentejani).

On hyvin imartelevaa, että joku väittää minun junailevan IMO:n päätöksiä, toisin sanoen vetelevän taustalla naruista kun Panama ja muut mukavuuslippumaat, USA, Kanada, Venäjä, yms tekevät päätöksiä IMOssa. Oikeasti kyseessä on kyllä täydellinen foliohattuväite.

Faktabaari-sivulla on hyvä yhteenveto rikkidirektiivistä.

Käyttäjän htoyri kuva
Hannu Töyri

Kohdassa 9. Hassi mainitsee 50 000 ihmisen ennenaikaisen kuoleman johtuvan laivojen osuudeksi, ei siis vain rikin. Hyvä niin, koska EU:sta ilmoitettu 50 000 ihmisen ennenaikaisen kuoleman Euroopassa johtuvan rikistä, joka sekin luku oli paljon suurempi kuin aikaisemmin oli ilmoitettu alan tukijoiden toimesta.

Sitten se, että nämä luvut ovat laskennallisia siten, että jos kaikki laivoista tuleva rikki joutuisi ihmisen kanssa tekemisiin. Mutta kun ei joudu. Rikin laskeuma alue on hyvin pieni ja laivan ollessa merellä se laskeutuu mereen joka käyttää sen hyväkseen eli meriluonto tarvitsee rikkiä.
Vasta satamassa siis rikki voi joutua ihmisen kanssa tekemisiin. Laivojen saapuessa ja lähtiessä satamasta niiden nopeus on pieni tai ne hinataan, jolloin rikkiäkään ei paljon synny.

Kun laiva kiinnitetään satamaan, niin ensimmäisten toimenpiteiden joukossa on se, että se kytketään paikallisen sähköyhtiön verkkoon esim. Helsingissä Helsingin energian verkkoon eli se ei käytä satamassa raskasta polttoöljyä. Laivojen hissit ja nosturit toimivat sähköllä pääasiallisesti.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijan eduskunnan ympäristövaliokunnalle antaman lausunnon mukaan (linkki blogissa) rikkidirektiivi vähentää terveydelle haitallisia pienhiukkasia ihmisten hengitysilmassa Etelä-Suomessa 10-20%.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

"rikkidirektiivi vähentää terveydelle haitallisia pienhiukkasia ihmisten hengitysilmassa Etelä-Suomessa 10-20%."
Tämä on niin mahtava luku että kannattaa hurrata ja seurata toteutumista.

Käyttäjän htoyri kuva
Hannu Töyri

THL:n lausunnoista voi sanoa ensinnäkin sen, että kenen leipää syöt sen lauluja laulat.

Ne laskelmat ovat kuten jo aikaisemminkin sanoin ovat laskennallisia eli vaikka vähentävät terveydelle haitallisten pien hiukkasten määrää, niin niiden vaikutus ihmisten terveyteen ei ole tuota määrää, sillä ei ole juuri mitää vaikutusta terveyteen.

Kun katselin marine traffic karttaa, niin saatoin huomata, että suurin osa rahtilaivaliikenteestä, ainaki sillä hetkellä, menee Venäjälle. Uskotko, että Panamaan rekisteröity alus joka on menossa Venäjälle on varustautunut EU edellyttämin puhdituslaittein?

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Hassin selittelyä. Ja vielä ilmeisen yksipuolisia!
Vihreille (Hassille) eivät suomalaisten työpaikat jo toimeentulo merkitse yhtään mitään.
Ikävä, että meillä on edustajia, joille esimerkiksi suomalaisten työpaikkojen pysyminen ja ihmisten jokapäiväinen elanto, ei mitään merkitse!

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Terveydelläkin on arvo. EU-komission arvion mukaan rikkidirektiivistä saatavien terveyshyötyjen (mm ennenaikaisten kuolemien sekä astman väheneminen) taloudellinen arvo on moninkertainen verrattuna laivojen päästöjen puhdistuksen kustannuksiin.
Ihan vastaava juttu on koettu autoissa, 25 v sitten autoteollisuus pelotteli että autot ja bensa tulevat niin kalliiksi ettei niitä kukaan voi ostaa, jos lyijy kielletään bensasta ja katalysaattorit tehdään pakollisiksi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Katainen ja Pietikäinen juuri tänään sanoivat tv-haastattelussa, että ympäristönsuojelu ja talous eivät suinkaan ole keskenään ristiriidassa. Nimenomaan clean tech on tulevaisuuden sana. Juuri sieltä se kasvu tulee, ja siinä meillä suomalaisilla on osaamista ja kehittymispotentiaalia.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Juuri niin, suomalainen cleantech ylitti jo 2012 liikevaihdoltaan Suomen metsäteollisuuden. Cleantech on kasvuala, ja on kasvanut lamankin aikana. Se on pääosin metalliteollisuutta.
Laivojen savukaasupesurit ovat myös suomalaisia cleantehc-tuotteita, niitä valmistaa Wärtsilän lisäksi pienempi Langh shipping-yhtiön.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Vihreä stalinisti on saavuttanut tavoitteensa siinä vaiheessa kun viimeinen sammuttaa Suomi Oy:n valot.

Kiitos ja näkemiin, en jää kaipaamaan.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Laivojen rikkipäästöt ovat kuitenkin vain prosentin murto-osa, jos sitä vertaa Euroopan kivihiilovoimaloiden rikkipäästöihin. Jos laivojen rikki tappaa, niin samalla tavoin pitäisi kivihiilivoimaloiden rikki tapaa.

Mutta jos myönnät, että kivihiilivoimaloiden rikki tapaa, niin joudut myöntämään, että ydivoimalat, jotka korvaavat kivihiilivoimaloita, ovat säästäneet jopa miljoonia ihmishenkiä Euroopassa.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Tehtaiden, voimalaitosten ja maaliikenteen rikkidioksidipäästöt ovat 1980-luvun alusta vähentyneet melkein 90 %. Tehtaassa/voimalaitoksessa ei ole vuosikymmeniin saanut polttaa yhtä likaista mönjää kuin laivoissa nykyisin poltetaan, puhdistamatta savukaasuja.

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Kiitos Satu Hassi, kun kirjoitit hieman faktojakin tähän rikkidirektiivi-keskusteluun!

Käyttäjän TeppoMesimki kuva
Teppo Mesimäki

Jos mie olisin vihreitten puikoissa niin yrittäisin ainakin suosisia poliittisilla päätöksillä teollisuutta joka tuottaa hyödykkeitään ympärisöystävällisesti.
En voi ymmärtää logiikkaan, kun esim. Suomessa/Euroopassa yritykset käsittääkseni arvostavat luontoa/työntekijöitä huomattavasti enemmän, kuin esim. Kiinassa, niin mikähän mahtaa olla logiikka, että ajetaan Suomalainen teollisuus sukupuuttoon ja tehtaat sinne missä ei päästökauppoja edes tunneta? Tehtaat siirtyvät Kiinaan ja tuottavat sen jälkeen enemmän päästöjä siellä minkä päälle tulee vielä lisää saasteita rahdista Eurooppaan(tietenkin raakaineiden kuljetus Eurooppaankin aiheuttaa saasteita).

Näillä perusteluilla, että pelatetaan Eurooppalaisia tapetaan sitten enemmän kehitysmaiden ja kehittyvienmaiden kansalaisia saasteisiin niin missäs se ihmisten yhdenvertaisuus nyt on? Luulisi olevan loogista koittaa houkutella teollisuutta sinne missä ympäristö saa vähäisimmän kuormituksen? Eli päästökauppa alueille...

Suosittelisinkin vihreitä muistamaan, että te olette, myös vastuussa Oy Suomi Ab:n asukkaista ja taloudesta. Ei ole reilua muita ihmisiä kohtaan, että toiset tekee "syyntakeettomina" päätöksiä ja toiset joutuvat niistä kärsimään... Olemme niin sanotusti samassa laivassa ja kolikolla on kaksi puolta, sen takia olisi syytä miettiä omien ideologisten päätöksien seurauksia huomista pidemmälle sillä maapallo ja ilmakehä on yhteinen...

Käyttäjän JarkkoPalmgren kuva
Jarkko Palmgren

Ainoa fakta ,jonka voin sano, että kukaan ei tiedä montako ihmishenkeä "säästetään" rikkidirektiivillä. Kaikki kuolevat kuitenkin!

Juuri tuo "ihmishenkien säästäminen" naurattaa ,ja lujasti!

Luvut ovat aivan mielivaltaisia. Länsimaissa ei olla koskaan eletty aiemmin näin pitkään, näin suurella ihmisjoukolla ,kun nyt laivojen käyttäessä rikkipitoisia polttoaineita.- Eli se niistä tilastoista.

Sama koskee pienhiukkaspropellihattujen "juttuja"

-Oma isoäitinikin täyttää pian 99 vuotta ja on syntnyt savusaunassa ja saunonut ensinmmäiset 8 vuosikymmentään savusaunassa "lue: pienhiukkas miilussa" . On siinä välissä asunut Helsingissäkin muutaman vuosikymmenen välillä, kun ei ollut katalysaattoreita ,a besassa oli lyijyä sekä rikkiä ,Kivihiiltäkin käryytettiin.
-Aivan käsittämätöntä propellihattujen potaskaa, (nuo rikkikuolemat) ja sitä saa näköjään syöttää ihmisille mitä vaan ja taloudellista vahinkoa aiheuttaa.

- Aloittakaa työnsarkanne vaikka Kiinasta ja Intiasta. Siellä olisi kannattajiakin politiikallenne. Ihan turhaan täällä meuhtootte ja pilaatte tämän maan ja sörkitte politiikassa pikkunäppäröiden diletantti asioiden tiimoilta. Toivottavasti äly voittaa tässäkin asiassa lopulta.

Suosittelen tupakoinnin kieltämistä EU-alueella ja moottoripyörien kieltävien lakien ajamista. Siinä on työnsarkaa ,jos haluaa ihmishenkiä pelastaa. Menestystä niiden ihmishenkien pelastamiseen.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Ystävä hyvä, hengitysilmaamme pilaavat ilmansaasteet ovat vuosikymmenoen varrella Euroopassa vähentyneet merkittävästi, mm siksi että tehtaiden ja voimalaitosten rikkidioksidi- ja muita saastepäästöjä on vähennetty jo vuosikymmeniö, samoin autojen pakokaasunormeja on tiukennettu, mm 1990-luvun alussa tulleen katalysaattoripakon myötä.
Hengitysilman puhdistuminen on yksi (vain yksi) osatekijä siinä että esim 1960-luvulta miesten elinajan odote on Suomessa kohonnut noin 20 vuotta.
Silti ilmansaasteiden puhdistamisessa riittää vielä työtä, laivoien osalta se työ on vasta alussa.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Vielä: tupakkadirektiiviäkin tiukennettiin juuri, mikä on oikein hyvä asia.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Panen tähän vielä kommentin, jonka kirjoitin Eija-Riitta Korholan blogiin "rikkidirektiivin äiti":
On imartelevaa, että Eija-Riitta uskoo minun pystyvän sanelemaan EU-päätösten lisäksi kansainvälisen merenkulkujärjestön IMOn päätökset, siis mitä maailman merenkulkumaiden hallitukset sopivat kv meriliikenteen säännöiksi, EU-maiden lisäksi esim USA, Australia, Kiina, Venäjä ja mukavuuslippumaat.

Ensimmäinen IMOn päättämä rikkiraja (1,5%) astui Euroopan pohjoisilla merillä (IMOssa päätetyilla päästörajoitualueilla) voimaan 2006. IMOn silloinen päätös päivitettiin EU-direktiiviin, jonka käsittely alkoi jo ennen kuin minusta tuli meppi (raportoija Alex de Roo) ja parlamentin täysistunto otti asiaan ensimmäisessä käsittelyssä kantaa ennenkuin minusta tuli meppi. Parlamentin selvä enemmistö kannatti sitä, että laivojen rikkirajojen alentamista jatketaan, ja koko Euroopan merillä. Tätä täysistunnon tukemaa linjaa jatkoin, kun minusta kesällä 2004 tuli meppi ja perin rikkidirektiivin raportööriyden Alex de Roolta, jota ei valittu uudestaan. Direktiiviin tuli johtolauseita rikkirajojen alentamisen jatkamisesta.

Tuossa työssä olin ollut yhteydessä mm USAn ympäristöministeriöön ja kuullut, että USA haluaa myöss omista rannikoistaan päästörajoitusalueita ja ajaa IMOssa niiden rikkirajaksi 0,1 %. Kerroin tämän kaikille, jotka halusivat kuulla - mm Suomen teollisuuden edustajille, jotka eivät vaikuttaneet uskovan.

USA ajoi IMOssa hyvin ponnekkaasti 0,1 % rikkirajaa päästörajoitusalueille - mm omille ja Kanadan rannikoille, ihmisten terveyden suojelemiseksi. Tämä päätös tehtiin IMOssa 2008 ja Suomen puolesta sen hyväksyi Matti Vanhasen hallitus.

Laivoissa nykyisin poltettava raskas polttoöljy on niin likaista mönjää, ettei sellaisen polttaminen ilman savukaasujen puhdistusta ole ollut vuosikymmeniin sallittua missään maalla sijaitsevassa laitoksessa.

No, ilmeisesti teollisuuden edusmiehet eivät uskoneet että 0,1 % rikkiraja menisi IMOssa läpi, koska he aloittivat lobbauksensa sitä vastaan vasta kun päätös IMOssa oli tehty.

Lobbaus sen puolesta että EU säätäisi direektiivin, joka olisi mm EU-maiden hallitusten neuvotteleman kansainvälisen lain vastainen, oli alun alkaen epäonnistumaan tuomittu.

Faktaa rikkidirektiivin taustoista:
http://www.satuhassi.net/2014/8318/

Myös siitä voi olla vain imarreltu, kun Eija-Riitta sanoo vihreiden olevan hänen omaa ryhmäänsä EPPtä, joka on parlamentin suurin, taitavampia neuvottelemaan itselleen merkittävien lakiehdotuksen raportoija tehtäviä.

Eija-Riitta ei tällä kaudella ole omalta ryhmältään saanut ympäristövaliokunnassa yhtään raportoijan tehtävää. Se ei ole vihreiden valinta, vaan hänen oman ryhmänsä.

Käyttäjän JarkkoPalmgren kuva
Jarkko Palmgren

Kukas ne meinaa venäläisistä laivoista käydä rikit mittaamassa?

"Idänlogiikka" tuntien ,siellä on kahdet tankit ,ja siitä pienestä tankista käytetään ,kun "viherpoliisit" tulevat paikalle... ja sitten kun viherpoliisit ovat pois, Da, harasoo ! -vipu käännetään sille rikkisemmälle puolelle. Njet Problem!

Eli Venäjä tekee niin kuin haluaa. Ja säilyttää meriliikenne- kilpailuetunsa.

Koska Vihreät ovat menettäneet reaaliteettiensa rajat, suonette, että sorrun tässä vähän huumorilla itsekin samaan.

-Tuosta Vihreiden touhusta ei voi nähdä kuin viherdystopian seuraavana: Koska Venäjä ei noudata kuitenkaan mitään sopimuksia..

-Suomessa meillä vastaavasti aletaan alentamaan asuinhuoneiden maksimilämpötiloja uusilla vihreillä lakipykälillä ja vihreiden perustamien uusien "Viher-poliisien" nuuskinnalla sekä ,sakotuksella ja kavalla naapurisi ilmiantopuhelimilla....

Menkäähän kaikki Vihreät siihen, samaan, yhteen ,isoon ,kumiveneeseen ja ilmoittakaa ,että aiotte nousta laivaan vähäsen nuuskimaan sen venäläisen kapteenin pakoputkea.. Vihreänpuolueen kimittävät miehet edellä...heh heh!

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Jarkko;noin se menee,,ei venäläiset tule tuohon ikinä mukaan,ainoastaan hölmöt suomalaiset !

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Aika moni Itämerellä kulkeva venäläinen laiva vie jotain EU-satamiin. Rikkidirektiivi velvoittaa EU-satamaviranomaisia valvomaan sitä että laivat noudattavat päästörajoja. Direktiivi myös määrää EU-valtiot säätämään päästörajojen rikkomisesta niin tuntuvat rapsut, että sakko on isompi kuin lain rikkomisella saatu taloudellinen hyöty.

Käyttäjän VesaHytnen kuva
Vesa Hytönen

""Idänlogiikka" tuntien ,siellä on kahdet tankit ,ja siitä pienestä tankista käytetään ,kun "viherpoliisit" tulevat paikalle... ja sitten kun viherpoliisit ovat pois, Da, harasoo ! -vipu käännetään sille rikkisemmälle puolelle. Njet Problem!"

Ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole, että pelkkää vipua vääntämällä polttoaineen laatua voitaisiin vaihtaa. Raskas öljy on normaalilämpötilassa selvää ja silkkaa lapiotavaraa ja vaatii esilämmityksen aika korkeaan lämpötilaan. Se vaatii myös omat putkistonsa ja laitteistonsa ja luultavasti myös moottoreiden säätöä. Tällaisia kahta polttoainetta käyttäviä aluksia ei taida maailman merillä purjehtia.

Käyttäjän JarkkoPalmgren kuva
Jarkko Palmgren

Jep! Olenkin monesti mietiskellyt laajemmalti kansojen kollektiivisiä ominaisuuksia , kuten tahtotilojen sekä motiivien , uskontojen ja vallankäytön sekä siihen olennaisesti kuuluvan alistumis-ominaisuuden taipumuksia.

Nyt näyttää ,että olen keksinyt eräänlaisen toimintamekaniikan millä Vihreät toimivat:

Vihreä projektio ( kohteensiirto ) on sitä tässä rikkidirektiivi asiassa , kuten monessa muussakin, että koska venäläiset tai muut eivät tee jotain, niin sitten suomalaiset saavat tehdä kaksin ,kolmin, .. kymmenkertaisesti.

Eli päätetään mitä tahansa, niin suomalaiset kärsivät ensimmäisenä ,eniten, pisimpään, muiden sijaan sekä omiensa syystä ansionsa mukaan.

-Ja heidän pitäisi olla kaikesta ruoskinnasta kiitollisia ja äänestää Vihreät ruoskimaan heitä itseään edelleen.... EU-parlamenttiin.

niinpä niin...Sitten aletaankin jo puhumaan sado-masokistisestä fasismista. huh huh.

Toinen Vihreä ilmiö on Mediapyromania. Siinä taas Vihreä poliitikko saa suuret kicksit lööppi-liekeistä ,kun niissä teollisuus- ja talous tuhoutuvat /tai uhkaavat tuhoutua sekä anarkian mahdollisuus kasvaa.

No, meni liian syväluotaavaksi. -mutta sanoisin ,että ei täysin poissuljettua.

Tapani Porola

Lisään vielä faktan rikkidirektiivistä, jonka Hassi ja kaikki muutkin toki tietävät.

13) Vuonna 2020 Euroopan mafiavyöhykeen valtiot ja Venäjä eivät suinkaan ole lähelläkään noita yhteisiä rikkirajoja, eivätkä niihin edes pyri kuin korkeintaan papereilla.

Sitten Suomi ja muut Itämeren valtiot vikisevät siitä. Sitten vikinä hiljene ja epäkohta hautautuu jälleen uuden eurokriisin tai suurvalta-sapelinkalistelun myötä ja suomalaiset huomaavat taas kipanneensa muutaman miljardin moolokin kitaan.

Tapani Porola

Lisään vielä faktan rikkidirektiivistä, jonka Hassi ja kaikki muutkin toki tietävät.

13) Vuonna 2020 Euroopan mafiavyöhykeen valtiot ja Venäjä eivät suinkaan ole lähelläkään noita yhteisiä rikkirajoja, eivätkä niihin edes pyri kuin korkeintaan papereilla.

Sitten Suomi ja muut Itämeren valtiot vikisevät siitä. Sitten vikinä hiljene ja epäkohta hautautuu jälleen uuden eurokriisin tai suurvalta-sapelinkalistelun myötä ja suomalaiset huomaavat taas kipanneensa muutaman miljardin moolokin kitaan.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on YKn alajärjestö, joka säätää kv meriliikenteen lait. Ne koskevat myös Venäjää. IMO senkin sääti, että öljyä saa kuljettaa vain kaksoisrunkoaluksilla. Venäläiset noudattavat sitä, koska muuten heidän tankkereitaan ei otettaisi vastaan muiden maiden satamissa. Päätöksiä IMOssa tekevät merenkulkumaiden hallitukset, eivät mepi.

Jos venäläinen laiva vie lastia noudattamatta IMOn säätämiä rikkirajoja, se ottaa riskin saada sakot, joiden suuruuden direktiivi määrää sellaiseksi, että hinta on isompi kuin vilungilla saatu taloudellinen hyöty (tämä on yksi niistä asioista, joista asian raportoijana väänsin).

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainvälinen_merenkulkujärjestö

Käyttäjän mlatvala kuva
Mikael Latvala

Voi, voi. Parlamentaarikko Hassilla on kova hätä, mutta taisi tulla jo housuihin.

Ja hätä ei kohdistu meidän terveyteemme vaan hänen mahdolliseen uudelleenvalintaansa.

Mielenkiintoista nähdä mistä vihreät löytävät pakasteviran Hassille, kun Brysselin ovet menevät kiinni häneltä muutaman viikon päästä. Ehkä kannattaisi kysyä Jyrki Kasvilta, joka näyttää hallitsevan poliittisen suhmuroinnin.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Ystävä hyvä, en ole vaaleissa ehdolla ja kerroin sen julkisesti jo 3 vuotta sitten (päätetty n 6 v sitten)

Jari Järvinen

Onko kukaan laskenut kuinka kalliiksi rikkididektiivi, turvetuotannon kiusaaminen ym vihreiden touhut on tullut suomalaisille veronmaksajille. Surkuhupasinta tässä on se että nämä tyypit eivät koskaan ole olleet oikeissa töissä. Me olemme kustantaneet heidän elämänsä.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

1) Aloitin työurani diplomi-indinööriksi valmistumisen jälkeen ihan oikeassa tehtaassa, suunnittelu- ja tutkimusinsinöörinä. Jatkoin Tampereen teknillisen korkeakoulun (nyk Tampereen teknillinen yliopisto) opettajana.
2) Rikkidirektiiviä koskevassa valituskuorossa on tarkoituksella unohdettu ilmansaasteiden vähentämisestä saatavat terveyshyödyt, tässä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen näkemys:

https://www.vatt.fi/ajankohtaista/kolumnit/kolumni...

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Hassilla ei ole mitään hätää. Hän ei ole edes ehdolla. Onneksi taistelu ilmastonmuutosta vastaan ei yhtä naista kaipaa, ja vihreitä äänestämällä saa sitä mitä tilaa: kestävää kehitystä, rauhaa ja rakkautta.

Käyttäjän satuhassi kuva
Satu Hassi

Niinpä. Konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä on saanut äänestämällä eri puolueiden meppejä, eli miten suomalaiset mepit ovat äänestyksissä puolensa valinneet:

www.mitenmeppiaanesti.fi

Pekka Kaukko

Lueskelin ketjun läpi, yhtä, merkittävää asiaa jäin kaipaamaan mainittavaksi:

rikkidirektiivin etu Eurooppalaiselle ja meidän laivanrakennusteollisuudelle:

Nyt kun raskasta rikkiöljyä polttavat ulkomaalaislaivat eivät enää saa tulla satamiimme, niin omilla vähäpäästöisillä aluksilla on pitkän aikaa monopoli meille suuntautuvassa liikenteessä.

Tästä on suuri etu omille kuljetusyrityksillemme ja laivan/koneenrakennukselle.

Pysyvätpähän halpalippumaiden laivanromut poissa satamistamme. ( mikä näkyykin jo selvästi)

Toimituksen poiminnat