Poliittista kädenvääntöä terveydestä

Eilen eli tiistaina 21.4. Europarlamentin ympäristövaliokunta piti myöhään illalla ylimääräisen kokouksen, jossa käytiin merkillinen äänestys. Se koski tiettyjen aineiden toteamista syöpää aiheuttaviksi. Kyse oli "aineiden luokittelua, merkintää ja pakkaamista" koskevan uuden EU-asetuksen toimeenpanopäätöksestä.

Uusien tieteellisten tutkimusten perusteella EU:n komissio ja jäsenmaat ovat päättäneet luokitella noin 1500 ainetta syöpää aiheuttaviksi ja kymmenkunta ainetta lisääntymiskykyä vahingoittaviksi.

Kun jokin aine todetaan tieteellisissä tutkimuksissa terveydelle vaaralliseksi, on tärkeää todeta asia myös virallisesti, koska näin voidaan siirtyä turvallisempien aineiden käyttöön.

Tästä luokituksesta sukeutui kuitenkin poliittinen kiista. Syöpävaarallisiksi havaittujen aineiden joukossa on reilut sata nikkeliyhdistettä, joita valmistava teollisuus on raivokkaasti taistellut tätä luokittelua vastaan. Aineita myydään vuosittain satojatuhansia tonneja, eli kyse on isosta bisneksestä.

Entä mikä oli se merkillinen asia ympäristövaliokunnan äänestyksessä? No se, että suomalainen Eija-Riitta Korhola oli tehnyt aloitteen, että parlamentti kumoaisi komission ja jäsenmaiden tekemän päätöksen, eli siis estäisi kyseisten aineiden luokittelun syöpää aiheuttaviksi ja lisääntymiskykyä vahingoittaviksi. Valiokunnan äänestyksessä Korhola jäi selvään vähemmistöön, eikä hänen ehdotuksensa näin ollen etene täysistuntoon.

Mitä siitä käytännössä seuraa, jos joukko aineita todetaan syöpää aiheuttaviksi ja lisääntymiskykyä vahingoittaviksi?

Ensimmäinen seuraus on, että pakkauksiin, joissa myydään näitä aineita tai niitä sisältäviä seoksia, tulee varoitusmerkit. Esimerkiksi kenkätehtaissa, joissa nahkaa käsitellään nikkeliyhdistein, työntekijät tietävät suojautua paremmin, kun pakkauksissa on varoitusmerkit.

Seuraavaksi nämä aineet pitäisi automaattisesti ottaa EU:n kemikaaliasetuksen eli REACH:n liitteeseen XVII, jolle listattuja aineita ei saa myydä tavallisille kuluttajille sellaisenaan eikä seoksina. Kun aineet ovat REACH:in liitteessä XVII, suurelle yleisölle ei enää saa myydä esimerkiksi maaleja, joissa näitä terveydelle vaarallisia aineita on.

Ja seuraavaksi nämä aineet pitäisi ottaa REACH:in mukaiselle listalle niistä aineista, joiden käyttö voi muuttua luvanvaraiseksi. Ja sitten kun aineet ovat tällä listalla, kuluttajat saavat oikeuden tietää, onko niitä kulutustavaroissa. Tavallisen ihmisen kannalta tämä tarkoittaa esimerkiksi, että jos tietää olevansa allerginen nikkeliyhdisteille, voi kenkäkaupassa kysyä, missä kengissä on nikkeliä ja missä ei, ja kaupan velvollisuus on hankkia tämä tieto.

Tämä kaikki voi kuulostaa kovasti byrokraattiselta, mutta on tärkeää meidän jokaisen terveyden suojelun kannalta. Luulisi jokaisen kannattavan sitä, että kulutustavaroista karsitaan aineet, jotka on tutkimuksissa havaittu ihmisen terveydelle vaarallisiksi, ja mahdollisuuksien mukaan työpaikoiltakin. Olinkin todella hämmästynyt, kun Eija-Riitta Korhola yritti estää tämän uuden tieteellisen tiedon välittymisen päätöksiin. Mutta onneksi Europarlamentin ympäristövaliokunnan selvä enemmistö oli ihmisen terveyden suojelun puolella.

Ymmärrän, että alan teollisuus haraa vastaan. Mutta eipä tämä ole ensimmäinen kerta – ja tuskin viimeinenkään – jolloin jonkin teollisuudenalan lyhyen aikavälin taloudellinen etu on vastakkain ihmisten terveyden suojelun kanssa. Silloin päättäjien tehtävä on mielestäni puolustaa yleistä etua eli ihmisten terveyttä eikä voitontavoittelua terveyden kustannuksella.

Tämän viikon maanantaina keskustelin aiheesta yhden suomalaisen kemikaaliasiantuntijan kanssa. Hänen mukaansa nikkeliyhdisteiden osalta kyse on siitä, että niiden karsinogeenisuuden (syöpävaarallisuuden) on todettu johtuvan itse nikkeliatomin ominaisuuksista. Asia pysyy samana riippumatta siitä, millaisessa kemiallisessa yhdisteessä nikkeli on. Kertyneen tiedon valossa nämä yli sata nikkeliyhdistettä voidaan siis luokitella könttäpäätöksellä karsinogeeneiksi. Alan teollisuus ajaa sitä, että jokainen yhdiste pitäisi tutkia erikseen, eli tehdä joka ikiselle aineelle aikaa vievät ja kalliit eläinkokeet janiinedespäin ja niinedespäin. Jos tälle tielle lähdettäisiin, aikaa kuluisi hyvinkin 30 vuotta, ja vasta sitten voitaisiin ryhtyä niihin toimiin, jotka nykytiedon valossa ovat perusteltuja heti. Alan teollisuus toki saisi lisäaikaa bisnekselleen. Mutta samalla kuluttajat ja työntekijät esimerkiksi kenkätehtaissa altistuisivat syöpää aiheuttaville aineille kymmeniä vuosia pitempään.